Kiihkoako?

Aikojen saatossa on varmasti jumalaa ja jeesusta pilkattu ja piiretty pilakuvia.
Eipä silti ole pyhyä sotia tai murha/tappouhkauksia niitten tekijöille huudeltu.

Jos islamistit olisi rauhaa ja rakkautta omaavia, ei ne tappouhkausia ja jihadeja länsimaata kohtaan julistelisi.

Minä olen saanut todella huono kuvan islamin uskosta ja se kannattajista. ELi miksi pitää kiihkota noin?
Koko ajan vaan sotaa jne.?

Vastaisiko joku asiallisesti?
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muhammadin sanelema Koraani asettaa Muhammadin esimerkiksi kaikille ihmisislle.

Muslimeille Muhammad oli ihminen, joka välitti ihmiskunnalle Allahin tahdon, häntä mm. pidetään täydellisenä, erehtymättömänä jne. Loukkaus Muhammadia kohtaan otetaan loukkauksena heidän koko uskomusjärjestelmää vastaan.

Tämä on suoraan islamin profeetta Muhammadin elämäkerrasta, jonka on suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila:
"Samoin hän käski surmata Saran, erään Abdalmuttalibin klaaniin kuuluvan naispuolisen maulan, sekä Ikrima ibn Abi Jahlin. Sara oli ollut yksi niistä, jotka olivat kiusanneet Jumalan lähettilästä Mekassa."

Muhammad reagoi ankarasti kritisointiin ja tapatti lukuisia arvostelijoitaan armotta. Tapettujen joukossa oli runoilijoita mm. nuori äiti ja erityisen iäkäs mies.

Tässä yksi esimerkki Muhammadin suhtautumisesta kritisointiin häntä vastaan:

Kertoi Abdullah Ibn Abbas:

Sokealla miehellä oli orja-äiti, jolla oli tapana solvata Profeettaa (rauha_olkoon_hänen_kanssaan) ja kritisoida häntä. Mies kielsi naista, mutta tämä ei lopettanut. Mies nuhteli häntä, mutta tämä ei luopunut tavastaan.

Yhtenä yönä nainen aloitti Profeetan(rohk) panettelun ja solvasi tätä. Silloin mies otti tikarin, laittoi sen raskaana olevan naisen vatsalle, painoi tikaria ja tappoi naisen. Syntymätön lapsi tuli äidin jalkojen välistä veren tahrimana.

Kun aamu tuli, Profeetta (rohk) sai ilmoituksen tapauksesta. Hän kokosi ihmiset yhteen ja sanoi: "Minä vannotan Allahin kautta tätä miestä, joka on tehnyt tämän teon, ja minä vannotan häntä minun oikeudellani häneen, että hänen pitäisi nousta ylös." Täristen sokea mies nousi ylös, matkallaan hän talloi ihmisten niskoja, kunnes istuutui Profeetan (rohk) eteen ja sanoi: "Allahin Apostoli! Minä olin hänen (orjanaisen) herransa; hänellä oli tapana solvata sinua ja kritisoida sinua. Minä kielsin häntä, muta hän ei lopettanut, ja minä nuhtelin häntä, mutta hän ei luopunut tavastaan. Minulla on häneltä kaksi poikaa - kuin helmiä, ja hän oli minun seuranani. Viime yönä hän alkoi solvata ja kritisoida sinua. Joten otin tikarin, laitoin sen hänen vatsalleen ja painoin sitä, kunnes tapoin hänet."

Sen jälkeen Profeetta (rohk) sanoi: "Oi todistakaa, mitään kostotoimenpidettä naisen verestä ei ole maksettava."

http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/abudawud/038.sat.html#038.4348

Äänestä
  • Tällä perusteellahan islamin uskonnon pitäisi olla laitonta hyvin monessa länsimaassa.
    EI uskonnon varjolla voida murhata ja kiihkota ja tappaa!!

    Äänestä

  • Ehdoton EI!!!!! kirjoitti:

    Tällä perusteellahan islamin uskonnon pitäisi olla laitonta hyvin monessa länsimaassa.
    EI uskonnon varjolla voida murhata ja kiihkota ja tappaa!!

    kaikkeen kenelle tahansa , kun vain tekee sen muhamedin nimeen. Voit huoletta tappaa myos kenen tahansa muslimin kun sanot vaan etta se pilkkasi jumalaa tai muhammmedin lipidoa.

    Tarja ja astrid halua nain ja nopeasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä siinä on? kirjoitti:

Aikojen saatossa on varmasti jumalaa ja jeesusta pilkattu ja piiretty pilakuvia.
Eipä silti ole pyhyä sotia tai murha/tappouhkauksia niitten tekijöille huudeltu.

Jos islamistit olisi rauhaa ja rakkautta omaavia, ei ne tappouhkausia ja jihadeja länsimaata kohtaan julistelisi.

Minä olen saanut todella huono kuvan islamin uskosta ja se kannattajista. ELi miksi pitää kiihkota noin?
Koko ajan vaan sotaa jne.?

Vastaisiko joku asiallisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu