Borowskin tango

No niin, elokuva on nyt nähty. Mitäs mieltä olitte?

Maisemat olivat kauniita. Ilomantsilaismiehet ovat elokuvan mukaan epäsiistejä, juoppoja ja väkivaltaisia jörriköitä, naiset ja teinitytöt hutsuja ulkonäöltään ja käytökseltään.

No eipä kai tuota kukaan toivottavasti ota todesta, hillbilly-meininki oli viety sen verran pitkäll
223338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hyvä elokuva oli ! ihmeen hyvä. alun jälkeen ei enää muistanut bongailla paikkoja ja tuttuja, vaan uppoutui mukaan elokuvaan. Siis ELOKUVAAN !

Äänestä
  • eilen ko elokuvan Saksan telkkarista ja oli todella hyvä. Tuli koti-ikävä!

    Äänestä

  • tbhh kirjoitti:

    eilen ko elokuvan Saksan telkkarista ja oli todella hyvä. Tuli koti-ikävä!

    vaan. Hyvä oli. Ja mikä parasta suomenkielisiä kohtia ei oltu dubattu vaan nätisti, saksalaiseen tyyliin sopivaksi tekstitetty.

    Äänestä

  • tbhh kirjoitti:

    eilen ko elokuvan Saksan telkkarista ja oli todella hyvä. Tuli koti-ikävä!

    eilen sain selville missä elokuvassa ollut romukohtaus oli kuvattu.ei muuten ollut yllätys no tietysti joensuun esikaupungissa tuupovaarassa,,ehkä siinä heijastuu tuupovaaran kohtalo kun liittyivät laveammanleivän perässä .joensuuhun.välleen joensuu imi voimavarat tuupiksesta..jäljelle jäi vain romuläjät,,nyt tuupiksen hittikappale on..kaiken kadotin ,kaiken menetin..

    Äänestä

  • pekkajunnilainen kirjoitti:

    Borowskin tangon voi katsoa nyt laillisesti netissäkin.

    Mene Das Erste -kanavan sivulle
    http://www.daserste.de/

    Sieltä hae ohjelmista "Tatort", jolloin avautuu uusi ikkuna. Klikkaa ""Tango für Borowski" -ikkunan kamera-kuvaketta ja pääset katsomaan elokuvaa. Jos nettiyhteytesi on nopea kannattaa käyttää Hohe Qualität-asetusta ja laittaa elokuva koko ruudun kokoiseksi. Ja mikä ruudulla näkyy, niin sen saa tallennettuakin jos haluaa. Filmiä voi myös kelailla, mm tanssilavakohtaus on noin 16.00 minuutin kohdalla.

    Filmiä ei voi ikärajan (12) takia katsoa kuin vasta 20.00 Saksan aikaa eli siis 21.00 jälkeen Suomessa?

    Elokuva oli tosiaankin toisella katsomisella parempi kun keskittyi filmiin eikä ihmisten / paikkojen katsomiseen.

    Äänestä

  • Carlos Bueno kirjoitti:

    juolahda mieleen, että elokuvan paikat on lavastettu. Siis ei sinällään autenttisia näkymiä, vaan on lavastaja rakennellut yhtä sun toista niihin paikkoihin. Tervaruukin lava nyt taisi olla sinällään.

    Äänestä

  • Romuläjät kirjoitti:

    kuva antaa todellisen kuvan kuvauskunnasta,vaikka on lavastettu,mutta paljon on yhtäläisyyttä todellisuuteen..onnittelut ja kumarrusten kera..

    Äänestä

  • Romuläjät kirjoitti:

    juolahda mieleen, että elokuvan paikat on lavastettu. Siis ei sinällään autenttisia näkymiä, vaan on lavastaja rakennellut yhtä sun toista niihin paikkoihin. Tervaruukin lava nyt taisi olla sinällään.

    Eihän nämä olleet tehtyjä kulisseja, vaan elokuva on kuvattu todellisissa paikoissa, tietysti jonkin verran lisärekvisiittaa laittaen. Niin oli oikea Lehtisen saha ja Tervaruukin käytöstä poissa oleva tanssilava. Eiköhän tuo autojen hajottamokin liene täältä päin. Ei näissä ole hävettävää, vain elämää ei sen enempää...

    Äänestä

  • pekkajunnilainen kirjoitti:

    eilen sain selville missä elokuvassa ollut romukohtaus oli kuvattu.ei muuten ollut yllätys no tietysti joensuun esikaupungissa tuupovaarassa,,ehkä siinä heijastuu tuupovaaran kohtalo kun liittyivät laveammanleivän perässä .joensuuhun.välleen joensuu imi voimavarat tuupiksesta..jäljelle jäi vain romuläjät,,nyt tuupiksen hittikappale on..kaiken kadotin ,kaiken menetin..

    Oliskohan Ilomantsin etupiirissä tuo pieni Tuupovaaran kunta pärjännyt paremmin ? Taitaa olla enemmänkin asian laita, että Ilomantsin tulot tippuu, poistot jättisuuret. Mihinkä liittyy sitten, kun tulovirrat ehtyy..... Taitaa Lieksan suunta olla ainoa mahdollinen. Tuskinpa tuupovaaralaiset nykyään olisivat sen autuaampia Ilomantsin sylissä. Päinvastoin. Ja Joensuusta on tullut "suurkaupunki". Tässä piti olla kyse elokuvasta, ei haukkua lapsellisesti paikallisia ihmisiä ja asuinympäristöjä. Tiettävästi paikallista poliittista satiiria ?? Eihän kukaan voi olla noin katkera kuin itseään tärkeänä pitävä kunnallispoliitikko ( ? ) Ja kyse on tosiaan elokuvasta, aika paljon rekvisiittaa vaatii tuollaisen järjestäminen, tuskinpa romut aidosti paikoillaan. Mitä minä ilomantsilaisia nähnyt, ihan ihmisiä nekin ovat. Ongelmatkin ihan eri luokkaa kuin esim. Hesassa. Ainakin määrällisesti. Kantakaupunkilaisena en ole nähnyt tuota elokuvaa, mutta toivottavasti se vastannee melko aidosti ilomantilaista eksotiikkaa. Ja ennenkaikkea täyttää sille elokuvalle asetetut standardit. Toivottavasti Savon Kinot esittää pian Joensuussa. Tai sitten Ylen lähetystä odottelemaan.

    Äänestä

Onhan tätä jo odotettukin.
Viime kesä oli kavereiden kanssa paljon puhetta että mitähän nyt muut meistä ajattelevat jos ei ole mainintaa että tarina on fiktiivinen !

Monena päivänä viime kesällä oli kylällä paljon ulkolaisia ja pariin kertaa varmaa näin näyttelijän kaupassakin !

Äänestä
  • Kyllä sitä vaan jokaiseen kohtaukseen laitettiin lavastusta ja rajusti, yksikään paikka ei missään tapauksessa ole autenttinen todellisuuden kanssa, vaikka ei se nyt itse elokuvasta selviäkään. Mutta ihan vaan asioiden selväntämiseksi.

    Äänestä

  • Mukana teossa kirjoitti:

    Kyllä sitä vaan jokaiseen kohtaukseen laitettiin lavastusta ja rajusti, yksikään paikka ei missään tapauksessa ole autenttinen todellisuuden kanssa, vaikka ei se nyt itse elokuvasta selviäkään. Mutta ihan vaan asioiden selväntämiseksi.

    Bump

    No kyllä koverokosken uittokämppä oli ihan samanlainen kuin ennenkin. No totuuden nimissä ennen siellä ei ollut ilotaloa...

    Äänestä

  • uittoporukkaa kirjoitti:

    No kyllä koverokosken uittokämppä oli ihan samanlainen kuin ennenkin. No totuuden nimissä ennen siellä ei ollut ilotaloa...

    Olen muuten ollut siellä tukin uittohommissa minäkin joskus 70-luvulla... en niputuksella, vaan siellä taaenpana erotuksella

    Äänestä

Kankeaa koheltamista. Lauri Jänis tuli mieleen huonosta ohjauksesta.
Hajanaisuus olisi vaatinut rajua tiivistämistä.
Juonikin kuin poikakirjoista.

Äänestä

Minä kyllä tykkäsin tästä elokuvasta. Olen Pohjanmaalta kotoisin, mieheni Ilomantsista, Olisitte ylpeitä pohjoiskarjalaisesta luonnosta ja luonteesta.

Äänestä
  • Kankeaa koheltamista, mutta juoni vei silti mukanaan. Antoi Ilomantsista virheellisen kuvan. Ei näkynyt aukihakattuja kankaita, ei kylänraittia eikä oikeita ilomantsilaisia paitsi tanssilavalla. Toivottavasti tuo turistivirran kyläämme.

    Äänestä

  • kanalja 10 kirjoitti:

    Kankeaa koheltamista, mutta juoni vei silti mukanaan. Antoi Ilomantsista virheellisen kuvan. Ei näkynyt aukihakattuja kankaita, ei kylänraittia eikä oikeita ilomantsilaisia paitsi tanssilavalla. Toivottavasti tuo turistivirran kyläämme.

    Ihan tuli koti-ikävä kun katselin Ilomantsissa kuvattua elokuvaa. Maisemat olivat upeita. Tanssilava tallenteesen olisin toivonut nuoria vaaleita pitkähiuksisia suomi-neitoja, oikeita pellavapäitä ja vaaleahiuksisia miehiä. Se vasta olisi ollutkin perin suomalaista. Nyt näytettiin vain tummahiuksisia vanhempaa väkeä.

    Onko Terveruukilla vielä nykyisin tansseja kesäisin? Ennen oli, ainakin Juhannuksena.

    Äänestä

Itseäni ihmetytti Poliisilaitos aivan alussa !

Onko oikeasti tilat ko kiinteistössä ?

Äänestä

Pitää nostaa tätä, saako tätä mistään nettikaupasta esim. englanninkielisillä tekstityksillä?? Ei vielä saksa taivu niin paljoa, että pystyis tämän kunnolla kattomaan.

Tuo Poliisilaitos on Ilomantsissa torin takana hivenen matkaa oleva rakennus. Tais olla joku entinen koulu tms. jos oikein muistan. Olin seuraamassa kuvauksia. Nuo autotkin on vaan teipattu poliisi-logoilla ja vieläpä aika kehnosti oli teipattu ainakin niinä päivinä, jolloin olin itse avustamassa ja kuvauksia seuraamassa.

Äänestä

näin tän silloin kun tuli eikö tota vois pistää yle areenaan näin korona aikana

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Carlos Bueno kirjoitti:

No niin, elokuva on nyt nähty. Mitäs mieltä olitte?

Maisemat olivat kauniita. Ilomantsilaismiehet ovat elokuvan mukaan epäsiistejä, juoppoja ja väkivaltaisia jörriköitä, naiset ja teinitytöt hutsuja ulkonäöltään ja käytökseltään.

No eipä kai tuota kukaan toivottavasti ota todesta, hillbilly-meininki oli viety sen verran pitkäll

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu