Yritämpä vaihteeksi saada taas omin avuin selkoa tästä. Mistä tiedän onko "tämä" nyt sitten masennusta, jotain muuta vai normaalia elämää. En ymmärrä tunteistani juuri mitään, tai niitä ei ole, tai sitten on, mutta olen kyllästynyt niihin. Mikään ei kiinnosta eikä sekään kinnosta. Tai no voihan joku kiinnostaakin, ei minua kiinnosta mikä se on, otetaan nyt joku mistä sitten kiinnostua. Voinhan minä harrastaa, ei se tylsää ole, olisikin. Mikään ei tunu miltään, paitsi: ahdistus tuntuu rinnassa ja hengityksessä nautinnolliselta, outoja kouristuksia kun yrittää nukkkua, kipu tietysti on myös nautinnollista. Ihan kuin unessa olisi, ei kuitenkaan ole epätodellinen- tai todellinen olo. Masennustesteistä tulee terveen pisteet ku ei ole mitään mielipiteitä mihinkään niistä kysymyksistä. Itsetuntokin parempi, kuin koskaan. Ei seksuaalisia haluja tai läheisyydenkaipuuta, yksinäisyydentunnetta, yksinolontarvetta. Täysin normaali olo kokoajan. Ei haaveita, tai voinhan niitäkin keksiä, ei se vaikeaa ole, eipä kyllä paljon kiinnosta minkälaisia ne on. Maailma ei näytä todelliselta, mutta ei myöskään epätodelliselta, näkökenttä vääristelee ja sekin näyttää normaalilta. Miksei koskaan ole paha olo, kaikki on nautinnollista tai tyhjää. Olenkohan ymmärtänyt sitä hyvääkään oloa oikein. No jaa parempi tämäkin, kuin se toivoton pahan olon tunne menneisyydessä. Tunteita pitää keksiä päässään ja sitten yrittää fiilistellä niitten mukana, siitäkin tulee vaan tyhjä olo. Olenkohan nyt karaistunut ja kasvanut aikuiseksi, masentunut vai normaali. Ehkä olen taas tarinoinut kaiken tähänkin, ota nyt selvää. Persoonallisuuskin muuttunut tai sitten ei, identiteettiä ei oikein löydy, ei mielipiteitä. Päätöksiä on helppo tehdä kun ei kiinnosta mitä päätän. Tätä ollut nyt noin kolme vuotta, sitä ennen oli noin kaksi vuotta jatkuvaa pahaa oloa. Ikää on 19v. Koulu meni pohjaa hipoen, mutta läpi sekin. Masennuksen kriteereitä tämä ei taida täyttää kun ei ole niitä oireitakaan ku toi ahdistus ja sitäkin yleensä vaan pari tuntia päivästä. Ottaakohan ne mua vakavasti jos meen tästä jollekin puhumaan. Omalla tavallaan ihan mukavaakin tai niin voi ainakin huvikseen ajatella. En kyllä luottais itseäni kenenkään diagnosoitavaks, ei tiedä mitä ne keksii. Huomenna taas pidän itseäni täysin terveenä.
Onko tämä sitä kuuluisaa masennusta vai ihan perus tunnelukkoja/tukahdutettuja tunteita?
Onko tämä sitä kuuluisaa masennusta vai ihan perus tunnelukkoja/tukahdutettuja tunteita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pohdit liikaa miltä susta tuntuu,mitä jos vaan eläisit ja tekisit ilman että mietit ja analysoit jokaista tunnettas.
Tota aattelinki joskus, olis varmaankin paras vaihtoehto.
Kun luin ensimmäisiä rivejä olisin voinut naputella että saattaisi masentaa, mutta en ole sittenkään ihan tämmöistä kuullut. Ahdistus, tunteettomuus mutta kuitenkin oot "positiivinen toimija" on sellainen soppa jotta en kyllä tiedä mitä sanoa.
No tää aikuiseksi karaistuminen ei ehkä päde kun en tiedä sen erikoisempaa karaistusaikaa olevan paitsi se, että elämä kasvattaa kaikkia oltiin me 12v tai 70v.
Mä luulisin, että jos menet terveyskeskukseen lääkäriin ja kerrot tuon niin sulle printataan reseptejä käteen: SSRI-masislääke ja joku rauhoittava.
Voithan koittaa niitä jos tulee tunne että tahdot lääkärin kanssa yrittää asialle jotakin tehdä.
Ottaa ne vakavasti. Ymmärrän täysin tuon lauseen "En kyllä luottais itseäni kenenkään diagnosoitavaks, ei tiedä mitä ne keksii."
Sen takia kannattaa harkita minne lääkäriin sä menet, suosittelen että yksityiselle ja voithan varmuuden vuoksi kieltää kaikki potilastietojesi antamisen minnekään.
Jos lääkäri täräyttää turhan tuimalla diagnoosilla, voit aina käydä vaikka 5 eri lääkärin luona diagnosoitavana.
Mun pitäisi mennä psykiatrille, mutta tuo lauseesi kiteyttikin koko homman myös mun tapauksessa, mitä se keksiikään!!!
(Suunnitelmana on luistaa koko hommasta kunnes mun lääkäri pimahtaa ja PISTÄÄ MUT SINNE.)
Ihan selkee tunnelukko. Pakenet tunteita.