Kaksi unta näin

viime yönä. Toinen oli painajaisuni. Olin omakotitalossa vanhemman pariskunnan vieraana. Meitä vainosi miesporukka. Ensimmäisestä takaa-ajosta selvisimme. Kunnes miesporukka oli taas talon portaissa jonossa luultavasti tappamistarkoituksessa. Pariskunnan nainen kehotti minua pakenemaan. Lähdin pakoon nousemalla talon vinttikerrokseen, jonka pienen ikkunan kautta laskeuduin kadulle. Kadulla oli pieni lapsi vahdissa, etten pääsisi karkaamaan. Hän vain katseli kun kävelin katua poispäin. Tuuheakarvainen tuttu koira tuli luokseni ihmettelemään minne olen lähdössä. Yritin vaivihkaa päästä koirasta eroon.
Kävelin paniikissa kadulla miettien, kenen kotiin menisin karkuun ja että kai vainoojat sinnekin pääsevät. Pelko ja kauhu oli valtava. Tähän heräsin.
Toisessa unessa olin työpaikalla. Avasin ulko-oven ja yllätyin kun oven takana oli minulle postia. Minulla oli nimipäivä ja olin saanut valtavan määrän postikortteja ja pieniä paketteja. Keräsin niitä maasta oven takaa. Oven vieressä ulkona oli viemäriritilä johon kurkin, oliko siellä näkyvien roskien päälle tippunut lisää kortteja. Ihmettelin tätä viereeni tulleelle entiselle työkaverille.
Sisällä availin niitä innoissani, en tosin tiedä keltä oli kortit ja paketit, enkä niiden sisältöä.
Nouseeko kellään mitään mieleen unistani? ( Työni on oikeassa elämässä tällä hetkellä erittäin raskasta).
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Uuttako? kirjoitti:

viime yönä. Toinen oli painajaisuni. Olin omakotitalossa vanhemman pariskunnan vieraana. Meitä vainosi miesporukka. Ensimmäisestä takaa-ajosta selvisimme. Kunnes miesporukka oli taas talon portaissa jonossa luultavasti tappamistarkoituksessa. Pariskunnan nainen kehotti minua pakenemaan. Lähdin pakoon nousemalla talon vinttikerrokseen, jonka pienen ikkunan kautta laskeuduin kadulle. Kadulla oli pieni lapsi vahdissa, etten pääsisi karkaamaan. Hän vain katseli kun kävelin katua poispäin. Tuuheakarvainen tuttu koira tuli luokseni ihmettelemään minne olen lähdössä. Yritin vaivihkaa päästä koirasta eroon.
Kävelin paniikissa kadulla miettien, kenen kotiin menisin karkuun ja että kai vainoojat sinnekin pääsevät. Pelko ja kauhu oli valtava. Tähän heräsin.
Toisessa unessa olin työpaikalla. Avasin ulko-oven ja yllätyin kun oven takana oli minulle postia. Minulla oli nimipäivä ja olin saanut valtavan määrän postikortteja ja pieniä paketteja. Keräsin niitä maasta oven takaa. Oven vieressä ulkona oli viemäriritilä johon kurkin, oliko siellä näkyvien roskien päälle tippunut lisää kortteja. Ihmettelin tätä viereeni tulleelle entiselle työkaverille.
Sisällä availin niitä innoissani, en tosin tiedä keltä oli kortit ja paketit, enkä niiden sisältöä.
Nouseeko kellään mitään mieleen unistani? ( Työni on oikeassa elämässä tällä hetkellä erittäin raskasta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu