TSV tekojätevesi

Nokialla talousveden ja teknisen jäteveden (vesi jätevesipuhdistamon jälkeen) putket oli yhdistetty ja joku oli aukaissut teknisen jäteveden putkessa olevan venttiilin. Vasta kun nokian seudulta rupesi tulemaan sairaustapauksia juomaveden käyttökielto toteutettiin. Muutaman ihmisen epäillään kuolleen tähän jäteveteen. Ihmiset hakivat juomavetensä vedenjakelupisteistä kanistereilla. Nokian talousveden putkistoja huuhdeltiin monta viikkoa, että pöpöt saatiin pois putkistoista. Nokia on taloudellisessa korvausvastuussa yrityksille.

TSV aikoo juottaa kansalaisilleen kokemäenjoen vedestä tehtyä kemikaaleja ja bakteereja sisältävää tekopohjavettä. Kokemäenjoen vedestä ei ole tutkittu kaikkia kemikaaleja, joten TSV arvaa, ettei niitä ole joessa ollenkaan. Takkulan laitos ei vastaa halisten laitosta. takkulassa on ainoastaan kemiallinen tehostus, jonka käyttämä kemikaalia jää myös takkulasta lähtevään veteen. Tämä virttaanharjun läpi juoksuttamalla tuloksena saadaan ainoastaa kokemäenjoen veteen nimitys tekopohjavesi, mutta turkulaiset saavat sitä vettä, mitä takkulasta on lähdössä. Ei virttaanharju ole mikään kemiallinen vedenpuhdistamo tietääkseni.

Kyn turun vesijohtoverkosto saastuu, niin turussakin olkaa putkiston huuhtelu. Turun putkisto on paljon laajempi ja vanhempi kuin nokian putkisto. Nokiallakin oli vaikeuksia saada putkisto puhtaaksi niiden iän vuoksi. Tällöin vedenjakelu hoidetaan turussakin paloautoilla.

Surullista on, että samalla turku saastuttaa esim loimaan ja huittisten vesijohdot. Nykyään virttaanharjulta saa noin 100000 ihmistä luonnonmukaisen pohjavetensä, joiden vesi saastuu. Turku joutuu vastuuseen virttaanharjun saastuttamisesta ja pohjaveden pilaamisesta. Rakentaako TSV virttaanharjun saastumisen jälkeen esim huittisiin ja loimaallekemiallisen vedenpuhdistamon vai vetääko TSV halisten laitokselta putket kuntiin, joidenka veden ovat pilanneet.

Ainoa pitkän tähtäyksen ratkaisu turulle olisi ollut vetää suora putki takkulasta halisiin tai käyttää esim muita nykyaikaisia vedenpuhdistusmenetelmiä. Turkuhan on kai korkeakoulukaupunki. Tällä virttaanharjulla turku ei voi paljoa kehuskella, että vesi otetaan suomen likaisimmasta joesta ja ei edes puhdisteta täydellisesti kemiallisessa laitoksessa.
7165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lopeta nyt vihdoinkin tämä paskan jauhaminen. Ei näihin typeryyksiin enää kukaan usko. Anna viranomaisten hoitaa asia ja jätä tyämä tyhmä rääpiminen.

Äänestä
  • Konsulin kirjoituksista turkulaiset ovat autuaan ymmärtämättömiä.

    Sitten vasta kun on jo vetelät housuissa, turkulainen havahtuu. 1 m riitti Myllysillan osalta - havahtuminen tapahtui.

    Takkulaan pitäisi asentaa vielä myllylaitteisto, jossa voisi tamperelaisten paskat jauhaa.

    Äänestä

  • Siitähän juuri onkin kysymys: viranomainen (TSV?) ei hoida hommiaan asiallisesti, tuskin pilkulleen lainmukaisestikaan! Ei näitä kirjoituksia tarvittaisi, jos asiat olisivat kohillaan!

    Äänestä

  • hoitaisikin... kirjoitti:

    Siitähän juuri onkin kysymys: viranomainen (TSV?) ei hoida hommiaan asiallisesti, tuskin pilkulleen lainmukaisestikaan! Ei näitä kirjoituksia tarvittaisi, jos asiat olisivat kohillaan!

    Turkulaisilta on kielletty hätähuudotkin!

    Vesipäätökset on tehty demokratian pelisääntöjen mukaan lainvoimaisesti. Se on todettu monissa oikeusasteissakii. Itse asia ei ole sen enempi laamanneja kiinnostanut. Kuhan muodollisesti ovat päteviä on oikein toimittu. Vesimiehetkin ovat tulkinnasta tyytyväisiä: pääasia, että meni lain tarkoittamalla tavalla pyrokraatin rattaissa.

    Näin se aina pakkaa Turuus meneen - syteen tai saveen - useimmiten vissiin saveen!

    Äänestä

  • hätähuudot? kirjoitti:

    talutusnuorassa!
    Miksi Turun Seudun Vesi Oy ei tutki Kokemäenjoesta EU:n nimeämiä prioriteettimyrkkyjä?

    TSV luulee tietävänsä, että näitä huippuvaarallisia myrkkyjä ei ole olemassakaan! ( MUKA VAIN)
    Ne myös luulevat tietävänsä, että kaikki myrkyt esiintyvät aina kiintoaineissa, joita ei saa laskea harjun pohjaveden sekaan. (Taas muka)

    Uusissa eu:n pintavesinormeissa luetellaan kaikki aineet, joita ei pintavedessä saa olla! Mitään näitä vaarallisia aineita TSV ei ole mitannut Kokemäenjoen vedestä, siinä sinä herra Konsuli olet aivan oikeassa!

    TSV pelkää, että jos mittaisi, heidän projekinsa sammuisi kuin vanha saunalamppu.

    Tämä asia tullaan vielä tarkasti tutkimaan tarkasti ELY:n taholta.

    Myöskin liuenneet aineet, joissa piilevät kaikkein vaarallisimmat myrkyt ja joita TSV:n lapsellinen ns. ”PUHDISTUS” ei kykene eroittelemaan!

    Jostakin omituisesta ja käsittämättömästa syysta KHO:n expertti Kiuru ei halua liuenneita aineita tutkittavan,

    Ovatko turkulaiset niin herkkäuskoisía tai jopa typeriä, että luulevat TSV:n heille juottavan veden olevan puhdasta ja myrkytöntä?

    Onhan Turussa kaksi yliopistoa, jotka ehkä pystyisivät jotain tutkimaankin, varsinkin, jos pÿytäisivät apua Tampereen , Helsingin YO:lta ja EU:n myrkkyvirastolta.

    Vai ovatko nämäkin instituutiot niin riippuvaisia politikoista, että nekään eivät voi ajatella aivoillaan?

    Ymmärtäkää jo akateemiset ja korkeasti oppineet, että nyt on tosi kysymyksessä.
    Tiedän kyllä ELY:n vaikeudet jo ennestään.
    Tutkijat eivät voi julkaista tutkimuksiaan, koska ne ovat ”VÄÄRIÄ” vallanpitäjien mielestö!!!???

    Heino Kärkkäinen, ins.

    Äänestä

  • Heino Kärkkäinen kirjoitti:

    "Tutkijat eivät voi julkaista tutkimuksiaan, koska ne ovat ”VÄÄRIÄ” vallanpitäjien mielestö!!!???"

    Ja kaikki muut, jotka eivät ole sinun (ja lahkolaistesi) kanssasi samaa mieltä, ovat aina väärässä?

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Nyt virttaanharjun puhtaan luonnonmukaisen veden juojat ovat saaneet taas uuden nimen (lahkolainen).

    Tampereella ollaan rakentamassa uutta jätevesipuhdistamoa, joka on suurempi kuin kaksi vanhaa. Nokialla ollaan kaavailemassa jätevesiyhteistyötä hämeenkyrön ja/tai paperitehtaan kanssa. TSV:n valtosen mielestä kokemäenjoki on puhdistumassa, mutta jätevettä taidetaan ajaa entistä enemmän jokeen tulevina vuosina. Etenkin nokiaa askarruttaa tampereen uuden puhdistamon häiriötilanteet, jolloin jätevesi lasketaan jokeen sellaisenaan.

    Samoin huittisissa, onko huittisissa otettu huomioon, että raakaveden laatu voi äkisti vaihdella. Kuka sitä valvoo miehittämättömässä takkulassa. Entä takkulan häiriötilanteet. Voiko turku pysäyttää pumput takkulassa häiriötilanteessa ja käynnistää halisten laitoksen. Kuinka paljon ehtii virttaankankaalle virrata kokemäenjoen raakavettä sellaisenaan. Häiriötilanne tulee ennemmin tai myöhemmin. Nokian vesikatastrofissa havaittiin vasta muutaman päivän päästä.

    Ainoa ongelma tässä TSV:n hankkeessa on, että TSV aikoo saastuttaa virttaanharjua heikentää pienempien paikkakuntien juomaveden laatua esim huittinen ja loimaa yhteensä 100000 ihmistä. Nyt virttaanharjulta saadaan luonnonmukaista puhdasta pohjavetta, eikä kokemäenjoen vedestä saada yhtä puhdasta juomavettä koskaan. Kukaan varmaankaan ei valittaisi, jos turku pumppaisi takkulan vetensä suoraan turkulaisiin hanoihin ja sitten fiksusti halisten kautta.

    Mitä jos helsinkiläiset isomman voimalla väkisin rupeisivat pumppaamaan jätevettä turkulaisten juomavesiverkkoon. Jos joku turusta sanoisi vastaan, niin he olisivat lahkolaisia, maalaisia, vilttihattuja, saastuttajia ...........

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Konsuli kirjoitti:

Nokialla talousveden ja teknisen jäteveden (vesi jätevesipuhdistamon jälkeen) putket oli yhdistetty ja joku oli aukaissut teknisen jäteveden putkessa olevan venttiilin. Vasta kun nokian seudulta rupesi tulemaan sairaustapauksia juomaveden käyttökielto toteutettiin. Muutaman ihmisen epäillään kuolleen tähän jäteveteen. Ihmiset hakivat juomavetensä vedenjakelupisteistä kanistereilla. Nokian talousveden putkistoja huuhdeltiin monta viikkoa, että pöpöt saatiin pois putkistoista. Nokia on taloudellisessa korvausvastuussa yrityksille.

TSV aikoo juottaa kansalaisilleen kokemäenjoen vedestä tehtyä kemikaaleja ja bakteereja sisältävää tekopohjavettä. Kokemäenjoen vedestä ei ole tutkittu kaikkia kemikaaleja, joten TSV arvaa, ettei niitä ole joessa ollenkaan. Takkulan laitos ei vastaa halisten laitosta. takkulassa on ainoastaan kemiallinen tehostus, jonka käyttämä kemikaalia jää myös takkulasta lähtevään veteen. Tämä virttaanharjun läpi juoksuttamalla tuloksena saadaan ainoastaa kokemäenjoen veteen nimitys tekopohjavesi, mutta turkulaiset saavat sitä vettä, mitä takkulasta on lähdössä. Ei virttaanharju ole mikään kemiallinen vedenpuhdistamo tietääkseni.

Kyn turun vesijohtoverkosto saastuu, niin turussakin olkaa putkiston huuhtelu. Turun putkisto on paljon laajempi ja vanhempi kuin nokian putkisto. Nokiallakin oli vaikeuksia saada putkisto puhtaaksi niiden iän vuoksi. Tällöin vedenjakelu hoidetaan turussakin paloautoilla.

Surullista on, että samalla turku saastuttaa esim loimaan ja huittisten vesijohdot. Nykyään virttaanharjulta saa noin 100000 ihmistä luonnonmukaisen pohjavetensä, joiden vesi saastuu. Turku joutuu vastuuseen virttaanharjun saastuttamisesta ja pohjaveden pilaamisesta. Rakentaako TSV virttaanharjun saastumisen jälkeen esim huittisiin ja loimaallekemiallisen vedenpuhdistamon vai vetääko TSV halisten laitokselta putket kuntiin, joidenka veden ovat pilanneet.

Ainoa pitkän tähtäyksen ratkaisu turulle olisi ollut vetää suora putki takkulasta halisiin tai käyttää esim muita nykyaikaisia vedenpuhdistusmenetelmiä. Turkuhan on kai korkeakoulukaupunki. Tällä virttaanharjulla turku ei voi paljoa kehuskella, että vesi otetaan suomen likaisimmasta joesta ja ei edes puhdisteta täydellisesti kemiallisessa laitoksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu