Onkivesi

On kuulkaa erikoista tekstiä Lapinlahden esittelijöiltä ja päättäjiltä kun ne jollakin ihmeen matematiikalla ja biologialla ovat saavat paskan muuttumaan kullaksi. En ymmärrä pätkääkään, että miksi Lapinlahden tulisi hoitaa yläsavolaisten jätteet ja antaa Onkiveden mädäntyä. Onkiveden, joka oli Savon parhaita kalavesiä ja kuuluisa makeista kuhistaan ja muista kaloistaan. Ennen kuulumatonta. Onneksi muutin pois Onkiveden rannalta ja siirsin matalan majani toisaalle, mutta kuitenkin syntyperäisenä lapinlahtelaisena säälittää ja paljon. Vielä 50-60 luvulla, jopa matalilla rantavesillä pystyivät lapset uimaan turvallisesti, mutta jo 90-luvulla Lapinlahdelta päin tyyninä päivinä valui pitkin Karvaselkää vaahtovanoja etelään päin, lieneekö ne olleet niitä vähäisiä mitättömiä vahinkoja, mitä puhdistamolla sattui tuon tuostakin ja kaikista emme varmaan tiedäkkään. Kumma että Kiuruveteläiset eivät ole älähtäneet, että kun nuo muut kunnat ryöväävät kaiken, jopa paskatkin, eivätpä ole valittaneet tuosta asiasta, eivätpä. Toivotan puhtaan Onkiveden puolesta taisteleville jaksamista.
2478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.. keksittiin takavuosina kone, joka muuttaa lehmän paskan juomavedeksi. Jos lehmän paska muuttuu vedeksi, luulisin, että sama kone tekisi saman ihmispaskallekin.

Kiuruvetiset ovat sen verran sisäsiittöisia, etteivät anna keksintöjään yleishyödylliseen käyttöön, saati tekisivät sillä bisnestä.

Tässä asiassa lapinlahtelaisilla saattaisi olla mahdolllisuuksia, sillä paskalaattorin pääkeksijä asuu Nerkolla.

Äänestä
  • Puhutko nyt siitä laitteesta, josta oli iso juttu Kiuruvesi-lehdessä noin kolme vuotta sitten? Siinähän oli muistaakseni oikein kuva, jossa joku veteli hymyssäsuin laitteella puhdistettua lietettä, siis puhdasta vettä, juomalasista. Mitä sille tuotteelle muuten kuuluu nykyisin? Lehtijuttu ainakin oli iso ja itse laite lupaava, olihan kyseessä käsittääkseni oikea jymykeksintö ihan maailmankin mittakaavassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joskus Lapinlahdella kirjoitti:

On kuulkaa erikoista tekstiä Lapinlahden esittelijöiltä ja päättäjiltä kun ne jollakin ihmeen matematiikalla ja biologialla ovat saavat paskan muuttumaan kullaksi. En ymmärrä pätkääkään, että miksi Lapinlahden tulisi hoitaa yläsavolaisten jätteet ja antaa Onkiveden mädäntyä. Onkiveden, joka oli Savon parhaita kalavesiä ja kuuluisa makeista kuhistaan ja muista kaloistaan. Ennen kuulumatonta. Onneksi muutin pois Onkiveden rannalta ja siirsin matalan majani toisaalle, mutta kuitenkin syntyperäisenä lapinlahtelaisena säälittää ja paljon. Vielä 50-60 luvulla, jopa matalilla rantavesillä pystyivät lapset uimaan turvallisesti, mutta jo 90-luvulla Lapinlahdelta päin tyyninä päivinä valui pitkin Karvaselkää vaahtovanoja etelään päin, lieneekö ne olleet niitä vähäisiä mitättömiä vahinkoja, mitä puhdistamolla sattui tuon tuostakin ja kaikista emme varmaan tiedäkkään. Kumma että Kiuruveteläiset eivät ole älähtäneet, että kun nuo muut kunnat ryöväävät kaiken, jopa paskatkin, eivätpä ole valittaneet tuosta asiasta, eivätpä. Toivotan puhtaan Onkiveden puolesta taisteleville jaksamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu