Kuntoutus

Osaakohan joku neuvoa?

Olen ymmärtänyt tähän asti, että Kela korvaa psykoterapiaa vain silloin, kun psykoterapeutti on lääkäri.
Näin sairaanhoitajan pohjakoulutuksella psykoterapeutin koulutuksella psykoterapeuttina toimivan ilmoittavan olevansa Kela-pätevä.
Joku näköjään antaa Kelan korvaamaa psykoterapiaa diakonin psykoterapeutin pohjakoulutuksellakin.
Tilanne on siis muuttunut?
Eikö enää siis pelkästään lääkäreiden terapia ole korvauksen piirissä?
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kelan sv- korvauksen saa vain jos psykoterapeutti on lääkäri, psykiatri tai esim. työterveyslääkäri. Sv-korvaus on se, minkä saa tietyn taksan mukaan kaikista yksityislääkärikäynneistä

Mutta eri asia on ns. Kelan kuntoutuksena saatavissa oleva psykoterapiatuki, jota voi saada kaikille Kela-pätevyyden omaaville psykoterapeuttien käynneille.

Kuntoutuspsykoterapiatuen edellytyksenä on vähintään 3 kk hoitosuhde, mielellään diagnoosi ja se, että tavoitteena on työkyvyn parantaminen tai työhön paluu.

Tukea ei saa takautuvasti eli psykoterapiaa ei voi aloittaa ennen päätöstä, mutta voi käydä tutustumiskäynneillä (alennetuin hinnoin).

Tukea haetaan Kelalta lomakkeella ja siihen tarvitaan psykiatrin B-todistus. Päätöksiä tehdään, on tehty ainakin aikaisemmin neljännesvuosittain, joten voi kestää 3 kk päätöksenteko.

Ja sitten se vielä, että mielenterveyslain mukaan kotikuntasi tehtävä on tarjota sinulle psykoterapihoitoa. Monissa kunnissa valehdellaan, että psykoterapia ei kuuluisi kunnan tehtäviin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muutos? kirjoitti:

Osaakohan joku neuvoa?

Olen ymmärtänyt tähän asti, että Kela korvaa psykoterapiaa vain silloin, kun psykoterapeutti on lääkäri.
Näin sairaanhoitajan pohjakoulutuksella psykoterapeutin koulutuksella psykoterapeuttina toimivan ilmoittavan olevansa Kela-pätevä.
Joku näköjään antaa Kelan korvaamaa psykoterapiaa diakonin psykoterapeutin pohjakoulutuksellakin.
Tilanne on siis muuttunut?
Eikö enää siis pelkästään lääkäreiden terapia ole korvauksen piirissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu