Gallup-kysely

Miksi et uskalla lähestyä ihastustasi?
Minun ihastukseni on ujo ja uskon hänen vain lähtevän karkuun. Kokemukseni mukaan ujoja ei kannata lähestyä. En tunne häntä ja minulla ei myöskään ole hänelle mitään sanottavaa. Lisäksi siellä missä näemme ympärillämme on aina paljon ihmisiä ja hän on käytännössä aina kaveriensa ympäröimä. Pelkään saavani osakseni tylytystä tai sen turhautuneen vitutuksen kun hän lähtee vain heti mäkeen. Pakeista huolimatta joutuisin häntä näkemään jatkuvasti joten kynnys on ihan hyvän kokoinen.
Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa teen jonkinlaista aloitetta kaiken uhallakin. Minulla on taipumusta uhkarohkeuteen ja huimapäisyyteen. Olen ennenkin vain pakottanut itseni tekemään aloitteen vaikka kuinka on tehnyt mieli vain liueta. Sitten kun oloni on aivan sietämätön enkä kestä enää pakotan itseni hänen juttusilleen kaiken uhallakin. :)
6627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Minun ihastukseni on ujo ja uskon hänen vain lähtevän karkuun."
- No jo on sullakin jo kivasti ennakkoluuloja kertynyt (ujoja ja) ihastustasi kohtaan!
Jos on ujo, niin miksi ihmeessä pitäisi lähteä silti karkuun...? Jos hän lähtee karkuun kun avaat suusi, niin hän mitä luultavimmin vain ei halua olla missään tekemisissä kanssas?
Ethän sinä edes häntä TUNNE hyvä miäs!
Ei hän välttämättä edes OLE ujo. Joillakin ihmisillä vain on riittävän hyvä itsetunto, jonka vuoksi heillä ei ole jatkuvaa tarvetta päteä ja esiintyä, vaan omaavat käytöstavat.

"Kokemukseni mukaan ujoja ei kannata lähestyä."
- No jo on sulla kokemusta.

"En tunne häntä ja minulla ei myöskään ole hänelle mitään sanottavaa."
- Puhuit itsesi täysin pussiin. Äsken kirjoitit että hän on ujo ja lähtee karkuun. ET voi tietää, kun et tunne.

"Lisäksi siellä missä näemme ympärillämme on aina paljon ihmisiä ja hän on käytännössä aina kaveriensa ympäröimä. Pelkään saavani osakseni tylytystä tai sen turhautuneen vitutuksen kun hän lähtee vain heti mäkeen."
- No nyt kyllä meni jo plasmat ihan sekaisin... Onko hän siis ujo, joka on kokoajan kavereidensa piirittämänä, ja kun häneen yrittää tuttavuutta tehdä, niin hän ja kaverit lähtevät heti karkuun?
No jopas on kummallista porukkaa. En edelleenkään usko ihastuksesi olevan oikeasti ujo.
Et tunne häntä, äläkä myöskään aliarvioi häntä.

Sinun kannattaisi nyt ensiksi unohtaa ennakkoluulosi ja koko käsityksesi mikä sinulla on häntä kohtaan.
Heitä ne mäkeen. Kuvasi hänestä nimittäin kuulostaa erittäin ristiriitaiselta ja vääristyneeltä.
Älä myöskään aliarvioi häntä. Suhteessa toista ihmistä pitää ehdottomasti kunnioittaa.
Kunnioittaa ihmisenä, rakastettuna.. Jos hän on tosiaan hiukan ujonpuoleinen, niin se voi hyvinkin johtua siitä että hän on sinuun ihastunut, ja pelkää mokailevansa vieressäsi. Mutta ujolla ei ole mitään tekemistä tylyn kanssa. Ujo ihminen ei ole automaattisesti tyly, tylyys johtuu jostain aivan muusta kun siitä että hän on ujo. Mitä ikinä psykologisia seikkoja, lapsuuden traumat ja whateveeer.
En kyllä ihmettele laisinkaan, jos hän sinua jopa pelkää. Kirjoituksesi oli kuin joku vihanpuuskassa rustattu vitutuspuhe.

Mieti uudelleen että haluatko tosissaan hänet. Jos haluat, niin saat ruvet hieman lempeämmäksi..
Katso ihastusta silmiin hymyillen; katseellakin voi näyttää välittävänsä ja arvostavansa toista ihmistä.
Ja sitten vain heität "huimapäissäsi" hänelle jotain läppää tai kyselet vaan jotain ihan tyhjänpäiväisiä, mikä liittyy siihen paikkaan jossa oleilette. Töissä ja koulussa on oikeasti erittäin helppo lähestyä, joissain tapauksisa työpaikoilla ei ehkä niin soveliasta, ja kun tämän palstan mukaan siellä on ihastus jo kihloissakin, mutta koulussa kun vaan kokeilee niin se on oikeasti erittäin helppoa!

Ja vielä viimeiseksi..
"Pakeista huolimatta joutuisin häntä näkemään jatkuvasti joten kynnys on ihan hyvän kokoinen."
- EI PAKKIEN TARVITSE AINA VÄLTTÄMÄTTÄ JOHTAA sellaiseen hyvin epämukavaan tilanteeseen, jossa toisen katsetta sitten vältellään aina käytävällä ja muutenkin nolottaa saatanasti...
Ystäviksi voi tutustua. Pakkien jälkeen se voi olla helpompaa, kun jonkun satunnaisen seksisuhteen tai monen vuoden seurustelun jälkeen..

Onnea yritykseen jos todella aiot yrittää!

Äänestä

Tilanne ei varmaan ole helppo, jos ei tunne toista, ei tiedä kiinnostaako häntä, vai ei, ja lisäksi, jos hän on ujo. Se ujous voi johtua monesta asiasta.. Ehkä sitä on ujo muutenkin, tai sitten juuri tietyn ihmisen seurassa. Ja luultavasti, jos hän olisi kiinnostunut, hän saattaa olla vielä vähän ujompi juuri silloin. Toisaalta, mitä enemmän juttelee kenen tahansa kanssa, sitä luontevamminhan se sujuu.

Edellisellä kirjoittajalla oli paljon asiaa. Ei kannata miettiä liikaa valmiiksi, ettei turhaa sitten käyttäytyisi niiden omien ajatusten mukaan. Olisi se tietenkin hyvä, jos olisi jotain juteltavaa.. juuri jotain tavallista, yleistä asiaa, mikä liittyisi vaikka siihen paikkaan.

Jos sattuisi niin, että hänellä ei tunteita olisikaan, niin tuskin hän ehkä kovin arkana (?) ihmisenä pitäisi hirveästi meteliä tuosta asiasta tai haluaisi nolata sinua. Mutta kirjoitit, ettet tunne häntä, eikä hänkään siis ehkä sinua, ..Joten eihän sitä vielä voi tietää.

Äänestä
  • vastannut kysymykseen ollenkaan, ja tuon edellisenkin olisi voinut jättää pois.. Uskaltaisin kyllä, aina välillä sitä rohkenee tehdä jotain hermostuttavaa, mutta usein mietin, onko se hyvä idea. En usko, että lähtisi karkuun, mutta että olisiko yhtään innostunut juttelemaan, siitä en ole varma.

    Yleistä pohdintaa vielä... Jos ei miettisi niin paljoa, varmaan rohkenisi enemmän. Se miettiminen vaan tulee automaattisesti, jos on hermostunut. Minulla ainakin..

    Äänestä

Vaikka ihastuksesi olisikin ujo niin ei se sitä merkkaa ettet voisi käydä puhumassa hänelle. Itsekkin olen melko ujo mutta en lähde karkuun jos joku tulee puhumaan.

Äänestä
  • Niin ja tämä oli siis gallup-kysely "miksi et uskalla lähestyä ihastustasi."

    Äänestä

näyttäisi ajattelevan minusta, että mene pois outo. Mulkoilee. Pitää rotikkansa tiukasti jalkaansa vasten kuin varoittaakseen ettei parane lähestyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tää on niin tätä kirjoitti:

Miksi et uskalla lähestyä ihastustasi?
Minun ihastukseni on ujo ja uskon hänen vain lähtevän karkuun. Kokemukseni mukaan ujoja ei kannata lähestyä. En tunne häntä ja minulla ei myöskään ole hänelle mitään sanottavaa. Lisäksi siellä missä näemme ympärillämme on aina paljon ihmisiä ja hän on käytännössä aina kaveriensa ympäröimä. Pelkään saavani osakseni tylytystä tai sen turhautuneen vitutuksen kun hän lähtee vain heti mäkeen. Pakeista huolimatta joutuisin häntä näkemään jatkuvasti joten kynnys on ihan hyvän kokoinen.
Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa teen jonkinlaista aloitetta kaiken uhallakin. Minulla on taipumusta uhkarohkeuteen ja huimapäisyyteen. Olen ennenkin vain pakottanut itseni tekemään aloitteen vaikka kuinka on tehnyt mieli vain liueta. Sitten kun oloni on aivan sietämätön enkä kestä enää pakotan itseni hänen juttusilleen kaiken uhallakin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu