Ikävä todeta että oma isä on kaikkea muuta kuin kiinnostunut mun tekemisistä, kaikki on mun syytä AINA vaikka se ei muhun liittyskään!!!
Mun nuoremmille sisaruksille se aina on puolta pitämässä ja mua syyttämässä niitten tekemistä!!
Kamalaa on se että se haukkuu mua lihavaks ja "susta ei oo yhtään mihinkään koskaan" joka viiko, vaikka oon mielestäni normaalin kokonen ja lukiossa ok arvosanoilla, ymmärtäisin jos vaan istusin kaikki päivät kotona..
Se asuu kotona ja meillähän on tää perhe idylli että vanhemmat asuu kotona ja niil menee hyvin.
Mä muistan jo pienestä pitäen kun se ei koskaan kysyny miten mulla menee tai ees puhunu mulle mitään, aina hyysäs nuorempia, jotka pitää sitä nykyäänkin hyvänä asiana!!
Elämää isättömänä, sillä ihan sama onko se mun elämässä vai ei kun se ei saa kun pahaa aikaa..Mun itsetunto on nollassa!!
Muilla samaa tai kertokaa isät miks se tekee noin??
Mun nuoremmille sisaruksille se aina on puolta pitämässä ja mua syyttämässä niitten tekemistä!!
Kamalaa on se että se haukkuu mua lihavaks ja "susta ei oo yhtään mihinkään koskaan" joka viiko, vaikka oon mielestäni normaalin kokonen ja lukiossa ok arvosanoilla, ymmärtäisin jos vaan istusin kaikki päivät kotona..
Se asuu kotona ja meillähän on tää perhe idylli että vanhemmat asuu kotona ja niil menee hyvin.
Mä muistan jo pienestä pitäen kun se ei koskaan kysyny miten mulla menee tai ees puhunu mulle mitään, aina hyysäs nuorempia, jotka pitää sitä nykyäänkin hyvänä asiana!!
Elämää isättömänä, sillä ihan sama onko se mun elämässä vai ei kun se ei saa kun pahaa aikaa..Mun itsetunto on nollassa!!
Muilla samaa tai kertokaa isät miks se tekee noin??
Vastaukset 5
Vanhimmat
omat lapsuudenmuistoni isästäni ovat hyvin samankaltaiset. minun täytyi kulkea harrastuksiini polkypyörällä, kun sisartani isä kyyditsi. isä ei ostanut minulle koskaan syntymäpäivä- tai joululahjaa, kun sisareni sai esimerkiksi stereot ja 5 cd-levyä. koin myös ainoana perheväkivaltaa. isä purki kaiken kiukun ja turhautumisen minuun, koska olin vanhempi.
olen kuitenkin oppinut "vanhemmiten" (täytän viikon kuluttua 24 vuotta) ymmärtämään isääni.
tämä on ollut ehkä osittain katkera siitä, että minä olen ollut lapsesta saakka hyvin omatoiminen ja itsenäinen, enkä ollenkaan sellainen "avuton lapsi", jonka tarvitsee kysellä aina neuvoja vanhemilta. mm. tällainen tapaus muistuu mieleen: isän hankittua videot, tämä ei osannut virittää niihin tv-kanavia nauhoitusta varten (miehenä tämä ei luonnollisestikaan suostunut kajoamaan ohjekirjaan). olin 10-vuotias ja isän turhauduttua minä lukaisin ohjeiston läpi ja naputtelin videot toimintakuntoon. se oli kolaus isän itsetnnolle. koulunkäynti sujui hyvin, eikä vanhempieni tarvinnut koskaan puuttua siihen millään tapaa. lukion ensimmäisellä kysyin ensimmäistä kertaa isältä neuvoa eräässen matikan tehtävään. isän pähkäiltyä jonkin aikaa keksin kuitenkin itse oikean ratkaisun. isäni on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja toimii opettajana ammattikorkeakoulussa. minulla on aina ollut omia mielipiteitä, jotka olen myös tuonut voimakkaasti esille. olen vaatinut vanhemmilta lapsesta asti perusteluja kaikille mielipiteilleen ja pelkkä "koska minä sanon niin" ei ole koskaan minulle riittänyt. ymmärrän tavallaan nyt, miksi isän "lempilpsi" oli pikkusisareni. isä tavallaan koki tämän kautta olevansa tarpeellinen! pikkusisko osasi mutenkin vetää oikeista naruista :).
kaikesta huolimatta olen saanut todeta isäni kuitenkin aina olleen salaa erittäin ylpeä minusta. kehujen sijaan olen aina saanut tältä haukkuja, mutta,... mm. kerran eräitten perhetuttujen (mies on arvostettu ja palkittu graafikko) ollessa kylässä nämä ryhtyivät ihmettelemään seinille kehytettyjä piirustuksiani (kuvaamataito ollut aina 10) ja satuin kuulemaan ylpeyttä isän äänessä tämän niitä esitellessä ja muisti tämä vielä mainita, että opettaja oli eräästä työstä antanut minulle arvosanaksi 10 . silti isän suoraan minulle antama palaute kaiken suhteen on ollut negatiivista tai neutraalia. kerran erehdyin mainitsemaan isälle unohtaneeni lukea äidinkielen kokeseen. vaika sain arvosanaksi tuollojnkin (luin nopeasti koetta edeltävällä välitunnilla) 10-, isä jaksoi haukkua minua vastuuntunnottomaksi vilä monta viikkoa. ehkä se oli kateutta, tai mustasukkaisuutta. ehkä vein myös liiaksi äidin huomiota ja isä koki jäävänsä ulkopuolelle. isän neuvojen sijaan tarvitsin äidin neuvoja. kävimme pitkiä keskusteluja elämästä, ihmisyydestä ja kaikesta siitä "hömpästä", josta ei isän kanssa yleensä puhuta.
näin jälkeenpäin ajatellen en tunne vihaa tai katkeruutta isääni kohtaan. 2 vuotta sitten meillä oli hyvin intiimi keskustelu ja sen jälkeen on isäkin ansainnut oman paikkansa minulle läheisenä ja tarpellisena aikuisena. ymmärsin myös sen, että ilman vastoinkäymisiä isän kanssa, lapsuuteni olisi ollut liian helppoa. on tarpeellista kohdata vastatuulta selviytyäkseen myöhemmistä aikuisiän mukanaantuomista ongelmista.
toivottavasti sinäkin joidenkin vuosien päästä ymmärrät isäsi ja hänen tapaansa toimia. syyt voivat lähteä hänen omasta taustastaan (minun isäni ollut 4-lapsisen perheen vanhin) tai snun ja sisarustesi erilaisista luontista. miläli sinä olet eniten isäsi kaltainen, tämä saattaa kokea sinut jonkinlaisena "kilpailijana". tämä saattaa myös olla mustasukkainen huomiosta, jota vaadit äidiltäsi. syitä on takuulla useita, mutta usko minua, ne ovat kaikki inhimillisiä ja jonain päivänä sinäkin ymmärrät. isäsi toimii värin ja epäoikeudenmukaisesti, mutta kokemuksesta tiedän, että edes puhuminen ei auta.
sinun täytyy yrittää tuon asian suhteen asettua isäsi yläpuolelle ja "aikuiseksi" ja yrittää ymmärtää häntä. uson, ettei mene kuin uutama vuosi ja välinne ovat lämpimämmät, kuin koskaan. se riippuu teistä molemmista, mutta sinä avain on sinun kädessäsi!
yleisesti ottaen ihminen, jolla on tarve ivata muita, kärsii itse huonosta itsetunnosta. aiheeton pilkka tulee jättää omaan arvoonsa. isäsi toimii väärin, mutta anna se hänelle anteeksi. olet sen ikäinen, ettet varmaan kaua enää asu kotona. poismuuttokin lähentää -ihme kyllä!
voimia!
Minäkin olen Erittäin omatahtoinen ja itsenäinen, olen aina ilmaissut oman mielipiteeni ja kuuluvasti..Omat isovanhempani ovat myös, molemmilta puolilta,hyvin tempperamenttisiä ihmisiä..
Mutta en ole tippaakaan samanlainen kuin isäni, vaan tismalleen samanlainen luonteeltani kuin äitini, ja se ehkä häntä ärsyttää että tuon hänen rakastamastaan ihmisestä ne huonot puolet esiin olemalla itse sellainen, ja minkäs minä sille voin jos olen syntynyt tälläiseksi?!?
Oma isäni ei ole koskaan sanonut mitään hyvää minusta minulle tai kellekkään muullekkaan. Äitini sanoo minun olleen toivottu lapsi molempien mielestä, mutta ei ole kovin helppo uskoa!!
Päätin pienenä jo että, jos ädilleni sattuisi jotain, en ikinä tulisi kotiin takaisin isän luo, koska minulla ei ole mitään sanottavaa hänelle emmekä tule edes toimeen joten turha edes yrittää asua samassa talossa..
Sovinkin mummoni kanssa kun olin n.5vuotias että muutan hänen luokseen, ja nyt en enää muuttaisi mummoni luo, vaan omaan kämppään ja isäni ei minusta kuule jos ei itse ottaisi yhteyttä, jota ei koskaan tule tekemään..
Mutta nyt on kuitenkin lukio kesken ja se on helpoin käydä kotoa(halvin ja helpoin), niin että kun sitten pääsen lukion jälkeen opiskelemaan muualle, niin silloin vasta oma kämppä on mahdollista..Siihen asti tätä täytyy vaan kestää..
Minulla oli täsmälleen samanlaista, näin jälkikäteen voin vain sanoa, että anna asian rauhoittua jonkin aikaa (2kk-7v, en tiedä). Olen nyt 37v ja isäni kuoli viime vuonna. En koskaan antanut lapsuuttani anteeksi, torjuin nokkaani nostellen yhteydenoton yritykset. Nyt kadun.
Yritä sinä tulla vastaan isääsi, kun hän on valmis
hyvittämään. Yleensä kypsymätön isäkin kypsyy joskus. Muista ettei vika ole ollut sinun. Paljon voimia sinulle, uskompa sinun pärjäävän.
Muista että isäsi se on tässä se huono ihminen!!!Et sinä.En tiedä miksi hän niin tekee.Kamalinta mitä vanhempi voi lapselleen tehdä on väheksyntä ja haukkuminen.Olen nähnyt mitä se saa aikaan.Parille tuttavalle äidit ovat niin tehneet.Nyt he ovat 30 aikuisia...äitejä.Kummallakin todella huono itsetunto,ovat usein masentuneita,ruokakäytös anorektista ym :(
Toinen jatkaa omiin lapsiin samaa kun ei tajua tekevänsä samoin kuin oma äiti teki.
Muista sinussa ei ole vikaa!!!Rakasta itseäsi!Sinuna sanoisin asian isälle niin kuin sen tunnet...huutaen,kirjeellä tai kuinka vaan.Ei tuo asia muuten muutu.Että tulen vihaiseksi...tekis mieli tulla tinttaseen isääs turpaan ja huutaa sille mitä pahaa se on tehnyt.
*halii*
Minulla oma äiti aikoinaan teki tuota, vaikka olin ihan normaalipainoinen hän muiden aikana huomautteli ,että kuinka hän noin valtavan lapsen on saanutkaan tehtyä,koskaan en osannut mitään enkä ollut mitään....
Olin 30v. kun ensikerran sanoin äidille että hän ei tiedä eikä haluakkaan tietää elämästäni mitään miksi siis edes arvostella minua joka käänteessä ja sanoin senkin ,että hänen mielipiteensä siitä etten ole mitään eikä minusta koskaan tule mitään on VAIN hänen milelipiteensä ei mikään jumalan totuus asiasta !!
Näin ensi kerran kuinka äitini itki kaipa hän jotakin tajusi...tai sitten ei, mutta oma on elämäni ja näin sinunkin pitää ajatella, etteivät muiden sanomiset muuta elämääsi vain sinä sen voit tehdä!