Uusia haasteita eläkeläisille lue http://www.senioripuolue.fi/44
Suomen eläkepolitiikkaa johtaa kolmikanta, siihen kuuluu elinkeinoelämän-, ammattiyhdistysliikkeen- ja valtioneuvoston johto. Eläkekassojen paisuttaminen elinkeinoelämän käyttöön on onnistunut erinomaisesti. Kaksi kertaa on eduskunta tehnyt eläkeläisten kannalta heikennyslakeja kolmikannan vaatimuksesta, jotta kassojen pääomaa (125 MILJARDIA €) on voitu nopeammin kartuttaa.
Työeläkkeiden ostovoiman heikkenemiseen ei edes tuotoista ole lohkaistu.
Ammattiyhdistysliikkeen mukanaolo on taannut rauhallisen vääryyden teon eläkeläisiä kohtaan.
Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen edustajien moraali on joutunut koville kun he ovat tupo pöydässä myyneet vanhempien tovereiden eläkekorotusoikeudet omassa rahanahneudessaan vuosina 1977 ja 1995. Indeksien heikennysleikkaukset olivat ehtona palkankorotuksille.
www.etk.fi Eläketurvakeskuksen selvityksien mukaan työeläkeasiat ovat hyvin hallinnassa jopa vuoteen 2050. Huoltosuhteesta, suurista ikäluokista ja työvoimapulasta huoli on aiheeton. Asiantuntijat ovat tienneet ja huomioineet suurien ikäluokkien vaikutukset jo v.1962 kun työeläkelakia laadittiin. Valtava tuottavuuden kehitys joka jatkuu tulevaisuudessakin on jäänyt vähemmälle huomiolle ja se saattaa yllättää myönteisesti.
Eläkerahastot- jättipankki
2
341
Vastaukset
- Sällitär
Hei! Ovatko nämä kerätyt varat - 125 miljardia - niitä samoja, joita on sijoiteltu ympäri Eurooppaa erilaisiin rahalaitoksiin, joita nyt sitten pitäisi pelastaa, koska TUOTTOA ei ole tullut tarpeeksi? Tästä asiasta pitäisi pitää suurempaa ääntä - tämähän on aivan järjetöntä. Tänä aamuna aamutelevisiossa uhattiin eläkkeiden alentamisella, koska eläkerahastojen tuotto on jäänyt alhaiseksi!!! Keinottelua vartenko niitä varoja kerätään.
Toinen asia vielä: Vaalien alla kuuli monen ehdokkaan suusta, että eläkkeelle siirtyy yhä suurempi osa väestöstä ja VERONMAKSAJIA ON YHÄ VÄHEMMÄN!!!! Olen ollut n. 8 vuotta eläkkeellä ja koko ajan on veroprosenttini ollut 19 - 21 %- tällä hetkellä 20%. Olenko poikkeus? Eivätkö muut eläkeläiset maksa veroja?- vertapierren!
5-6 % enemmän, kuin palkansaajat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve482982Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712626Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1072175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611852Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231737