psykoottinen masennus

ihastunut nainen

En oikein tiedä mitä nyt yritän teiltä ihmisiltä kysyä. Sen verran pää on sekasi että en osaa pukee ajatuksiani kysymysten muotoon. Mutta alotan nyt vaikka siitä, että reilun kuukauden oon tapaillut ihanaa miestä. Kehenkään vastaavanlaiseen ja yhtä ihastuttavaan ihmiseen en oo tähänastisen nuoren elämäni aikana törmännyt. Yleensä en helposti edes ihastu, niinpä nyt olen siis todella myytyä tyttöä ja tuntuu että tää poikakin on muhun aika kovasti ihastunut. Toissapäivänä se sitten kertoi että hänellä on diagnosoitu psykoottinen masennus ja siihen lääkitys. Juttu tuli kovana yllätyksenä ja vielä kiusallisempaa on se, että asiasta ei oikeestaan ehditty vielä puhua ollenkaan ja en siis oikeestaan tiedä vielä mistään mitään. Nyt oonkin yrittänyt ottaa selville kaikkea mahdollista asiaan liittyvää ja mitä sana "psykoottinen" tarkottaa masennuksen yhteydessä. No, eihän se kovin kivalta kuulosta: pahin masennuksen muoto, voimakasta taipumusta itsetuhoisuuteen, harhoja jne. En edes tiedä, mistä kaikki on saanut alkunsa, vielä poika ei halunnut selittää, lupas kyllä myöhemmin kertoa.

Mikä tässä nyt kuitenkin on lohduttavaa, on se, että en siis todellakaan olis voinut kuvitella tälle ihmiselle masennusta. Niinpä selvästikin suunta on siis kohti parempaa, eihän kukaan pahassa masennusvaiheessa vois jaksaa hakea opiskelemaan, harrastaa, käydä töissä ja olla kiinnostunut uuden ihmissuhteen luomisesta. Ja käsitykseni mukaanhan lääkitystä jatketaankin vielä pitkään varsinaisten oireitten poistumisen jälkeenkin. Toisaalta monet huomioimani pienet asiat tän ihmisen käyttäytymisessä selitttyy tällä masennusjutulla: jollain tavalla huono itseluottamus, levoton nukkuminen, asioitten unohtelu (mistä itse asiassa olin kyllä jo vähän näreissäni, kun en ymmärtänyt mistä johtuu)...

Eniten tässä nyt ehkä mietin, kuinka paljon mun kannattaa asettaa toiveita tälle jutulle. Mihinkään mulla ei oo kiire ja olen kyllä todella halukas katsomaan, mihin tää etenee. Mietin sitäkin, oonko itsekäs ihminen, jos nyt asetan toiveita tälle jutulle, olisko seurustelusuhde kuitenkin liian iso taakka tälle toiselle, jos aina ei jaksais ja pystyois tuntemaan sitä, mitä tietää toisen haluavan. Ja vaikka nyt tuntuukin, että olisin valmis tukemaan tätä ihmistä ja seisoon rinnalla, entä jos todellisuudessa en jaksaiskaan, jos taas koittaa huonommat ajat. Sillon toinen ei varmasti kaipais yhtäkään hylkääjää. Toisaalta kyllähän mikä tahansa suhde voi aina kaatua mihin vaan, ei suhteen alkuvaiheessa pitäis alkaa miettiä mahdollisia syitä, minkä takia voi tulle seinä vastaan. Mutta kuitenkin, mitä enemmän oon tässä nyt lukenut ihmisten parisuhdekokemuksia masentuneitten kanssa, sitä enemmän alkaa pelottaa ja ahdistaa. Harvoja ilahduttavia asioita, mitä oon lukenut, on että toipumismahdollisuus psykootisesta masennukseta on 90%.

Olis kiva jos joku psykoottisesta masennuksesta enemmän tietävä vois kommentoida mun mietteitä. Haluaisin kuulla teidän omakohtasista kokemuksista joko itse sairastaneena tai läheisen tilannetta seuranneena. Ja ihan kaikenlainen faktatietokin psykoottisesta masennuksesta on tervetullutta.

13

11446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kimmop

      Tere!

      Joo kuulostaapa viisaalta sanoa, että tee omat ratkaisusi. Toisaalta mitäs mä sitten kirjoittelen, mutta kyllä mulla on tähänkin asiaan yllättävänkin paljon näkökantoja.

      Jokaisen on toki tehtävä omat ratkaisunsa. Mutta koeta hankkia tietoja asiasta sitä ennen.

      Äkillisesti voi ennakkoluuloissesti pelästyä tätä sairautta, mutta ei sitä ole aihetta pelätä. Jos ystävälläsi on lääkitys ja häntä tuetaan, niin se on hyvä. On myös todella hyvä että sinä tiedat, hyvä että hän on kertonut sinulle. Sitten osaat tunnistaa oireet! ja tarpeen vaatiessa toimittaa ystäväsi hoitoon.

      Joo lääkitystä kannattaa jatkaa pitkään! Se estää myöhempää uusiutumista. Mutta voi myös olla, että rakkaasi saattaa tarvita pysyväislääkityksen. Tämä ei kuiten kaan ole välttämättä sen kauheampaa kuin pilleri päivässä. (Monilla muillakin on monenlaisia sairauksia, jotka vaativat jatkuvaa lääkitystä, ja nämä sairauset eivät parane koskaan.)

      Kun rakkaasi jättää lääkityksen pois niin sillloin sinun kannattaa tarkkailla häntä! Kyllä sen sitten huomaa jos lääkkeitä tarvitaan. Voit myös kysellä häneltä että miltä hänestä tuntuu.

      Jos hän on rakastunut sinuun niin hän saattaa masentua uudelleen jos jätät hänet.

      Keskustelkaa keskenänne ja tehkää yhdessä taikka ihan itsekseen ratkaisunne.

    • Psykiatri

      Psykoottinen masennus harvoiin tulee noin yllättäen esiin. Mahdollisesti sillä on tarkoitettu lievempää masennusta.

      Kysyt lähinnä sairauden ennustetta ja sitä on hyvin vaikea kertoa näillä tiedoilla. Eikä masennuksen syytäkään usein pysty itse kertomaan.

      Kannattaa varmaan mennä mukaan vastaanotolle ja esittää kysymykset siellä. Psykiatri tuskin pahastuu.

    • Sappi

      Onko tästä ihastuksesi vakavasta masennusjaksosta kauan aikaa, jo vuosia? Kerrot että sait vasta tietää asiasta, mutta ilmeisesti ko. masennus on jo hoidettu ajat sitten - tai ainakin hoidossa.

      Itselläni on myös aikoinaan diagnosoitu ihan sama, mutta näin vakavana masennus ei ole palannut koska olen jatkuvalla lääkityksellä - jonkinasteisella ilmeisesti koko loppuelämäni.

      Masennus kääntyy yleensä psykoottiseksi vasta, kun koko ajan paheneva masennus jää vuosiksi hoitamatta. Mikäli ystäväsi nyt kuitenkin huolehtii lääkityksestään ja ilmeisesti muutenkin itsestään, en näkisi teidän kahden tulevaisuudella mitään estettä.

      Huono itseluottamus on aika monen masennusalttiin ihmisen ominaisuus. Moni saa siihen myös avun asiantuntevasta terapiasta. Asioitten unohtelu ja huonounisuus saattavat olla masennusoireita - lääkeannosta kannattaisi ehkä vähän tarkistaa?Nukkumiseen auttavat miedot nukahtamislääkkeet.

    • tiinaleea

      Hei "ihastunut nainen",
      kysymyksesi ja tuntemuksesi ovat tosi luonnollisia, varmasti jokainen on hämmentynyt kun ihminen kertoo mielenterveysongelmistaan. Tosi asia kuitenkin on , että hirveän monella ihmisellä on nykypäivänä jonkinlaista masennus/ahdistusoireilua - ja he ovat aivan tavallisia ihmisiä niin kuin kaikki muutkin.
      Minun paras ystäväni on sairastunut nyt kesällä psykoottiseen masennukseen - hän on kuitenkin niin ihana oma itsensä, etten todella aina edes huomaa ja muista hänen sairauttaan. Kysypä poikaystävältäsi onko hänellä vakava masennus psykoottisine PIIRTEINEEN, se on nimittäin eri juttu vielä kuin esim. psykoosiin joutuminen!!! Psykoottisessa masennuksessa on esim. äänien kuulemista, epätodellisuuden tuntemista yms. vain hetkittäin, mutta ihmisen realiteetintaju säilyy kuitenkin! Uskon, että olet tavannut mukavan, tavallisen ihmisen, jolla on sairautta mielen alueella siinä missä jollakin vaikka tuki- ja liikuntaelinoireita. Riippuu paljon omasta asenteestasi miten jatkat nyt, itse ajattelen että mielenterveysongelmat eivät ole este laadukkaalle parisuhteelle, jos ihminen hoitaa itseään asianmukaisesti lääkityksellä/terapialla. Jos sairauteen liittyy esim. lisäksi alkoholismia, valehtelua tms. niin kannattaa miettiä. mutta tässä tapauksessa ei varmasti liity. Joskus ongelmat kasaantuvat, niin että samalla ihmisellä on vakava masennus, alkoholismi, rikollisuus yms.
      ONNEA SINULLE UUTEEN IHMISEEN TUTUSTUMISESSA!
      Kuka tahansa meistä voi koska tahansa sairastua myös mieleltään , itse ajattelen näin.
      ps. tiesithän , että monet lahjakkaat ja todella erityisen ihanat ihmiset sairastavat juuri jotakin mielen sairautta?? Esim. muusikot, näyttelijät yms.

    • Melita

      Moikka,
      Itse olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta vaikeaa psykoottista masennusta kärsivän henkilön kanssa. Ja sanoisin että erittäin vaikeata on ollut ajoittain. Kun reaaliteetit katoavat ja jatkuva masennuskausi on päällä täytyy silloin itse olla perusoptimistinen luonne jotta voisi jaksaa. Jatkuvat itsemurhayritykset sekä niillä uhkailut verottavat myös melko paljon elämää. Uhkaukset eivät aina myös kohdistu vain itseensä.
      Myös lapset ovat saaneet kärsiä melko paljon.
      Yksin isän kanssa en pieniä lapsia (alle 10 v.) jättänyt ollenkaan. Äitini oli kotonamme silloin kun itse olin poissa. Nyt lapset ovat jo isoja ja menestyvät kaikki hyvin. Tätä ei kuitenkaan ole saavutettu helpolla. En toivoisi kenellekkään tälläista elämää. Enkä myöskään itse valitsisi sitä uudelleen. Tällä hetkellä mietin miten haluan elämäni nyt järjestää kun nuorin lapsista on aloittanut lukion. En enää jaksa uskoa että olisin lopun elämää tämän miehen kanssa.
      Kerron tämän että miettisit tarkkaan mihin soppaan lusikkasi laitat. Paljon paremminkin voisit valita. Mietippä vähän näitä asioita:
      - fysologiset oireet; uupumus, unihäiriöt, ruokahalu jne.
      - arvottomuuden ja huonouden kokemus (kun ei arvosta itseään ei voi myöskään arvostaa toisia, lapsiaan jne)
      - syyllisyys
      menetyksen kokemus
      - pessimistisävytteiset ajatukset, yleinen surullinen mieliala, tulee mukaan yhä enemmän ajan kanssa
      -ajatteluprosessin vaikeutuneisuus; ambivalenssi, keskittymiskyvyttömyys, päätöksenteon vaikeus
      - muut mielialahäiriöön liittyvät toimintojen
      muutokset
      - toistuva kuolemanajattelua tai itsemurha-ajatuksia
      - pakkotoiminnot

      Ajattelet ehkä ettei tämä voi olla mahdollista.
      En minäkään ajatellut aikanaan että näin voisi tapahtua. Asiat ovat vain tulleet pikkuhiljaa elämäämme. Sairaalahoitoon hän ei halua lähteä.
      Sieltä voisi saada apua tämän tyyppiseen vaikeaan masennukseen, ja elämän laatu voisi noustakin. Jatkuva lääkitys on tarpeen mutta senkin hän katkaisee aina muutaman kuukauden päästä ja varma alamäki alkaa...

    • Luuseri Liisa

      Hei...
      Minulla on ollut tuo sama diagnoosi, psykoottinen masennus. Sairastuin siihen n. 7 vuotta sitten. Ja nyt olen taas kunnossa:) Söin alkuaikoina monenlaista lääkitystä. Eli psykoottinen masennus on siis käsittääkseni syvälle mennyt masennus. Eli ainakin itselläni oli se että kun elämäni jollain tavoin muuttui elettävämpään suuntaan, poistui masennuskin. Eli sain vakituisen työn ja tapasin mieheni. Sairastaessani olin työtön ja syrjäytynyt. Kun diagnoosini tehtiin, olin masentunut ja kuulemma koin elämän tilanteeni vielä vaikeammaksi kuin se olikaan -eli siitä tuli se psykoottinen -etuliite. Ei siihen ilmeisesti aina kuulu ns kamalia harhoja...
      Terkuin. Pienen pojan 31-v äiti...

    • Elämävoittaa

      Olen seurustellut jo jonkin aikaa aivan ihastuttavan pojan kanssa. Jo heti alusta lähtien tiesin, että sillä on masennus. Se joutui mielisairaalaan nopeasti meidän tutustumisen jälkeen. Pidettiin yhteyttä ja kun poika pääsi sairaalasta pois, päätettiin alkaa jatkaa yhdessä tätä elämää.

      En uskonut, että sen masennus olisi ollut niin vakava. Se hymyili ja nauroi aina, se näytti jo parantuneen. Mutta ne osaa peittää sen, mitä ne oikeesti tuntee. Masentuneet siis. Tiedän sen, koska oon itsekin masentunut, lievästi.

      Meidän suhde on ollut aika erikoinen. Molemmat on masentuneita, haluaa auttaa toista ja haluisi vielä itekin parantua kunnolla. Meille molemmilla on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Suhde on ollut rankka, mutta kun oikeasti rakastaa, antaa vaikka oman elämänsä toisen puolesta.

      Eilen poikaystäväni kertoi, että sille oltiin diagnosoitu psykoottinen masennus. Tiesin jo, että sen on oltava vakavaa, mutta muuta en siitä tiennytkään. Luin lisää tietoa ja nyt olen samalla tasolla kuin sinäkin, tietojeni perusteella siis.

      Vietimme kerran todella upean illan käyden leffassa ja tehden kaikkea kivaa. Menimme myöhään kotiin ja olimme onnellisia kuluneesta illasta. Yhden aikaa sain siltä viestin, että se oli viillellyt itseään. Se oli saanut jonkin kohtauksen, eikä se ollut pystynyt hallita itseään. Yhdestä kolmeen lähettelin viestejä sen kanssa. Itkin koko sen ajan, koska pelkäsin, etten voinut auttaa. Hänellä ei ollut minkäänlaista intoa elämään sillä hetkellä. Seuraavana päivänä sen olo kuitenkin parani.

      Tällaista voi siis olla sullekin luvassa, varaudu siis henkisesti. Mutta jos oikeasti välität, et halua päästää irti, haluat vaat olla tukena kaikessa.

      Kaikki järjestyy aina, niin mäkin uskon. :)

    • äläkysykoskaan

      Minun isosiskolla on psykootinen masennus ja isälläni oli. Isäni teki itsemurhan koska hänellä oli liian pahaksi mennyt se psykoottinen masennus eikä hän hankkinut siihen apua.Isäni kuoltua minun isosiskolleni tuli myös psykoottinen masennushän sanoi että ajattelee palljon kuolemaa ja että häntä kiinnostaa kuolleet ihmiset ja että hän näkee jopa välillä keskellä tietä kuolleita ihmisiä. Jos isosikoni näke viellä kuolleita ihmisiä niin hän joutuu kuullemma hullujenhuneeseen. Hänen papereissaan lukee että hän on hullu.

    • 100µg

      Nuorten todellisuus hämärtyy D-vitamiinin puutteen takia!

      Psykoosi, eli todellisuuden hämärtyminen, on hankala havaita rakkaassa ihmisessä. Erityisen vaikea sitä on hoitaa, jos kyseessä on teini-ikäinen lapsi.

      Lääkäri Barbara Gracious ja hänen kollegansa havaitsivat äskettäisessä tutkimuksessa, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivien teinien psykoosiriski oli korkeampi kuin muiden. Tutkimukseen osallistuneista 104 teinistä 72 prosentilla oli D-vitamiinia vähemmän kuin 30 ng/ml (75 nmol/l) ja 34 prosentilla sitä oli vähemmän kuin 20 ng/ml (50 nmol/l).

      D-vitamiinin määrän merkitys ei ollut vähäinen. Jos teinillä oli alhainen määrä D-vitamiinia kehossaan, hänen psykoosiriskinsä oli lähes nelinkertainen muihin verrattuna.

      Toisessa, Ruotsin Karolinska-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin myös, että mielenterveyspotilaista teini-ikäisillä oli kaikista alhaisimmat D-vitamiinitasot. Murrosikäisillä tytöillä D-vitamiinia oli noin 20 ng/ml (45 nmol/l), kun murrosikäisillä pojilla sitä oli vain 10ng/ml (25 nmol/l).
      http://blog.vitamindcouncil.org/2012/05/24/study-vitamin-d-linked-to-psychosis-in-teens/


      Tutkimusten mukaan seerumin paras D-vitamiinipitoisuus olisi se, minkä auringon valo saa maksimaalisesti aikaan iholla, mikä vastaa seerumin kalsidiolipitoisuutta yli 100 nmol/l. Tähän pitoisuuteen päästään n. 100µg päiväannoksella aikuisella, eli nykysuosituksia tulisi nostaa kymmenkertaisiksi.

      USA:n Endokrinologiyhdistyksen S-D-25:lle antama viitearvo on 75–150 nmol/. Espanjassa laboratoriot antavat viitearvoiksi 75–250 nmol/l. Suomessa väestön keskiarvot ovat noin 43 nmol/l luokkaa, mikä on selvästi liian vähän, ja lisää sairastumisen ja kuoleman riskiä.

      D-vitamiini on välttämätön kasvulle, terveelle luustolle, aivojen normaalille kehitykselle, hermosysteemille ja normaalille sukupuoliselle kehitykselle.

    • HULLU!

      C VITAMIINI PARANTAA SYÖVÄN!

      OLEN HULLU!

      VITTTTU!

      • hehonneasilleelämään

        Wanha juttu, mutta täähän kuulostaa ihan siltä "Olet oikeassa !" -psykoosilta.


    • toive on suuri

      ei kannata nimittäin sulla on vielä sellaisia poikia tulemassa mistä pidät ja menet ehkäpä naimissinkin jos otat tämän riskin niin sun täytyy ajatella sitä mitä huominen tuo tullessaan ja elämä voi käydä tosi tukalaksikin tiedän vain olen sellaisen aika läheinen henkilö ja eikä ole mukavaan katsella että on läheinen mieli maassa eikä tajua mistään mitään .

    • just joo

      Psykoottinen masennus diagnoosin saa helposti....
      Voi olla, että masentuneena koet itsesi niin vastenmielisen näköiseksi, että et halua näyttää naamaasi missään julkisissa ihmisten kokoontumisissa.
      Näin ainakin kaverini sai psykoottisen masennuksen papereihin. Seuraavana päivänä toinen psykiatri kumosi lausunnon tavallisen masennuksen diagnoosilla.

      Ei ne psykiatritkaan ole aina tehtäviensä tasalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5776
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3791
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3323
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2758
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2222
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2167
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1906
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      18
      1505
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1362
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1233
    Aihe