Heinolan

reumasairaala menossa konkurssiin sanottiin aamun tv-uutisissa.Nyt tarvittaisiin samanlaista mekkalaa ja huomiota kuin kahden mummun karkoitusasiassa.Varsinkin lasten osuus tulisi huomioida.
2149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa mielä, varsinkin lasten reumanhoito mieitityttää jatkossa.

Itse 10 vuoden aikana lapseni kanssa Reumalla käyneenä sanoisin, että lapseni nykykunnolle sillä on ollut aivan ratkaiseva merkitys.

En halua edes miettiä mikä olisi tilanne jos sairautta olisi hoidettu terveyskeskuksessa ja paikallisessa sairaalassa kaikella kunnioituksella.

Tämän 10 vuoden aikana olen nähnyt ja kokennut paljon hienoja asioita Heinolanreuman lasten ja nuorten osastolla miten lapsia hoidetaan kokonaisvaltaiseti.

Oman lapsen terveys on meille vanhemmille suurin huolenaihe aina, siksi tuntuu pahalta miten jatkossa reumaan sairastuvien lasten hoito tapahtuu.

Äänestä

olenkohan ymmärtänyt oikein, että kela on lopettanut reuman käytön, kuntoutus yms. Minunkin kuntoutusjakson kela hylkäsi reumalle, onko joku peli menossa mitä ei taas kansa ymmärrä. Käsittämätöntä että Suomen (käsittääkseni) ainoa reumaan perehtynyt sairaala ajetaan alas ! Jos reumapotilaita ei ole tarpeeksi voisihan sielä hoitaa muitakin ja vaikka yksityisiä leikkaavia lääkäreitä. Tämmönen ei saisi loppua, missä hoidetaan reumapotilaat, kenellä muilla on tietotaitoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt mekkalaa kirjoitti:

reumasairaala menossa konkurssiin sanottiin aamun tv-uutisissa.Nyt tarvittaisiin samanlaista mekkalaa ja huomiota kuin kahden mummun karkoitusasiassa.Varsinkin lasten osuus tulisi huomioida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu