stressiä..

kuinka voi kova stressi tai "henkinen pahoinvonti" vaikuttaa lapseen olotilaan vatsassa.
Meillä on nyt jonkun aikaan olllut hyvin pahoja riitoja mieheni kanssa, jotka useimmat on vaikuttaneet niin että olen lopulta valvonut yksin itkien koko yön, jolloin olen kyllä ollut ihan henkisesti ja fyysisestikin loppu.
Tiedän että saamme asiat kyllä selvitettyä ajanmittaan, aina me ollaan saatu, mutta nyt jo muutaman itketyn yön jälkeen stressi on jo alkanut aiheuttaa särkyä vatsassa.
Joskus psykologian tunnilla muistan kun sanottiin, että tukahdetut tunteet voi vaikuttaa vatsassa.
Pelkään että tämä tilanne voi aiheuttaa vauvalle jotain pahaa.. Voiko se..?
9387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kova stressi vapauttaa elimistöösi ns. stressihormooneja (adrenaliini, kortisoni ja oksitosiini), jotka eivät ole hyväksi vauvalle. Koetahan selvittää asiat miehesi kanssa ja ottaa rauhallisen levollisesti näin raskausaikana. Jostain luin sellasesta tutkimuksesta, jossa oli verrattu äitejä, joilla oli jatkuvasti huolia ja ahdistustakin sellaisiin jotka olivat rauhallisin, odottavaisin mielin ja muistelisin että tulos oli se, että ne lapset, joiden äidit olivat paremmassa henkisessä jamassa, nukkuivat paremmin ja olivat muutenkin rauhallisempia.

Lapsi myös jossain määrin tuntee sinun tuntemasi tunteet mahassa.

Äänestä

Nyt jo menossa rv 36 ja koko ajan miehen kanssa mennyt huonompaan suuntaan. Mies on loukkaava, välinpitämätön, ei tue tai auta, ei kysele vointia, ei auta esikoisen kanssa. On suorastaan julman ilkeä sanoissaan useinkin. Niin monta kertaa olen itkenyt hysteerisenä ja kauan. Voimat on niin loppu, ettei minusta ole enää lähtemään poiskaan.

Luin jokin aika sitten juuri raskausajan stressistä ja siitä, miten se saattaa hyvinkin aiheuttaa lapselle, ärtyneisyyttä, keskittymishäiriöitä ja jopa agressiivisuutta. Kerroin miehelleni tutkimuksesta, mutta eipä tuo liikauttanut, koska minähän aina aloitin riidat ja ansaitsin solvaukset (riidat alkaneet useimmiten avunpyynnöstä tai siitä, että sanon miehelleni, että voisi osallistua lapsensa hoitoon ja kasvatukseen enemmän). Ja hänen mielestään tutkimusten tekijöille on aina maksettu ko. tulosten sanomisesta, ja siksi minun on turha kaivaa esille edes tunnettuja lapsi- ja kasvatuspsykologien opuksia tai mitään muutakaan tutkimuksiin viittaavaa faktatietoa. Koita tässä nyt sitten olla hyväntuulinen. Säälin jo valmiiksi tulevaa lastani ja myös esikoistani, joka isänsä puolesta jää niin paljosta paitsi ja on joutunut näkemään äitinsä itkevän avuttomana aivan liian monta kertaa.

Äänestä

äidin psyykkinen pahoinvointi voi vaikuttaa vauvaan suoraan mm. stressin vapauttamien hormonien ja myös aivojen ns. välittäjäaineiden (mm. noradrenaliini, serotoniini) kautta. äidin psyykkinen huonovointisuus voi vaikuttaa vauvaan myös epäsuorasti, jos äiti ei jaksa huolehtia esim. riittävästä levosta ja monipuolisesta ruokavaliosta. teen gradua raskaudenaikaisesta masennuksesta, joten on tullut perehdyttyä sen puitteissa näihin asioihin. raskaudenaikainen psyykkinen huonovointisuus, oli se sitten stressiä, masennusta tai ahdistusta tai mitä hyvänsä, voi vaikuttaa myös äidin ja vauvan välisen suhteen muodostumiseen, sillä tiedetään että tämä suhde alkaa kehittyä jo raskaudenaikana ja sillä, millaiseksi se on muodostunut raskausaikana on vaikutusta myös syntymän jälkeen vauvaan muodostuvaan kiintymykseen ja vuorovaikutukseen vauvan kanssa. en kuitenkaan tarkoita missään nimessä, että raskausaikana hyvin "onnelliset" äidit olisivat jotenkin muita parempia tms. nämä ei koskaan kuitenkaan ole ihan yksiselitteisiä juttuja. nykyään kuitenkin tunnetaan jo niin hyvin raskaudenaikaisten psyykkisten hankaluuksien vaikutukset vauvaan ja vuorovaikutuksen muodostumiseen vauvan kanssa, että kehottaisin ehdottomasti juttelemaan vaikeuksistasi vaikka neuvolassa. neuvolan kautta on mahdollista päästä tapaamaan psykologia. Olet jo havahtunut siihen, että olosi on kurja ja olet huolestunut stressisi vaikutuksista lapseesi. Se on hyvä alku, mielestäni teet ison palveluksen paitsi vauvallesi myös itsellesi jos et vain yritä sillä suomalaisella kuuluisalla "sisulla" pärjätä yksin hammasta purren ja öitä itkien asian kanssa, vaan haet itsellesi apua! sitä on saatavilla, mutta valitettavasti esim. psykologin palveluja ei välttämättä automaattisesti tarjota neuvolassa, vaan niitä pitää osata "vaatia". jos tuntuu ettet halua neuvolassa näistä asioista puhua, psykologille voi hakeutua myös vaikka oman terveyskeskuslääkärin kautta tai yksityisten lääkäri- ja psykologipalveluiden kautta. tsemppiä ja paljon voimia loppuraskauteesi! sulla on kaikki oikeus nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta, kun odotat vauvaa ja oikeus keskittää kaikki energiasi itseesi ja vauvaasi ja teidän molempien riittävään hyvinvointiin! et todellakaan ole ainoa, jolla on paljon stressiä raskauden aikana, mutta voit myös tehdä sen valinnan, että haet apua ja sen sijaan että stressi ottaisi yliotteen susta, saisit keinoja pärjätä paremmin näiden tunteiden kanssa. mulla on itsellä laskettu aika ens viikolla, joten raskaanaolemisenkin ihanuudet ja kurjuudet on tullut koettua...

Äänestä

Raskausaikana paljon stressaavat äidit saavat yleensä paljon itkuisempia vauvoja.

Äänestä

Kova stressi on sama kuin polttaisi tupakkaa tai joisi viinaa -näin sanottiin telkan vauvaohjelmassa. Eli kaikki aiheuttavat ongelmia vauvalle. Ei toki aivan samoja. Stressi aiheuttaa myös skitsofrenian puhkeamista myöhemmällä iällä. Kannattaa siis rauhoittaa odotusaika. Kerro miehellesi että haluat selvittää asiat riitelemättä ja kerro myös miten stressi vaikuttaa vauvaan. Lyhytaikainen stressi ei aiheuta vielä mitään suurempia, todennäköisesti. Mutta jos koko odotusaika on tuota, ei ole terveellistä kenellekään.

Siskoni koki suurta stressiä loppuodotusajasta ja sai tosi kärttyisän vauvan. Kenelläkään suvussa ei ole moista koskaan ollut eli kaikilla rauhallisia vauvoja. Siskon seuraavat kaksi olivatkin ihan rauhallisia kun ei enää ollut stressiä odotusaikoina.

Äänestä
  • Olisiko antaa konkreettisia neuvoja, miten miehelle puhua näistä asioista? Hänen kun ei koskaan tee mieli eikä ole aikaa kuunnella murheita tai neuvoja..? Tosin taitaa olla jo myöhäistä, koska olen jo rv 37 ja yli puolet raskausajasta on mennyt lohduttomasti itkien ja murehtien tulevaisuutta.

    Olen lukuisia kertoja koittanut kertoa, miten vauvaan vaikuttaa oma olotilani, mutta mies ei kuuntele, eikä halua auttaa tai edes keskustella.

    Äänestä

  • äitiloppu kirjoitti:

    Olisiko antaa konkreettisia neuvoja, miten miehelle puhua näistä asioista? Hänen kun ei koskaan tee mieli eikä ole aikaa kuunnella murheita tai neuvoja..? Tosin taitaa olla jo myöhäistä, koska olen jo rv 37 ja yli puolet raskausajasta on mennyt lohduttomasti itkien ja murehtien tulevaisuutta.

    Olen lukuisia kertoja koittanut kertoa, miten vauvaan vaikuttaa oma olotilani, mutta mies ei kuuntele, eikä halua auttaa tai edes keskustella.

    mitäs jos kokeilisit kirjoittaa miehellesi tunteistasi? Kun kirjoittamalla kerrot asiallisesti ja kauniisti ajatuksiasi, niin varmaan sinäkin pystyt kontrolloimaa itseäsi mitä/miten haluat ilmaista itseäsi. Ja annat miehesi rauhassa lukea sen, ja kirjoitatkin että hänen ei tarvitse heti vastata siihen, vaan sitten kun tuntee että on valmis. Näin hänkin saa rauhassa "sulatella" asiaa. Ja voit myös mainita hänelle, että jos hänestä tuntuu helpommalta vastata kirjotellen, niin posti on tervetullutta! :)
    Tämmöstä tuli mieleeni! Me ollaan joskus mieheni kanssa laitettu toisillemme sähköpostia/kirjelappusta jos tuntuu, että pitäis saada purettua asiaa, ja sillä hetkellä ei pystytä naamakkain puhuu.. Syystä tai toisesta. Ja meillä se on toiminu hyvin! :)

    Äänestä

  • stressi ei varsinaisesti voi suoraan aiheuttaa skitsofreniaa! se voi toki olla yksi osatekijä skitsofrenian laukeamisessa. Skitsofrenian on osoitettu olevan periytyvää, eli perimä ja HYVIN epäedulliset ympäristöolosuhteen voivat ALTISTAA sen puhkeamiselle. On siis varsin monimutkainen vaikutusmekanismi. Halusin vaan tarkentaa (ammattini puolesta), ei kenenkään tarvitse alkaa pelätä sairastumista vakavaan psyykkiseen sairauteen vain koska on stressaantunut....

    Äänestä

  • pk kirjoitti:

    stressi ei varsinaisesti voi suoraan aiheuttaa skitsofreniaa! se voi toki olla yksi osatekijä skitsofrenian laukeamisessa. Skitsofrenian on osoitettu olevan periytyvää, eli perimä ja HYVIN epäedulliset ympäristöolosuhteen voivat ALTISTAA sen puhkeamiselle. On siis varsin monimutkainen vaikutusmekanismi. Halusin vaan tarkentaa (ammattini puolesta), ei kenenkään tarvitse alkaa pelätä sairastumista vakavaan psyykkiseen sairauteen vain koska on stressaantunut....

    http://www.iltalehti.fi/terveys/2010031911325181_tr.shtml aiheuttaa astmaa

    Suvussani on vain yksi skitsofreniatapaus, joten hankalaahan se on tietää kenen suvussa alttius on. Monesti liittyvät autoimmuunisairauksiin (keliakia, reuma, diabetes jne.) mutta meillä ei niitäkään ole...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukattuäiti rv17 kirjoitti:

kuinka voi kova stressi tai "henkinen pahoinvonti" vaikuttaa lapseen olotilaan vatsassa.
Meillä on nyt jonkun aikaan olllut hyvin pahoja riitoja mieheni kanssa, jotka useimmat on vaikuttaneet niin että olen lopulta valvonut yksin itkien koko yön, jolloin olen kyllä ollut ihan henkisesti ja fyysisestikin loppu.
Tiedän että saamme asiat kyllä selvitettyä ajanmittaan, aina me ollaan saatu, mutta nyt jo muutaman itketyn yön jälkeen stressi on jo alkanut aiheuttaa särkyä vatsassa.
Joskus psykologian tunnilla muistan kun sanottiin, että tukahdetut tunteet voi vaikuttaa vatsassa.
Pelkään että tämä tilanne voi aiheuttaa vauvalle jotain pahaa.. Voiko se..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu