Uusperheet ja perheharmonia?

Kun kuuntelee nykyperheiden keskusteluja ei voi olla kiinnittämättä huomiota sellaiseen asiaan kuin sana "perhe", sen varsinaisessa merkityksessä. Uusioperheessä voi olla hyvinkin kirjava määrä lapsia, joiden isästä ei äidilläkään ole enää tarkkaa kuvaa. On minun, sinun, naapurin, yhdenillan tulos ja kaikkea siltä väliltä.
Kysymys kuuluukin miten tällaisessa perheessä voi missään vaiheessa olla idyllistä ja harmoonista yhdessäoloa, kuten perheessä, joka on rakennettu rakkauden ja luottamuksen yhteisillä tavoitteilla?
Miten sekalainen lauma lapsia voi tällaiseen tilanteeseen sopeutua? Itse en pidä sitä todennäköisenä, vaan uskon siihen, että paljon ristiriitatilanteita tulee päivittäin vastaan.
Poikani luona vieraili, juuri tällaisesta perheestä oleva poika. Hän oli aikaisemmin hyvin välitön ja naurava kaveri, mutta kaksi vuotta on tehnyt tästä nuoresta ihan eri ihmisen. Jatkuva epävarmuus, muutto täysin vieraaseen ympäristöön, uusia "siskoja ja veljiä" Uusi "isä" ja kaikkea siltä väliltä ei voi olla vaikuttamatta lapsen psyykkeeseen, kuten tässäkin tapauksessa se on silmäänpistävää ja todella surullista katsottavaa.
Miten nuori ihmisen alku kaikesta tällaisesta voi päästä yli? Olen sitä mieltä, että ei mitenkään!
Ja kaikki tämä vanhempien minä, minä, minä, keskeisyyden syytä! Nykymaailmassa erotaan aivan liian heppoisin perustein ja kukas se loppujen lopuksi saakaan kärsiä vanhempien töppäilyistä TIETENKIN LAPSET! Hävetkää en paremmin voisi asiaa esittää!!
Varkaudestakin tällaisia perheitä löytyy aivan liian paljon!
Omasta puolestani toivotan näille lapsille jaksamista kurjista oloista huolimatta. Toivon myös että nämä lapset eivät sairastuisi mihinkään psykiatriseen sairauteen vaan heistä kasvaisi terveitä aikuisia. Tosi kaikkien kohdalla se ei tule olemaan mahdollista!
11493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

taas melko rankkaa yleistämistä. Tietenkin on perheitä, joissa asiat eivät ole kunnossa mutta en lähtisi silti kritisoimaan yleisesti "uusperheitä". Minun lapsillani on "uusi isä" ja asiat paremmin kuin koskaan, MYÖS LAPSILLA.

Äänestä

Syy on yhteiskunnassa ja lain säätäjissä. Avioerosta, sinkkuudesta, yksinhuoltajuudesta yms. on tehty aivan liian kannattavaa ja helppoa. Siksi avioeroja haetaan ja uusioperheitä perustetaan aivan liian kevyin syin. Ja oikeassa olet siinä, että tästä kärsivät kaikista eniten nimenomaan lapset.

Esimerkiksi poikalapselle isän puuttuminen tekee todella pahaa vahinkoa, joka ei kuitenkaan vielä lapsuudessa näy. Ongelmat tulevat esiin vasta myöhemmin. Silti valtaosa teini- yh- tms. äideistä katsoo oikeudekseen kieltää lapseltaan oikean isän.

Pitäisi säätää lakeja, jotka suosisivat perinteisiä ydinperheitä ja sitä että lapset ovat avioliitossa hankittuja. Esimerkiksi lapsilisien saamisen edellytykseksi voitaisiin asettaa, että lapsella tulee olla molemmat vanhemmat. Tietysti laki ei voi olla aivan näin yksinkertainen; täytyyhän ottaa huomioon jos lapsi on jäänyt ilman toista vanhempaansa esimerkiksi kuolemantapauksen tms. pakottavan syyn vuoksi mutta esimerkiksi avioero ilman todella raskaita perusteluja pitäisi sanktioida siten, että kaikki tuet pois vaan jos erolle ei ole olemassa todistettavasti raskaita syitä kuten toisen puolison väkivaltaisuus tms. joka voisi oikeasti oikeuttaa avioeron.

Äänestä
  • Kyllä se vain lapsille entin kärsimyksiä aiheuttaa kuningas alkoholi vaikka olisi miten ydinperhe, niin aina kun isän tai äidin pitää päästä vähän tuulettumaan, niin kyllä siinä lapsi kärsijän osassa ja hänen tarpeensa aivan viimeisinä siinä suhteessa. Ja onhan se hienompaa puhua innoissaan nousuhumalassa kaikenlaisia asioita sekä esiintyä siinä menevänä kuin kuunnella lasten kitinää.

    Äänestä

Todellakin liian rankkaa yleistämistä ketjun aloittajalta. Me olemme iso perhe (juuri sellainen kuin tuossa aloittaja kuvasi), mutta olemme erittäin onnellisia ja uskokaa tai älkää niin meillä kaikki lapset ovat tasa-arvoisia ja yhtä tärkeitä. Ei ole "sinun" tai "minun" vaan kaikki on meidän lapsia.

On varmasti sellaisiakin perheitä joissa lapset eivät ole onnellisia... mutta ei kuitenkaan tarvitse tuomita noinkin rankasti. Ei kaikilla uusperheellisillä lapsilla ole kurjat olot. Ja erosyyt ovat jokaisen oma asia... jos ero tulee niin ei yleensä erota hepposin perustein, ei noin voi sanoa!!! Joillekin yksi syrjähyppy ei merkkaa mitään, mutta joillekin se voi olla niin suuri asia ettei yhteistä taivalta enää yksinkertaisesti voi jatkaa joten jos joku asia on toiselle mitätön niin toiselle se voi olla koko elämä... Joten se siitä hepposuudesta.

Äänestä
  • Kyllä se on kuulkaas niin, että vaikka te annatte täällä vaikka miten hyvän kuvan siitä, miten teillä on hyvin pullat uunissa sekalaisessa parisuhteessa. Mutta oletteko te kysynyt lapsen omaa mielipidettä siitä, että olisiko parempi olla oikean isän ja äidin kanssa asumassa vai onko lasten mielestä tämä nykyinen "systeemi" parempi? Uskon, että harva kyselee lapsen mielipidettä. Vaan todellisuudessa lapsen on sopeuduttava siihen mihin vanhemmat heidät toiminnallaan ajaa! Minä minä minä keskeisyys, kuten aloittaja sanoi on se tämänpäivän gool, jota nykyajan vanhemmat ihannoivat ja lapset jäävät avuttomina välikappaleiksi. Ihan turhaan puhutaan siitä, että kyllä MEIDÄN lapset hyväksyvät kaiken mitä vastaan tulee sekalaisessa perheessä. Lapset ovat vain hiljaa ja välttävät puhumasta omia tunteitaa, koska eihän heitä ole aikaisemminkaan otettu huomioon!
    Tosiasiahan on kuitenkin niin, että tällaisessa perheessä suurin osa lapsista voi todella pahoin ja se näkyy välittömästi sekä viiveellä käyttäytymisessä. Elinikäinen trauma on monen kohdalla väistämätön tosiasia! Ja se vielä, jos tällaisessa perheessä jos vielä viina kuvioissa mukana, voi vain kuvitella sitä hätää mihinkä lapset joutuvat!
    Elämä ei ole ruusuilla tanssimista näillä sekaperheen lapsilla. Vaikka miten sitä yritetään uskotella!

    Äänestä

  • sekaseurakuntaa kirjoitti:

    Kyllä se on kuulkaas niin, että vaikka te annatte täällä vaikka miten hyvän kuvan siitä, miten teillä on hyvin pullat uunissa sekalaisessa parisuhteessa. Mutta oletteko te kysynyt lapsen omaa mielipidettä siitä, että olisiko parempi olla oikean isän ja äidin kanssa asumassa vai onko lasten mielestä tämä nykyinen "systeemi" parempi? Uskon, että harva kyselee lapsen mielipidettä. Vaan todellisuudessa lapsen on sopeuduttava siihen mihin vanhemmat heidät toiminnallaan ajaa! Minä minä minä keskeisyys, kuten aloittaja sanoi on se tämänpäivän gool, jota nykyajan vanhemmat ihannoivat ja lapset jäävät avuttomina välikappaleiksi. Ihan turhaan puhutaan siitä, että kyllä MEIDÄN lapset hyväksyvät kaiken mitä vastaan tulee sekalaisessa perheessä. Lapset ovat vain hiljaa ja välttävät puhumasta omia tunteitaa, koska eihän heitä ole aikaisemminkaan otettu huomioon!
    Tosiasiahan on kuitenkin niin, että tällaisessa perheessä suurin osa lapsista voi todella pahoin ja se näkyy välittömästi sekä viiveellä käyttäytymisessä. Elinikäinen trauma on monen kohdalla väistämätön tosiasia! Ja se vielä, jos tällaisessa perheessä jos vielä viina kuvioissa mukana, voi vain kuvitella sitä hätää mihinkä lapset joutuvat!
    Elämä ei ole ruusuilla tanssimista näillä sekaperheen lapsilla. Vaikka miten sitä yritetään uskotella!

    Edelleen voin sanoa, että meidän "sekaperheessä" kaikki hyvin... ollaan kysytty lasten mielipiteitä jne... meillä ei käytetä alkoholia kotona lainkaan. Tottakai normi yhteenottoja lasten kasvaessa on tullut, mutta meillä on tapana puhua koko perheen kesken asiat aina juurta jaksain.. siitä on aina hyvä jatkaa.

    Itse aikoinani erosin kun mies petti, ja oli väkivaltainen, koko elämä oli yhtä itkua, huutoa ja tappelua. (siinäkö olisi pitänyt lasten kanssa olla ja elää???). Kun tapasin nykyisen mieheni niin asiat ovat muuttuneet totaalisesti. Ei pettämistä, ei valehtelua ei riitoja (huom! 10 vuotta ollaan yhdessä oltu). Elämme hyvinkin tasapainoista elämää... Mieheni on alusta alkaen ottanut lapset omakseen... kohtelee tasa-arvoisesti kaikkia lapsi. Minä ja lapseni saamme olla todella onnellisia... että näin...

    Äänestä

  • CGbG kirjoitti:

    Miksi ottaa alun perinkään mies, joka on väkivaltainen, tuottaa itkua ja tappelua ja pettää? Kyllä parisuhteen syntymiseen tarvitaan aina kaksi osapuolta ja yhteinen halu.

    On se vaan erikoista, miten naiset aina rakastuvat renttuihin. Sitten erotaan ja itketään kun mies on juuri se oma itsensä kusipää, johon naisressukka rakastui.

    Äänestä

  • -se kunnon mies- kirjoitti:

    Mietippä vähän... mies on ihana ja blaa blaa blaa... ensimmäiset 2 vuotta juu... oli ihana.. mutta sitten helvetti pääsi irti... petti ja jäi kii... ei kai kukaan niin idiootti ole että ottaa miehen joka jo heti alkuunsa on sika... lyö ja pettää... vai pidätkö sä meitä naisia ihan idiootteina? Jos mies on heti ihana jne niin miten helvetissä nainen voi tietää, että joskus voi turpaan alkaa tulemaan??? joten pidä suusi kii jos et mistään mitn tajua!!!

    Äänestä

  • havukka33 kirjoitti:

    Kirjoituksesi perusteella sinulla on vakavia ongelmia eli olet henkisesti ilmeisesti niin epästabiili, että kanssasi tulisi kuka tahansa mies hulluksi. Eipä ihme, että on muuttunut väkivaltaiseksi. Otat ihan hulluna kierroksia yhden ainoan nettikirjoituksen takia. Ei tuollainen käytös ole lähelläkään normaalia.

    Sääliksi käy lapsiasi. Jos yhtään välität heistä, hakeudut hoitoon etsimään apua ylikierrosoireisiisi. Hyvin todennäköisesti käytät lapsiisi myös väkivaltaa? Sinulla on todella pahoja patoutumia sisälläsi, jotka purkautuvat vihana ihan olemattomasta syystä. Kirjoitus osui selvästi kipeään paikkaan joten ongelmasi liittyvät tähän perheasiaan.

    2 vuotta lyhyt aika oppia tuntemaan yhtään ketään. Mutta ikävän moni peruspösilö ehtii jo siinä ajassa tehdä kaiken mitä ei olisi pitänyt tehdä lainkaan: mennä naimisiin, hankkia talo, hankkia lapset jne. Mikään kiirehän ei olisi minnekään silloin kun on aidosta elämänkumppanista kyse.

    ...on provo... "se kunnon mies" voisi poistua. älä syytä naisia.

    Äänestä

  • venke kirjoitti:

    ...on provo... "se kunnon mies" voisi poistua. älä syytä naisia.

    Ei ihme jos mies oli alussa ihana ja muuttui sitten hirviöksi kun tämä kirjoittaja paljasti todellisen minänsä. Ihan totta tuo on. Jotkut naiset pistävät miehen kuin miehen pilalle. Paha kyllä narsismista usein vaietaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lasten puolesta! kirjoitti:

Kun kuuntelee nykyperheiden keskusteluja ei voi olla kiinnittämättä huomiota sellaiseen asiaan kuin sana "perhe", sen varsinaisessa merkityksessä. Uusioperheessä voi olla hyvinkin kirjava määrä lapsia, joiden isästä ei äidilläkään ole enää tarkkaa kuvaa. On minun, sinun, naapurin, yhdenillan tulos ja kaikkea siltä väliltä.
Kysymys kuuluukin miten tällaisessa perheessä voi missään vaiheessa olla idyllistä ja harmoonista yhdessäoloa, kuten perheessä, joka on rakennettu rakkauden ja luottamuksen yhteisillä tavoitteilla?
Miten sekalainen lauma lapsia voi tällaiseen tilanteeseen sopeutua? Itse en pidä sitä todennäköisenä, vaan uskon siihen, että paljon ristiriitatilanteita tulee päivittäin vastaan.
Poikani luona vieraili, juuri tällaisesta perheestä oleva poika. Hän oli aikaisemmin hyvin välitön ja naurava kaveri, mutta kaksi vuotta on tehnyt tästä nuoresta ihan eri ihmisen. Jatkuva epävarmuus, muutto täysin vieraaseen ympäristöön, uusia "siskoja ja veljiä" Uusi "isä" ja kaikkea siltä väliltä ei voi olla vaikuttamatta lapsen psyykkeeseen, kuten tässäkin tapauksessa se on silmäänpistävää ja todella surullista katsottavaa.
Miten nuori ihmisen alku kaikesta tällaisesta voi päästä yli? Olen sitä mieltä, että ei mitenkään!
Ja kaikki tämä vanhempien minä, minä, minä, keskeisyyden syytä! Nykymaailmassa erotaan aivan liian heppoisin perustein ja kukas se loppujen lopuksi saakaan kärsiä vanhempien töppäilyistä TIETENKIN LAPSET! Hävetkää en paremmin voisi asiaa esittää!!
Varkaudestakin tällaisia perheitä löytyy aivan liian paljon!
Omasta puolestani toivotan näille lapsille jaksamista kurjista oloista huolimatta. Toivon myös että nämä lapset eivät sairastuisi mihinkään psykiatriseen sairauteen vaan heistä kasvaisi terveitä aikuisia. Tosi kaikkien kohdalla se ei tule olemaan mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu