Unkarilaisesta ruoasta kiinnostuneet huomio, tämän päiväisessä Iltalehdessä on juttu: Keittopäivä unkarilaisittain ja Gulassikeiton resepti. Jutussa kerrotaan myös että kaikkien tuntema (unkarilaista syntyperää isänsä puolelta) Sami Garam suunnittelee ruokaan ja matkailuun liittyvää televisio-sarjaa joka toteutetaan Unkarissa. Sami kertoo myös että parasta ruokaa ei Budapestissa saa huippuravintoloista vaan juuri kaikkein edullisimmista ruokapaikoista. Tämä on todellakin totta! Jos haluat maistella aitoja unkarilaisia, yleensä halvemmista ruhonosista valmistettuja herkkuja jotka vaativat pitkän kypsymisajan mene kansankuppiloihin. Samalla näet ihan oikeaa aitoa unkarilaista elämää jota ei löydy turistikeskustasta 5. kaupunginosassa, esim. Váci utcalta. Itse ainakin kartan erityisesti turisteja varten tehtyjä ravintoloita ja nautin mielummin ateriani siellä missä on mahdollisimman paljon paikallisia. silloin et todennäköisesti tule myöskään petetyksi, maksat huomattavasti vähemmän ja nautit enemmän.
Joskus menen kyllä poikkeuksellisesti kansainvälisten huippuhotellien brunsseille sunnuntai-iltapäivisin koska siellä saa nauttia todellisesta luxuksesta (Suomessa edes Kämppi ei pysty samaan laatuun) hyvin edullisesti n. 25-30 euron hintaan johon sisältyvät kaikki juomat. Kokeilkaa yhtä monista suosikeistani esim. http://www.lemeridienbudapest.com
Muuten Samikin vierailee vuosittain täällä Suomalaisen viikon merkeissä. Ilman muuta myös huippuhyvissä trendiravinmtoloissa kannattaa käydä kun niitäkin on tullut paljon Budapestiin. Niitä sijaitsee ympäri Budapestia ja esim. ravintolakaduilla joita on useampiakin ja lisää perustetaan jatkuvasti.
Gulassikeiton
4
511
Vastaukset 4
- GeorgePest
Ja missähän näitä kansankuppiloita on?
- kortteleissa
Kaupunki pullollaan...unkarilaiset syövät paljon noissa paikoissa ihan päivittäin ja mukaankin voi ottaa. Lounas (napimenu) maksaa useinmiten 3-4 euroa sisältäen alku- ja pääruoan, joskus myös juoman. Noita paikkoja löytyy esim. Vendéglő tai Ètterem nimisen kyltin alla. Voisi sanoa että melkeinpä joka korttelissa keskustan alueella löytyy (usein kellarikuppiloita) aina joku kansankuppila turistialueen ulkopuolella. Miljöö ei aina ole viimeisintä huutoa mutta tunnelma ja ruoka on. Nämä paikat eivät mainosta yleensä netissä vaan ne on löydettävä ja kyllä niitä löytyy kun osaa hakea. Takuuseen ei voi mennä että aina ruokalista löytyy englanniksi mutta sitten vain silmät kiinni ja sormella arpomaan:)) Jó étvágyat! (=Hyvää ruokahalua!)
- -hamupipöke-
kortteleissa kirjoitti:

Itsekin tykkään noista kansanpaikoista niiden tunnelman vuoksi. Ja jos kerran Sami Garamn sanoo, että niistä saa parasta ruokaa niin ehkä se sitten on niin. Jospa Michelin guide on sittenkin väärässä ja Sami tietää paremmin, tai sitten tässä on kyseessä makuasia. Senhän voi jokainen testata itse.
Sen verran varoittelisin, että ihan kaikki eivät tykkää niistä kansanpaikoista, koska aina ei saa palvelua englanniksi eikä luottokortit kelpaa. Itselleni kävi kerran, että vein suomalaisia tuttujani tuollaisiin kansanpaikkoihin, koska he halusivat kokea jotain unkarilaista ja käydä muuallakin kuin "turistirysissä" jne. Mutta eivätpä sitten tykänneetkään, kun Visa ei vinkunut ja vain forintit kelpasivat (mistä kyllä varoittelin etukäteen, mutta kun eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan) - eikä se unkarilainen ruokakaan ole kaikkien mieleen, koska se on aika rasvaista, ja useissa kansanpaikoissa määrä on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä kuin laatu.
Tämä oli vähän vama ilmiö kuin se kun unkarilaiset tulevat Suomeen ja haluavat kokea oikeaa ja aitoa luontoa. Sitten kun heidät vie sinne umpimetsään, niin suurin osa valittaa että on hyttysiä, hirvikärpäsiä ja että ei ole kunnon kävelytietä. Ei kannata missään nimessä viedä turisteja umpimetsään, vaan korkeintaan virkistyslaueelle hoitometsään, jossa on valmiit polut. Samalla lailla siis suomalaisten turistienkin kannattaa (ainakin useimmissa tapauksissa) ensin tutustua muihin kuin aivan umpiunkarilaisiin kansanpaikkoihin.
Joillekin voi olla kauhistus, jos ei ymmärrä listasta mitä on tarjolla, ja kokemuksesta sanon senkin, että yleensä Budapestin kansanpaikoissa ei englantia puhuta, ja niissä voi saada aivan todella huonoa kohtelua, jos yrittää tilata saksaksi tai venäjäksi. Sitä virhettä ei kannata tehdä! Se on yhtä älytöntä kuin yrittää puhua ruotsia Kontulan ostarin baarissa, tai Joensuussa. Jos suuntaa kansanpaikkoihin, niin kannattaa sanoa olevansa suomalainen, ja kannattaa opetella vähän unkarin ruokasanastoa etukäteen tai pyytää joku paikallinen mukaan. Yleensä suomalaisia ei inhota eikä lyödä turpiin, vaan yleensä suomalaisiin suhtaudutaan kansanpaikoissa vähän niin kuin kohtalotovereina tai veljeskansana.
Jotkut tosiaan tykkäävät enemmän kansainvälisestä gourmet-ruuasta ja viihtyvät erinomaisesti esimerkiksi Ráday utcan paikoissa tai Gundelin tai Bagolyvárin sisäterassilla. Niissä saa oikein hyvää ruokaa, eikä kaikkia haittaa maksaa vähän enemmän viihtyisän ympäristön vuoksi. Onneksi Budapest on iso kaupunki, jossa on tarjolla sekä kansainvälisen tason paikkoja että paikallisia omaleimaisia pikkupaikkoja, ja myös kaikkea siltä väliltä. - kunniassa
-hamupipöke- kirjoitti:
Itsekin tykkään noista kansanpaikoista niiden tunnelman vuoksi. Ja jos kerran Sami Garamn sanoo, että niistä saa parasta ruokaa niin ehkä se sitten on niin. Jospa Michelin guide on sittenkin väärässä ja Sami tietää paremmin, tai sitten tässä on kyseessä makuasia. Senhän voi jokainen testata itse.
Sen verran varoittelisin, että ihan kaikki eivät tykkää niistä kansanpaikoista, koska aina ei saa palvelua englanniksi eikä luottokortit kelpaa. Itselleni kävi kerran, että vein suomalaisia tuttujani tuollaisiin kansanpaikkoihin, koska he halusivat kokea jotain unkarilaista ja käydä muuallakin kuin "turistirysissä" jne. Mutta eivätpä sitten tykänneetkään, kun Visa ei vinkunut ja vain forintit kelpasivat (mistä kyllä varoittelin etukäteen, mutta kun eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan) - eikä se unkarilainen ruokakaan ole kaikkien mieleen, koska se on aika rasvaista, ja useissa kansanpaikoissa määrä on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä kuin laatu.
Tämä oli vähän vama ilmiö kuin se kun unkarilaiset tulevat Suomeen ja haluavat kokea oikeaa ja aitoa luontoa. Sitten kun heidät vie sinne umpimetsään, niin suurin osa valittaa että on hyttysiä, hirvikärpäsiä ja että ei ole kunnon kävelytietä. Ei kannata missään nimessä viedä turisteja umpimetsään, vaan korkeintaan virkistyslaueelle hoitometsään, jossa on valmiit polut. Samalla lailla siis suomalaisten turistienkin kannattaa (ainakin useimmissa tapauksissa) ensin tutustua muihin kuin aivan umpiunkarilaisiin kansanpaikkoihin.
Joillekin voi olla kauhistus, jos ei ymmärrä listasta mitä on tarjolla, ja kokemuksesta sanon senkin, että yleensä Budapestin kansanpaikoissa ei englantia puhuta, ja niissä voi saada aivan todella huonoa kohtelua, jos yrittää tilata saksaksi tai venäjäksi. Sitä virhettä ei kannata tehdä! Se on yhtä älytöntä kuin yrittää puhua ruotsia Kontulan ostarin baarissa, tai Joensuussa. Jos suuntaa kansanpaikkoihin, niin kannattaa sanoa olevansa suomalainen, ja kannattaa opetella vähän unkarin ruokasanastoa etukäteen tai pyytää joku paikallinen mukaan. Yleensä suomalaisia ei inhota eikä lyödä turpiin, vaan yleensä suomalaisiin suhtaudutaan kansanpaikoissa vähän niin kuin kohtalotovereina tai veljeskansana.
Jotkut tosiaan tykkäävät enemmän kansainvälisestä gourmet-ruuasta ja viihtyvät erinomaisesti esimerkiksi Ráday utcan paikoissa tai Gundelin tai Bagolyvárin sisäterassilla. Niissä saa oikein hyvää ruokaa, eikä kaikkia haittaa maksaa vähän enemmän viihtyisän ympäristön vuoksi. Onneksi Budapest on iso kaupunki, jossa on tarjolla sekä kansainvälisen tason paikkoja että paikallisia omaleimaisia pikkupaikkoja, ja myös kaikkea siltä väliltä.Onhan meitä tosiaankin moneen junaan. Jos on niin arka että ei uskalla mennä aitoihin peruspaikkoihin syömään kansallisruokia niin Unkarissakin löytyy "mäkkärit" sun muut ketjujen ruokapaikat joissa ateriat ovat tismalleen samaa joka paikassa maailmassa. Mitäs iloa matkustamisessa enää on jos ei eri maiden välillä ole enää mitään omaperäistä ja visakin vinkuu joka paikassa. Plääh:(( Tylsää se on ja köyhyyttä. Sitäpaitsi siihen ollaan jo vauhdilla menossa Unkarissakin ja veikkaanpa että pian koittaa se päivä että perinneruokia ei enää löydy koska ne tehdään paikan päällä käsin ja on aikaa viepää. Suuntaus on se että tilataan samoista keskuskeittiöistä puolivalmisteet jotka sitten viimeistellään ja laitetaan esille ravintolassa. Kallista on ja omaperäisyys puuttuu kun samaa tarjotaan useissa paikoissa. Suomessa on sama juttu jo tapahtunut aikoja sitten.
Michelin guide paikat ovatkin jo sitten ihan omaa luokkaansa, siellä ei saa tarjota puolivalmisteita van kaikki tehdään alusta asti omassa keittiössä, hinta tietty on sitten sen mukainen.
Useimmat huippukokit nimeävät lempiruoakseen juuri jonkun konstailemattoman perinneruoan niin kuin Samikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 45666
- 52664
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9523