Älkää nyt vetäkö hernettä nenään sillä en minä teille vuodata vaan pikemminkin vaan LPR:n kaupungille, varmaan teistäkin suuri osa on sama mieltä kanssani, tai sitten ei, mutta se mitä minä haluan sanoa on se, että LPR ei todellakaan tarvitse nykyisenkokoista pinta-alaansa. Se on nykyisen pinta-alansa saavuttanut kuntaliitoksilla. Ok, jotain Lappeeta tai Lauritsalaa ei kukaan enää muista erillisinä paikkakuntina mutta esim Nuijamaan muistaa varsin hyvin ja varsinkin Joutsenon.
Moni varmaan sanoo että Joutseno tarvitsee LPR:ääenemmän kuin LPR tarvitsee Joutsenoa mutta joutsenolaiset sanoivat ei kiitos asiasta järjestetyssä kansanäänestyksessä mutta moisella äänestyksellä ei ollut vessapaperin arvoa.
Kuntaliitokset aina koituvat pienemmän tappioksi. Palvelut lakkautetaan ja verot nousevat. Muutenkin, jos ajatellaan että Lappeenranta on kaupunki niin kuinka suuri % kaupungista on kaavoitettua aluetta? Eikö "kaupunki" tarkoita jo käsitteenä rikkoutumatonta taajama-aluetta?
Mihin LPR oikeasti tarvitsee näin paljon pinta-alaa?
5
309
Vastaukset 5
- Einarinarisankari
Oletko sitten sitä mieltä että pitäs ruveta mielummin pilkkomaan. Perustetaan joka kaupunginosasta oma kaupunki ja valitaan valtuustot ja rakennellaas sairaalat ja kaupungintalot jnejne... Työttömyys ainakin helpottais mutta verot saattas pikkasen pompsahtaa.
- Shz
Mutta Ylämaalla, Joutsenolla ja Nuijamaalla oli ihan oikeat valtuustonsa ym systeeminsä. Miksi ihmeessä LPR ne itselleen haali?
- 4wgtfestge
Eihän Lappeenranta ole nykymittapuun mukaan edes iso. Taitaa esim. Kouvola, Mikkeli ja Joensuu olla omien kuntaliitoksiensa ansiosta paljon isompia pinta-alaltaan.
Kuntaliitokset ovat maanlaajuinen ilmiö, ja Lappeenrannan seudulla liitokset ovat itse asiassa vielä aika kesken...
Ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että Joutseno on hyötynyt liitoksesta paljon enemmän kuin Lappeenranta..
Eikä Lappeenranta näitä kuntia ole itselleen "haalinut". Ihan vapaaehtoisesti halusivat Joutseno ja Ylämaa Lappeenrantaan liittyä.- Shz
No, Joutsenon valtuusto kenties mutta joutsenolaiset itse eivätmoista halunneet kansanäänestyksessä mutta moisella äänestyksellä ei ollut penninkään arvoa kun päätöksiä tehtiin.
- ...kele
enemmän verotuloja jotta saataisiin uus teatteri ja muuhun viisaisiin rakennus kohteisiin rahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.379889- 102875
- 80670
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei180660- 50635
- 65625
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 35604
- 59590
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48557