Tutkalla navigoinnista on varmasti hyvää materiaalia saatava sählöisesti.
olisiko hyviä linkkejä tarjolla ? Asia kiinnostaa muutenkin kuin koulunpenkillä
siihen perehtyen.
olisiko hyviä linkkejä tarjolla ? Asia kiinnostaa muutenkin kuin koulunpenkillä
siihen perehtyen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Linkkejä ei ole tarjota, mutta muutama vinkki tutkan käyttöön osana navigointia.
Ensinnäkin, tutka on apulaite, joka on tarkoitettu käytettäväksi yhdessä muiden tietolähteiden kanssa, itse aluksen kuljettajan optisten havaintojen varmentamiseen ja täydentämiseen. Toisin sanoen, navigointi perustuu ensisijaisesti optiseen havainnointiin eli omin silmi ympärilleen katsomiseen.
Tutkasta on eniten hyötyä kulkuolosuhteissa, joissa näkyvyys on rajoittunut. Silloin tutkan antama tieto aluksen ympärillä olevasta liikennetilanteesta korostuu. Tällaisessa tilanteessa on erittäin tärkeää, että aluksen navigaattori/kuljetaja osaa lukea tutka kuvaa oikein ja siirtää sen tuottama tieto osaksi aluksen dynaamisen liiketilan hallintaa.
Tutkakuvan lukemisen oppii parhaiten, kun sen opettelee hyvällä säällä eli silloin kun tutkakuva on helppo varmentaa ympäristöä havainnoimalla. Tarkastelemalla pitkäjännitteisesti, eli aina ajaessaan, tutkakuvan muutosten ja aluksen liikkeen suhdetta toisiinsa alkaa pikkuhiljaa hahmottaa kuinka tutkakuvaa vastaa todellista maisemaa.
Edellisen lisäksi muut navigointi- ja tilannekuvatietoa tuottavat laitteet tuovat oman lisänsä yhtälöön. Nopeus- ja suuntatiedot ovat olennainen osa aluksen liiketilan hallintaa ja niiden tuominen mukaan navigaattorin/kuljettajan päätöksen tekoon parantaa mahdolisuuksia tehdä kulloinkin oikea ohjailupäätös. Edellytyksen tietenkin tiedon ja havaintojen kokonaisvaltainen käsittelykyky/ymmärrys.
Yksityiskohtia
Tutkakuva on periaatteessa liikehistoriaa, koska se päivittyy hitaasti. Oman aluksen käyttäytyminen(kääntösäde, -nopeus, suuntavakaus yms.) on tunnettava hyvin, jotta pystyy korreloimaan tietolähteen oletetun viiveen. Eli puhutaan ns. perstuntumasta.
Uudenaikaisissa (myös huvivenekäyttöön tarkoitetuissa) tutka/plotteri-laitteistoissa on mahdollista saada kartta-overlay tutkakuvan alle, joka helpottaa tutkakuvan perusteella tehtävää paikanmääritystä. Tämä paikkatieto on kuitenkin toissijainen tietolähde. Optinen havainnointi on ensisijainen.
Tutkakuva, ilman tarkkaa suuntatietoa(hyrrä- tai sateliittikompassi) on itse aluksen ohjailussa melko hyödytön. Edes perus GPS ei muuta tätä seikkaa, koska myös GPS:n suuntatieto perustuu liikehistoriaa eli on epätarkkaa.
Käyttökelpoinen tutkan skaala on riippuvainen tutkan näytön koosta sekä tutkan erottelukyvystä. Pienellä näytöllä joutuu käyttämään pienempää skaalaa eli saa nähtäväkseen yksityiskohtia paljon pienemmältä alueelta kuin isonäyttöisellä tutkalla saisi.
Tutkaan ei voi luottaa, mutta oikein käytettynä se parantaa turvallista navigointisuoritusta.
Tutkasta on kuitenkin påarempi seurata kanssakulkijoita kuin karttaplotterista. Joskus Atlantilla, kun laitettiin häly päälle jos näkyy objekteja < 2nm niin tuli yöllä hälyt ja sitten jouduttiin tiputtamaan nopeus alle 3 solmun. Näkyi lopulta vaan jotain kelluvaa roinaa, joka ajelehti, ilmeisesti alivasta heitettyä. Oli yö...
Tutka on aivan kuningas laite! Olispa varaa jo tänä krsälle, mutta ehkä vielä joskus. Teen omalla veneellä vaan lähitrippejä tässä Suomenlahdella....
"Tutkakuva, ilman tarkkaa suuntatietoa(hyrrä- tai sateliittikompassi) on itse aluksen ohjailussa melko hyödytön" . Yksi tutkan tärkeimistä funktioista on muun alusliikenteen seuraaminen. Se onnistuu ilman
hyrrä- tai sateliittikompassia varsin mainiosti. Karrikoidusti näin: Pidät oman suuntasi, jos suntima kohteesee(toiseen alukseen) ei muutu, törmäätte.....kohtuu hyödyllinen tieto. Rahtialuksissa hyrrän hajoaaminen ei ole mikään super harvinainen tapahtuma, kyllä matkaa jatkuu "head up modessa", näin myös ennen GPS aikakautta.
Tutkan turvallinen käyttö vaatii käytännön harjoittelua, mutta teoriakin pitää ymärtää. Parasta harjoitella hyvissä olosuhteissa, ja pikuhiljaa vaikeusastetta lissä. Pienveneessä tarve tutkalle rajottuu mielestäni lähinnä rajoitetun näkyvyyden navigointiin, muissa olosuhteissa on käytännöllisempiä vaihtoehtoja olemassa.
Et ole tutkaa koskaan käyttänyt !
hämäräksi tuo "teoriakin pitää ymmärtää". Mikä teoria? Ei tutkan käyttöön minusta mitään teoreettista tietämystä tarvita. Se näyttää kaiun kohteista, jotka ovat kyllin isoja ja tiivisrakenteisia sellaisen heijastamaan. Ja valitettavasti usein myös sateesta ja aalloista hämmentämään.
Olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että pienveneilijälle tutka on parhaimmillaan erillisessä näytössä "head up" -moodissa. Toisin sanoen mahdollisimman tarkasti vastaamassa sitä näkökuvaa, joka kipparilla olisi. En ole ihastunut tutkakuvan liittämiseen karttanäytön päälle.
"Et ole tutkaa koskaan käyttänyt " väite oli tarkoitettu jäi epäselväksi, mutta tässä esimerkki teorian tarpeesta: Minusta hyödyllinen tutkasta satavilla oleva tieto on esimerkiksi se että mihin suuntaan tukassa näkyvillä oleva alus on matkalla. Sitähän ei perus venetutka kerro suoraan ja asian hahmottaminen voi olla hiukan hankalaa jos ei teoria tietämys ole kunnossa. Venettäkin voi navigoida ilman teorian tietämystä mutta ei siitä haittaakaan ole.
Omaan veneeseen en tutkaa hanki, jos keli on niin kurja että tarvitsen tutkaa odotan parempia ilmoja, muissa yhteyksissa taas tullut tuijotettua ihan tarpeeksi. Mutta tuohan riippuu minkälaista veneilyä harrastaa, onhan siitä hyötyä. Se vasta hurjaa onkin kuin kuule ihmisten ajavan sumussa kovaa, pelkän navigaattorin turvin......
ymmärrämme sanan "teoria" aavistuksen eri tavalla, koska esimerkkisi ei minulle avannut lainkaan tarkoitustasi. Jos puhutaan tutkan yhteydessä teorian osaamisesta, niin minulle tulee lähinnä mieleen radioaaltojen käyttäytyminen, aallonpituudet, kaikki se "tiedepuoli" tutkan takana. (Ne jutut olivat jo lukion fysiikassa riittävän kattavasti.)
Taas tuo kuvaamasi tilanne on silkkaa käytäntöä, joka ainakin minun mielestäni on "päivänselvää" eikä vaadi mitään opiskelua eikä kovin paljoa harjoitteluakaan. Riittävä tieto toisen aluksen kulkusuunnasta selviää kyllä sen avulla, miten sen asema suhteessa omaan asemaan muuttuu. Useimmissa tutkissa on sitäpaitsi ns. "jälki" -toiminto, jota voi käyttää hyväksi.
Tarkoitin niinkuin kirjoitinkin: "Tutkakuva, ilman tarkkaa suuntatietoa(hyrrä- tai sateliittikompassi) on itse aluksen ohjailussa melko hyödytön"
Eli paino sanalla OHJAILUSSA. Toisin sanoen, sumussa, pimeässä tai muuten näkyvyyden ollessa rajoitettu, pelkän tutkakuvan avulla aluksen suunnan pitäminen on todella hankalaa.
Alusta ympäröivän liikennetilanteen hahmottamiseen tutka yksinäänkin on tosiaan hyvin käyttökelpoinen apulaite.
Rahtialusten, kuten muidenkin kauppa-alusten ensisijaisen hyrrän putoaminen pois pelistä ei nykyaikana vaikuta saatavan navigointitietoon, koska poikkeuksetta käytössä on myös varajärjestelmä, joka tuottaa vastaavan tiedon. Harvinaista - ja vaarallista - on, jos kaikki apulaitteet menetetään käytöstä yhtäaikaa.
Aivan ensikertalaiselle tutkakuva voi olla huomattavankin hankala tulkita, koska sen kuva nimenomaan EI vastaa silmätasolta havaittavaa todellisuutta. Toisin sanoen, tutkan hallittu käyttö kyllä edellyttää jonkin verran perehtymistä tutkan toimintaan ja periaatteisiin, olkoon se sitten teoriaa tai kuivaharjoittelua.
Esimerkiksi tutkan erottelukyvyn(vaakakeilan leveys) tuomat rajoitteet kuvanmuodostuksessa olisi hyvä tuntea periaatteen tasolla, jotta varsinkin pientä huvivenetutkaa käytettäessä olisi navigaattorilla kykyä arvioida esim. kohteiden mahdollista yhteensulautumista(kapea viittaportti tms).
Käsitteellinen välineiden tuntemus antaa tarvittavat työkalut käsitellä saatua navigointitietoa ja tehdä niiden avulla omaan arvioon perustuva ohjailuratkaisu.
Eli teoriaakin periaatteessa pitää ymmärtää, mutta tärkeämpää on osata soveltaa saatua tietoa päätöksen teossa.
Eli kymmenkunta vuotta huvivenetutkan omistaneena ja sitä tarvittaessa käyttäneenä sanoisin näin: tutkakuva ei ole mikään ongelma tulkita, jos on tottunut lukemaan karttaa ja ajattelemaan sitä "helikopteriperspektiivistä". Sen vuoksi tutkakuva minun mielestäni vastaa silmähavaintoa.
Tuota erottelukykyjuttua en pidä merkityksellisenä. Onhan se sitä, jos haluaa viiden mailin päästä tarkan kuvan. Tai jos olettaa, että viittaportti näkyisi kahtena erillisenä kaikuna ja olettaa siksi, että oikeassa paikassa oleva kaiku ei voi olla portti, koska se näkyy yhtenä.
Olen edelleen sitä mieltä, että mikä tahansa, halvinkin myynnissä oleva, huvivenetutka on riittävän tarkka hoitamaan pääasia eli suojelemaan sen käyttäjää osumasta kiinteisiin esteisiin tai jäämästä itseään isompien alle. Mutta sen sijaan pitää jokaisen, kalliinkin, huvivenetutkan käyttäjän muistaa, että tutka ei välttämättä näytä kaikkia pienveneitä. Erityisesti pienet puuveneet ja jollaluokkien purjeveneet (joissa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi metallia) ovat vaikeita kohteita. Sellaisten käyttäjille ei voi antaa muuta neuvoa kuin kehotuksen pysyä poissa vesiltä sumussa...
Tutkan keilan leveyden aiheuttamat rajoitukset on pakko tuntea, jos haluaa navigoida turvallisesti.
Tutkakuvan tulkintaa vaikeuttaa ensikertalaisella tutkakuvan erot karttakuvaan, tutka näyttää vain suoraan venettä kohti olevan rannan muodon, eli saaret eivät tutkakuvassa näytä samalta kuin kartalla.
Metalli ei muuten ole mikään ratkaiseva tekijä, vesi antaa erinomaisen voimakkaat kaiut, joten kanootti näkyy yleensä paremmin kuin 10 kertaa suurempi alus, johtuen märän melanlavan antamasta kaiusta. Ja jos pieni purjevene haluaa varmistaa tutkalla näkymisen sumussa, niin purjeen kastelu aiheuttaa jo laivaa vastaavan kaiun..
Kymmenen vuoden käyttökokemuksen jälkeen oletettavasti osaakin jo käyttää tutkaa, mutta ensi kertaa sellaista käyttävä kaipaa hieman perehdytystä.
"tutkakuva ei ole mikään ongelma tulkita, jos on tottunut lukemaan karttaa ja ajattelemaan sitä "helikopteriperspektiivistä". Sen vuoksi tutkakuva minun mielestäni vastaa silmähavaintoa. "
Perustelit itsellesi vastaväitteen niin hienosti, ettei tuohon osaa oikein sanoa mitään.
millä tavoin muka perustelin vastaväitteen itselleni? Jos tarkoituksesi on sanoa, että kaikki tutkankäyttäjät eivät olisi tottuneet lukemaan karttaa, niin sellaisia veneilijöitähän ei pitäisi olla olemassakaan. Eikä sen puoleen täysi-ikäisiä kansalaisiakaan.
oli minulle uutta ihan ajatuksena, mutta voi hyvinkin toimia. Kanootin näkymisestä en osaa sanoa, kun ei ole sellaista osunut koskaan sumussa tielle, joten ei ole tarvinnut nähdä. Tosin hiukan epäilen, se on niin alhaalla, että näinköhän tutkakaan sitä aallokosta erottaa?
Kuten sanottu, en ole koskaan havainnut mitään ongelma siinä, että jokin 50 m levyinen portti ei välttämättä erotu kahtena kaikuna parin mailin päästä. Riittää hyvin, kun ne erottuvat muutaman sadan metrin päästä, että osuu väliin...
Oli näkemyksesi tutkakuvan vertailukelpoisuudesta karttaan nähden?!?
Vaikka joudunkin toistamaan itseäni, niin tutka näyttää ainoastaan suoraan tutkan keilaan osuvat kohteet oikean muotoisina, eli saaret eivät vastaa todellisuutta kuin veneesi puolella olevan rannanmuodon suhteen, loput saaren muodosta on (nykyaikaisen)tutkan arpoma, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Jos olisit joskus käyttänyt perinteistä pyyhkäisytutkaa, niin ymmärtäisit erittäin hyvin mitä tarkoitan..
P.S. Perinteisen pyyhkäisytutkan erittelytarkkuus on kylläkin ihan omaa luokkaansa tänäkin päivänä, sitä pitää vain osata käyttää (väärin tehdyt lämmitys-/jäähdytystoimet jne voivat rikkoa sen).
joskus lentävät vesilinnut antavat aivan selkeän kaiun jos tuo gain on säädetty aavistuksen kovalle.
Pienvenessä tukan käyttö ei ole mielestäni mitenkään helppoa, joskus hoitanut purkarin navigointia salongista käsin pelkällä hed up tutkalla saaristoväylällä syysmyöhällä, enempi siinä meinasi tulla hiki kuin komentosillalla, tietty tuo hyrrän puuttuminen on se suurin ero.
en oikein käsitä, mikä tuossa olisi ongelma? Ethän sinä silmälläkään näe saarten muodoista kuin "omanpuoleisesi reunan". Eli tutkakuva vertautuu karttaan aivan yhtä hyvin kuin ihmissilmällä nähty. Tai tosiasiassa tietysti paremmin, koska ihmissilmän havainto pitää aivoissa "projisoida" 90 asteen kulmaan, mutta sehän ei ole vähänkään kartanlukuun tottuneelle ongelma.
niinpä niin. Teoriaa ja siihen liittyviä linkkejä edelleen siis kyselyssä.
Perus tutkinnon olen asioihin liittyen suorittanut aivan mielenkiinnosta (osa kuljettaja tutkintoa).
Ja käytännön kokemustakin löytyy. Haussa on hieman laajempaa kokonaisuutta koskevaa teoriaa jossa käsitellään esim. ARPA-tutkan teoriaa tai oikeastaan laskentaperusteita ja malleja. Tiesän että matskua siihen on olemassa mutta ei ole vielä löytynyt.
mutta eikö tuo laskentamalli perustu trigonometriaan? Tein joskus huvikseni ohjelmoitavaan laskimeen kaavan joka laski " ei arpa tutkalla" toisen kohteen vauhdin ja kurssin(oletuksella että oma kurssin/vauhti tiedossa). Tarvittiin tietty kaksi mittausta. Jonkun mielestä tuo on käytäntöä toisen mielestä teoriaa.Tuollaista ei kyllä oikeaasti tarvitse mihinkää, kunhan huvikseni.
Jos taas teorialla tarkoitetaan tiedepuolta niin siitä löytyy kyllä googlella aika paljonkin materiaalia. Tutkavalmistajaltakin jos nätisti kysyy, voisivat ehkä antaa matskua, kokeile vaikka furuno finland tai vastaava.