Te kanssasisaret jotka olette yh:na elämäänne viettänyt ja tavannut sitten Lapsettoman Miehen, kuinka te saatte arkenne toimimaan? Vai saatteko/saitteko? Onko se yleensäkin ajatus "kun kerran yh, aina yh" ihan paikallaan??
Itse tilanteessa jossa mulla on 3 lasta edellisestä liitosta ja tapasin miehen jolla ei ole lapsia. Seurusteltu ollaan jo melki par vuotta ja kun nyt olen alkanut yhteiseen talouteen siirtymistä kyselemään ja haaveilemaan on alkanut kipupisteitä pulpahtelemaan. Mä kun pilvilinnoissani ajattelin että saisin kerrankin elämässäni tukea myös omaan vanhemmuuteeni (jota ei siis lasten isäkään pystynyt antamaan narsistisessa persoonallisuushäiriössään), siis sellasta henkistä. Ehkäpä että itse voisi välillä olettaa että tämä mies hakisi vaikka lapsia paikasta b kotiin tms.. tai jos töissä on niin viettäisi iltaa heidän kanssa jne..
Mutta keskusteltuamme aiheesta on tullut vastauksia em ajatuksiin, kyllä hän voi auttaa mutta se ei saa olla itsestäänselvyys. Ja jos mä olisin viikon illat töissä, ei hän haluaisi joka ilta toimia lapsenvahtina. Sinänsä ihan ymmärrettävää mutta mun mielessä se on nousi aikamoiseks kynnykseks. Mä oon aina naureskellu tuttavapariskunnalle jossa käy lastenhoitaja hoitamassa lapsia jos äiti on illalla töissä ja lasten isä on kotona. Mutta ei enää naurata tämän puheenvuoron jälkeen. Mä näin jo silmissäni miten meilläkin käy hoitaja hoitamassa MINUN lapsiani vaikka MIEHENI olisikin kotona, mutta haluaa tehdä jotain muuta tai ei-mitään. Olenko minä naiivi, kohtuuttoman odottelija vai missä vika??
Asiallisia kommentteja odottelen samoissa elämäntilanteessa olevilta! Kiitos! :)
Itse tilanteessa jossa mulla on 3 lasta edellisestä liitosta ja tapasin miehen jolla ei ole lapsia. Seurusteltu ollaan jo melki par vuotta ja kun nyt olen alkanut yhteiseen talouteen siirtymistä kyselemään ja haaveilemaan on alkanut kipupisteitä pulpahtelemaan. Mä kun pilvilinnoissani ajattelin että saisin kerrankin elämässäni tukea myös omaan vanhemmuuteeni (jota ei siis lasten isäkään pystynyt antamaan narsistisessa persoonallisuushäiriössään), siis sellasta henkistä. Ehkäpä että itse voisi välillä olettaa että tämä mies hakisi vaikka lapsia paikasta b kotiin tms.. tai jos töissä on niin viettäisi iltaa heidän kanssa jne..
Mutta keskusteltuamme aiheesta on tullut vastauksia em ajatuksiin, kyllä hän voi auttaa mutta se ei saa olla itsestäänselvyys. Ja jos mä olisin viikon illat töissä, ei hän haluaisi joka ilta toimia lapsenvahtina. Sinänsä ihan ymmärrettävää mutta mun mielessä se on nousi aikamoiseks kynnykseks. Mä oon aina naureskellu tuttavapariskunnalle jossa käy lastenhoitaja hoitamassa lapsia jos äiti on illalla töissä ja lasten isä on kotona. Mutta ei enää naurata tämän puheenvuoron jälkeen. Mä näin jo silmissäni miten meilläkin käy hoitaja hoitamassa MINUN lapsiani vaikka MIEHENI olisikin kotona, mutta haluaa tehdä jotain muuta tai ei-mitään. Olenko minä naiivi, kohtuuttoman odottelija vai missä vika??
Asiallisia kommentteja odottelen samoissa elämäntilanteessa olevilta! Kiitos! :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
ilmaissut mielipiteensä, johon hänellä on oikeus. Hän ei selvästikään halua leikkiä isää, ei ehkä edes kotia.
Et mitenkään voi velvoittaa miestä ottamaan vastuuta lapsistasi. Se vastuu kuuluu sinulle ja lastesi isälle.
mielestäni parisuhteessa "otetaan vastaan koko paketti". JOs miehesi rakastaa sinua, niin mielestäni hänen pitäisi ymmärtää, että lapsesi kuuluvat osana elämään.Ethän sinä voi mitenkään erottaa lapsiasi elämästäsi miehen vuoksi. Lapsillesi olet maailan tärkein ihminen!
Itse olen elänyt tuon vaiheen läpi, ja onnekseni löysin miehen, joka EI KOSKAAN sanonut, että lapset ovat minun lapsiani, vaan oli itsestäänselvyys, että hoidamme kotia ja perhettämme yhdessä. Nyt lapsemme ovat aikuisia, mutta edelleenkin mieheni huolehtii heistä ja heidän asioistaan tarvittaessa kuin omien lastensa. Omiakin lapsia hänellä on.
Mieti siis asiaa tarkaan, koska sellaisiakin miehiä on, jotka ovat halukkaista elämään sinun kanssasi myös sinun lastesi kanssa. Mielstäni lapsia ei voida erottaa erilliseksi osaksi, tai sitten suhde jää huonoksi.
Rohkeutta puhua ja selvittää asiaa ja tehdä ratkaisuja elämsässäsi. Onnea ja iloa sinulle ja lapsillesi!
mies ei ole sun lastesi isä, hänellä ei ole velvollisuutta olla jatkuvasti sun lastesi piika, miksi lapsesi ei ole isällään kun sulla on menoja.
Toiseksi hän voi olla vähän avuton pienten lasten kanssa, koska hällä ei ole omia lapsia ollut koskaan ja hänellä ei ole yhteistä historiaa sun lastesi kanssa.
Sinun exäsi on velvollinen hoitaa myös lapsiaan.
hienoa, että mies osasi jo nyt ilmaista mielipiteensä ja miten aikoo toimia, joten tiedät tarkkaan, missä mennään. Nythän voit arvioida, riittääkö sinulle se, mitä tämä mies pystyy antamaan ja se arki, joka hänen kanssaan tulee eteen. Meillä eri syystä olen oikeestaan yksinhuoltaja avioliitossa, tiesin jo tähän ryhtyessäni. Olen vain luovinut arkemme sellaiseksi, että koko perhe kuitenkin voi hyvin ja arki toimii. Välillä melkein kaduttaa, mutta plussat sittenkin niin suuret että kannattaa (meillä mies kyllä rakastava9. Ehkä ratkaisevaa kuitenkin on, että miehellä on hyvä ja rakastava suhde lapsiisi muuten. Lastenhoitoon ei silloin syytä enempää velvoittaa, jos kerran motivaatiota ei löydy. Viisautta sinulle/teille!
Miehiä niinkuin perheitä on monen laisia.
Itselläni oli sama tilanne.
Minulla oli 2 lasta kun tutustuin eksääni. Sitten sattui pieni yllätys ja 9kk. kuluttua olikin 3 lasta.
Yksin hoisin kaikki lapset. Jos oli jokin meno, pyysin meille lapsenvahdin erikseen jolle ohjeistin että hän on nyt vastuussa m i n u n lapsista. Tosin ei nuorimman isä kyllä omastakaan kovin ollut kiinnostunut että..
Tyhmältähän se tuntui, mutta tiesin ettei se suhde kauaa kestä kun ei ole yhteistä tulevaisuutta jsta haaveilla.
Pidä vaan oma kämppäsi ja oma elämäsi. Jos mies ei tahdo tasapuolisesti olla osa s i n u n perhettä, olkoot olemati. Itse en enää siihen leikkiin ala. Lapseni ovat saaneet jo kärisiä riittävästi.
Kun lapset eivät ole kotona niin minulla on sitä omaa aikaa tehdä mitä vaan ;)heili
On todella hyvä, että olette puhuneet näistä asioista, ettekä vain suin päin muuttaneet yhteen. Hyvä että olet osannut kysyä, ja hyvä että mies on uskaltanut vastata ja kertoa ajatuksensa.
Ikävä kyllä kolme lastasi ovat suhteesta sen exän kanssa, jolla sinun mukaasi oli sitten joku ns. häiriö, joka ei sallinut hänen isänä oloaan. Toivomalla tilanne ei muutu. Saat olla tosi fakiiri, että löydät miehen joka suostuu minkänlaista oheisvastuutakaan ottamaan lapsistasi. Ehkä tosiaan odotat elämältä nyt tässä suhteessa jos nyt ei kohtuuttomia, niin lähes mahdottomia kuitenkin.
Olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa yksinhuoltajana. Lapseni olivat tosin jo nuoruusikäisiä. Heidän isästään ei ollut juuri mihinkään. Uusi kumppanini tuli lasteni kanssa jotenkin toimeen, ja siihen olin tyytyväinen. Taloudellista vastuuta en ole koskaan odottanut hänen ottavan lapsistani. Joskus hän voi kuljettaa heitä, jos lapsi ja kumppani sopivat asiasta keskenään, mutta itse en ole sellaista mennyt ehdottelemaan. Lapsenvahtimisia en ole tarvinnut kumppaniltani.
Kun olen itse aktiivisesti työelämässä ja teen pitkää päivää, en toisaalta ole hirveästi suostunut "mummeilemaan" miehen lapsenlapsia. Joskus toki tavataan, ja tulen juttuun sekä hänen lastensa että lastenlastensa kanssa. Mutta mikäli tarvitaan lapsenhoitoapua, se on miehen omalla vastuulla, enkä välttämättä ole edes paikalla.
yksinhuoltajuus on raskasta.
ja Miehiä.
Oma lapseni asuu kanssamme, ja on tosin niin iso ettei tarvitse varsinaista hoitajaa.
Silti esim. jos olen työmatkoilla on lapsi kotona mieheni kanssa eikä esim mene isälleen siksi aikaa.
Mieheni huolehtii perusjutuista. samoin jos mieheni lapset ovat meillä esim siten että mies on
töissä ja minä kotona, kannan minä vastuun.
Lapsettomalle ihmiselle tämä lienee hiton paljon vaikeampaa kuin sellaiselle jolla itselläänkin on
lapsia.
Itse seurustelin jonkin aikaa lapsettoman miehen kanssa eroni jälkeen ja minulle selvisi kyllä kuukaudessa ettei hänestä ole minulle kumppaniksi. Hän ei osannut kantaa vastuuta kuin itsestään. Hänestä ei olisi koskaan lapsiperheen jäseneksi.
Itse en kyllä voisi olla miehen kanssa joka ei hyväksyisi myös lastani ja osallistuisi myös hänen elämäänsä.
Meillä onnistui uusperheisän valinta niin, että on osallistuva. Toisaalta hänellä paljon kasvatusajatuksia, joita en sulata, kipuillaan, kuinka paljon hän saa osallistua "minun lasteni" kasvatukseen. Hän on kuitenkin koko ajan puoliksi arjen vastuussa ja silti haluaisin kasvatuslinjaukset tehdä yksin.
Kyllä tästäkin loputtomat riidat saa, vaikka mies osallistuu, että osallistuuko liikaakin?...
Minä olen suhteessa miehen kanssa jolla ei ole omia lapsia. Emme asu samassa osoitteessa vaikka vietämmekin aikaa paljon perheenä. Minulla on kolme lasta joista mies huolehtii aivan oma-aloitteisesti. Hakee nuorimmaista hoidosta jos minulla menoja, kuskaa lapsia harrastuksiin ja kaverien luokse. Huomeniltana menee valvojaksi lapseni luokan discoiltaan. Jos minulla on iltaisin menoja niin hän on mielellään lasten kanssa ja on jopa "pakottanut" minut lomalle itsekseni hoitaen koko ajan lapsiani. Nykyinen suhteeni on paljon enemmän lasten kanssa kuin ex-mieheni. Mies olisi valmis jakamaan arjen kokonaan kanssani mutta minä yksinhuoltajana mietin vielä. Kun on oppinut elämään lasten kanssa omaa ja itsenäistä elämää niin ei ole helppoa ruveta kiinteään parisuhteeseen vaikka kuinka paljon toista rakastaisi. Ehkä olen itsekäs mutta haluan tietyn oman tilan ja pelkään että parisuhteessa en sitä saa. Vaikka edellisessä parisuhteessa olin täysin yksin lasten kanssa vaikka virallisesti miehen kanssa asuinkin. Mutta arjessa sitä miestä ei koskaan näkynyt.
Tapasin myös eron jälkeen 2 lapsetonta miestä (mistä niitä riittääkin). Ensimmäisen heistä jätin muutamien syiden takia. Hän ei olisi ikinä sopeutunut elämään lasteni kanssa. Hän ei osannut kommunikoida heidän kanssaan luonnollisesti. Hän jännitti lapsia enemmän kuin he miestä. Hän antoi erittäin kärkeviä lasten kasvatuskommentteja ja totesi ettei sitten tiedä, ei hänellä ole kokemusta.
Meni hetki ja tapasin jälleen uuden miehen, niinikään lapseton. Häntä lapset tuntuvat rakastavan - tosin ei omani, sillä he taas eivät hyväksy häntä yhteisöömme vaikkei meillä asukaan vaan tapailemme vasta.
Hän on ihanan huomaavainen ja höpöttelee heille ja hassuttelee ja haluaisi kovasti tutustua lapsiini.
Mutta aika näyttää miten tässä käy. Leikkiikö hän ritaria ja sitten toteaa ettei tämä elämä lasteni kanssa olekaan häntä varten. En ole kysynyt miksei hän ole koskaan tullut hankkineeksi omia lapsia. Pitäisikö?
En tiedä minkä ikäinen miehesi on mutta jos hän on jo hyvinkin aikuinen niin hän varmaan kertoo miksi on pysynyt lapsettomana. Minun suhteeni on aina toivonut itselleen perhettä johon kuuluu lapsia. Aiemmat pitempiaikaiset suhteet olivat sellaisia että niissä ei nainen lapsia halunnut vaikka toinen olisi ollut valmis perhettä perustamaan. Ehkä suhteet kaatuikin osaksi tähän lapsiasiaan. Siinä vaiheessa hän oli ajatellut että ei hän välttämättä halua ihan biologisesti omia lapsia vaan hän voi olla tärkeä ihminen lapsille muullakin tavoin. Ja sitä hän todella on. On ollut minun lapsilleni hyvin tärkeä jo ennenkuin rupesimme olemaan yhdessä. Eräällä tavalla lapset ovat johdattaneet meidät yhteen, toki tietty perheystävyys on ollut olemassa jo vuosia.
Meillä on MIUN lapsia Ja MEIJÄN lapsia. Olen kotiäiti ja siksi pääosin vastuussa lapsien hoidosta. Käyn neuvolat, lääkärit ym. Ja mies käy töissä.
jos on vanhempainilta tms. ja mies ei ole töissä, hän katsoo lapset ja mie käyn koululla. Jos vien yhden lapsen johonkin ja mies on kotona, hän katsoo loppujen perään, mutta kerron mihin menen ja miksi. Eli jos ei erikseen muuta sovita, mie vastaan lapsista.
Kyllä mies kotona ollessaan leikkii lasten kanssa ja komentaa jne, mutta käytännön vastuu on ensisijaisesti miun.
Jos meen omille asioille, on lastenhoidon sopiminen työläämpää, mutta kyllä mies siihenkin on suostunut. Mutta ei meillä kyllä näissä jutuissa erotella MIUN ja MEIJÄN lapsia.... Mie vaan hoidan lapset ja hän hoitaa leivän pöytään.
Mutta eihän kukaan voi pakottaa miestä MIUN lapsia hoitamaan. Hänellä on oikeus päättää, ettei kaitse kuin MEIJÄN lasta, mutta kyllä mie varmaa aika äkkiä siitä eron ottaisin. Hän otti koko paketin, ku miut otti vaimokseen. Jos ei kelpaa koko potti, ei saa pitää puolikasta. Mutta se onkin sitten miun päätös, johon miulla on oikeus.
Fiksu mies kun kertoo heti mitä haluaa. Kuvitteleppa itsesi samaan tilanteeseen. Ja kun niitäkin on jotka lähtee liuhtomaan vapaudessa ja jätää lapset toisen hoitoon helpottaakseen elämäänsä.