Kylläpä veti nyt tän tytön hiljaseks.. Olen aina jotenki hassusti ajatellut että kun sairastaa bulimiaa niin silloin syödään paljon ja sitten oksennetaan. Eli näiden keskustelujen perusteella mitä tällä palstalla luin niin oksentelu ei välttämättä liity asiaan, se on yksilöllistä. Oli tyhmää yleistää kun asiasta en paljoa tiennyt.
Mutta siis itse saatan ahmia suuriakin määriä ruokaa, tai yleensä aina herkkuja. Mutta niin pahaa oloa eivät tee omenat, kurkku, ananas, kuin herkut.. Syytä syömiseen ei tarvi olla, ei nälkää tms. Tekee vain mieli pureskella ja ahmia eikä siitä tahdo tulla loppua kun sen aloittaa. Joskus pureskelen puoli pussia purkkaa, 3-4 palaa kerrallaan, en voi lopettaa pureskelua! Monesti aattelen että syön nyt vaan tän ruuan (ISO annos) ja sen jälkeen jälkkäriks suklaalevyn tai muutaman palan piirakkaa/kakkua. Sen jälkeen yritän vessassa työntää sormia kurkkuun, kun on niin paha olo, mutta oksentamaan en pysty, kaukana se ei kyllä ole. Yleensä sitten lähden lenkille ja saatan tehdä useamman lenkin päivässä tai liikkua muulla tavalla hullun lailla; uida, juosta, jumpata..
Ahmimisen jälkeen olen kärtynen muille (yl. siskolleni ja poikaystävälleni) kun en saanu itteäni kuriin, puran pahan oloni muihin. Saatan tiuskasta jostakin ihan turhasta asiasta, kuten että siskoni kysyy voinko laittaa tämän paidan, sopiiko se mulle? Tiuskasen että tottakai voit laittaa!! Näen kaikki asiat aina paremmin muilla kuin itselläni. Siskoni on hoikka ja nätti, joten miksi hän kysyy että 'sopiiko tämä paita mulle?' Itsekin olen kyllä suhteellisesti sanoen omasta mielestäni hyvännäkönen, mutta en koskaan tarpeeksi hyvä itselleni.. (Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta..)
Tämä ahmiminen tulee ehkä muutaman kerran kuussa, joskus monta kertaa viikossa. Aina olen laihiksella, mietin että kun tästä 68kg:sta pääsen 65kg:aan niin sen jälkeen en enää arvostele itteäni vaan oon tyytyväinen. Entä sitten jos/kun pääsen tuohon 65kg:aan? Sitten tavoitteeksi tulee 60kg... Tää on ihan helvetillistä hommaa.. (Olen suhteellisen normaali mitoiltani, 176/68) Muulle maailmalle näytän iloiselta, onnelliselta ja hyvinvoivalta.. Opiskelen jopa terveydenhoitoalalla. Suurimman osan ajastani oonki ihan 'normaali' :D Sitten kun ei ole mielekästä tekemistä tai kämppikseni on poissa, alan syödä. Olen tiedostanut että syöminen liittyy yksin oloon ja jotenkin hyvän olon saamiseen. Joskus myös pahaan mieleen tai 'itsensä palkitsemiseen'. Joskus ei oo mitään syytä ahmia. Arvostelen aina tupakoivia ja alkoholin kanssa läträäjiä, mutta mikä minä olen arvostelemaan muita jos en saa itseani niskasta kiinni?
En nyt tässä sano että olen bulimikko tms. En voi kuvitellakaan teidän oloanne, joilla on todellisia ongelmia painonsa/minäkuvansa/ahmimisen kanssa. Voimia teille.
Mutta siis itse saatan ahmia suuriakin määriä ruokaa, tai yleensä aina herkkuja. Mutta niin pahaa oloa eivät tee omenat, kurkku, ananas, kuin herkut.. Syytä syömiseen ei tarvi olla, ei nälkää tms. Tekee vain mieli pureskella ja ahmia eikä siitä tahdo tulla loppua kun sen aloittaa. Joskus pureskelen puoli pussia purkkaa, 3-4 palaa kerrallaan, en voi lopettaa pureskelua! Monesti aattelen että syön nyt vaan tän ruuan (ISO annos) ja sen jälkeen jälkkäriks suklaalevyn tai muutaman palan piirakkaa/kakkua. Sen jälkeen yritän vessassa työntää sormia kurkkuun, kun on niin paha olo, mutta oksentamaan en pysty, kaukana se ei kyllä ole. Yleensä sitten lähden lenkille ja saatan tehdä useamman lenkin päivässä tai liikkua muulla tavalla hullun lailla; uida, juosta, jumpata..
Ahmimisen jälkeen olen kärtynen muille (yl. siskolleni ja poikaystävälleni) kun en saanu itteäni kuriin, puran pahan oloni muihin. Saatan tiuskasta jostakin ihan turhasta asiasta, kuten että siskoni kysyy voinko laittaa tämän paidan, sopiiko se mulle? Tiuskasen että tottakai voit laittaa!! Näen kaikki asiat aina paremmin muilla kuin itselläni. Siskoni on hoikka ja nätti, joten miksi hän kysyy että 'sopiiko tämä paita mulle?' Itsekin olen kyllä suhteellisesti sanoen omasta mielestäni hyvännäkönen, mutta en koskaan tarpeeksi hyvä itselleni.. (Kauneus on aina katsojan silmissä, mutta..)
Tämä ahmiminen tulee ehkä muutaman kerran kuussa, joskus monta kertaa viikossa. Aina olen laihiksella, mietin että kun tästä 68kg:sta pääsen 65kg:aan niin sen jälkeen en enää arvostele itteäni vaan oon tyytyväinen. Entä sitten jos/kun pääsen tuohon 65kg:aan? Sitten tavoitteeksi tulee 60kg... Tää on ihan helvetillistä hommaa.. (Olen suhteellisen normaali mitoiltani, 176/68) Muulle maailmalle näytän iloiselta, onnelliselta ja hyvinvoivalta.. Opiskelen jopa terveydenhoitoalalla. Suurimman osan ajastani oonki ihan 'normaali' :D Sitten kun ei ole mielekästä tekemistä tai kämppikseni on poissa, alan syödä. Olen tiedostanut että syöminen liittyy yksin oloon ja jotenkin hyvän olon saamiseen. Joskus myös pahaan mieleen tai 'itsensä palkitsemiseen'. Joskus ei oo mitään syytä ahmia. Arvostelen aina tupakoivia ja alkoholin kanssa läträäjiä, mutta mikä minä olen arvostelemaan muita jos en saa itseani niskasta kiinni?
En nyt tässä sano että olen bulimikko tms. En voi kuvitellakaan teidän oloanne, joilla on todellisia ongelmia painonsa/minäkuvansa/ahmimisen kanssa. Voimia teille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.