Vääristävää markkinointia

Julkisuudessa on aloitettu vastenmielinen mainonta ja aivopesu soista ja turpeen poltosta harhauttaa sivuraiteille.
Suomessa on ollut vuodesta 2007 syöttötariffi turpeesta tuotetulle lauhdesähkölle. Se on voimassa tämän vuoden loppuun.
Turvetta ei ole luokiteltu uusiutuvaksi energiaksi. ( EU:n päätöksellä 12/2009)
Syöttötariffi on jatkossa ohjattava energiapuulle- tuulivoimalle ja bioenergia/lle.
Tuet turpeelta on poistettava.
TURPEEN PAIKKA ON SUOSSA.
VESISTÖJEN JA ILMASTON PILAAMINEN TURVETTA NOSTAMALLA JA POLTTAMALLA EI OLE KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ.
Turpeen poltossa syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat ilmaston lämpenemisen kannalta pahimmat, verrattuna muihin fossiilisiin polttoaineisiin.
Turpeen käyttö polttoaineena on ympäristölle ja Suomelle suuri häpeätahra.
Kaasutustekniikalla toteutetuissa sähkön ja lämmön tuotantolaitoksissa voidaan kaasuttaa puhdasta kaasua märästäkin hakkeesta. ( hakkeen kuivatus on syönyt hakkeen käytön kannattavuutta).
UUSIUTUVASTA ENERGIASTA ON JO TULLUT UUSIA NOKIOITA, MUTTA VAHINKO VAIN MUUALLA KUIN SUOMESSA.
Sähkön käyttäjät, asiakkaat tehkää omat johtopäätöksenne ja siirtykää ostamaan uusiutuvaa energiaa.
Energiayhtiöt pyrkivät piilottamaan turpeen uusiutuvien polttoon sekapolttona väittäen esim. että puu tarvitsee seurakseen turvetta? Uskokoon ken tahtoo!
Kansalaiset olkaamme valveilla, mitä teemme nyt , vaikuttaa tulavaisuudessa jälkipolvien elämään.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Puu ja Tuuli = Työtä kirjoitti:

Julkisuudessa on aloitettu vastenmielinen mainonta ja aivopesu soista ja turpeen poltosta harhauttaa sivuraiteille.
Suomessa on ollut vuodesta 2007 syöttötariffi turpeesta tuotetulle lauhdesähkölle. Se on voimassa tämän vuoden loppuun.
Turvetta ei ole luokiteltu uusiutuvaksi energiaksi. ( EU:n päätöksellä 12/2009)
Syöttötariffi on jatkossa ohjattava energiapuulle- tuulivoimalle ja bioenergia/lle.
Tuet turpeelta on poistettava.
TURPEEN PAIKKA ON SUOSSA.
VESISTÖJEN JA ILMASTON PILAAMINEN TURVETTA NOSTAMALLA JA POLTTAMALLA EI OLE KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ.
Turpeen poltossa syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat ilmaston lämpenemisen kannalta pahimmat, verrattuna muihin fossiilisiin polttoaineisiin.
Turpeen käyttö polttoaineena on ympäristölle ja Suomelle suuri häpeätahra.
Kaasutustekniikalla toteutetuissa sähkön ja lämmön tuotantolaitoksissa voidaan kaasuttaa puhdasta kaasua märästäkin hakkeesta. ( hakkeen kuivatus on syönyt hakkeen käytön kannattavuutta).
UUSIUTUVASTA ENERGIASTA ON JO TULLUT UUSIA NOKIOITA, MUTTA VAHINKO VAIN MUUALLA KUIN SUOMESSA.
Sähkön käyttäjät, asiakkaat tehkää omat johtopäätöksenne ja siirtykää ostamaan uusiutuvaa energiaa.
Energiayhtiöt pyrkivät piilottamaan turpeen uusiutuvien polttoon sekapolttona väittäen esim. että puu tarvitsee seurakseen turvetta? Uskokoon ken tahtoo!
Kansalaiset olkaamme valveilla, mitä teemme nyt , vaikuttaa tulavaisuudessa jälkipolvien elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu