Opettaja TV.23.3. Erolapsi koulussa.

Huostaanotoissa ja lasten sijoituksissa on unohdettu tyystin, mitenkä lapset ja nuoret kokevat huostaanoton. Mitenkä huostaanotto vaikuttaa heidän elämäänsä. Minkälaisia isejä, äitejä, vanhempia heistä tulee.
Aamu TV:ssä keskustelunaiheena oli vähäosaiset lapset. Haasteltavana Katri Helena ja Piispa Eero Huovinen, sekä keskustelua kirkon Diakoniatyöstä, joka avustaa taloudelliseen ahdinkoon joutuneita perheitä.
Piispa Huovinen totesi, että tämän päivän lapset ovat tulevan sukupolven vanhempia. Heidän tämänhetkinen elämäntilanne vaikuttaa suuresti tulevien perheiden elämään ja koko yhteiskuntaan.
Opettaja TV ohjelmassa tarkastellaan avioerolasten selviytymistä. Entä ne kymmenet tuhannet huostaanotetut ja sijoitetut lapset. Eikö ketään kiinnosta heidän tulevaisuutensa?
Muuttuvatko lapset näkymättömiksi?
*******************************
Opettja TV.
Suomalaisista avioliitoista suuri osa päätyy eroon. Avioliiton raunioille jäävät sinnittelemään lapset, joille ero voi tulla täysin yllätyksenä ja varoittamatta. Hämmennystä saattaa lisätä eron jälkeenkin jatkuva vanhempien riitely, jossa lapsi jää helposti välikäteen tai jopa riidan pelinappulaksi. Tunnemyllerryksen lisäksi tulevat käytännön ongelmat, muutot, matkustelu ja tavaroiden kuljetus kahden kodin välillä.

Miten avioero vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin? Voiko koulu tukea lasta ja perhettä vaikeassa elämäntilanteessa? Vai onko se edes koulun tehtävä? Millä käytännön ratkaisuilla erolasten ja vanhempien elämää voisi helpottaa? Studiovieraina Bodil Rosengren Yhden vanhemman perheiden liitosta, Heikki Koiso-Kanttila Lastensuojelun keskusliitosta ja koulukuraattori Heli Clarke. Katso Studio Kotro tiistaina 23.3. klo 18.30 YLE Teema.
Studio Kotro kevät 2010
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerro tolle v---n
tv mulkulle että menee itte hoitoon

Äänestä

Aivan samanlaisia pelko-, ahdistustiloja, epävarmuutta lapsi kokee olipa kysymyksessä avioero, tai huostaanotto. Ilmeisesti huostaajat eivät le kiinnostuneita lapsesta ja lapsen oikeuksista tulla kuulluksi. On vain huostaajan oikeudet.

Lapselle ja nuorelle tärkeimpiä asioita, ovat saada säilyttää yhteydet sisaruksiin, kavereihin, ystäviin, sukulaisiin, isovanhempiin.
Miltähän sossuista tuntuisi, jos heidät häädettäisiin työpaikalta, jolloinka he mettäisivät tutun turvallisen työpaikan toimeentulon, työkaverit?

Lapsen kuuleninen ja hänen toivoukset olisi syytä ottaa huomioon. Lapsi on oman elämänsä asiantuntija.

Erään lapsen isä aisti, että hänen 11v. tyttärellä alkoi esiintymään merkkejä, jotka viestittivät, että lapsen kohdalla kaikki ei ole OK.
Lapsi oli kirjoittanut lappusia, joissa luki “mä en kestä, jos meidän iskä ja äiskä eroo, – mikähän mua taas vaivaa, mä oon oksentanut koko viikonlopun”.
Ehkä lappuset oli jätetty takoituksellisesti "HÄTÄHUUTONA" hänen pöydälleen.

Hänen kaveripiirissä monen lapsen vanhemmat olivat eronneet, jotenka hänellä oli kosketuspintaa" erotapahtumiin, sekä huoltajuusriitoihin, joissa yleensä lapset jäivät äidille ja isä "ulkoruokintaan".

Isä huolestui tyttärensä tilasta. Eropäätöksen jälkeen lapsi totesi “tuon olen tiennyt jo kauan aikaa”.
Lapset ovat erittäin herkkiä aistimaan muutoksia kodin ilmapiirissä, mutta eivät kysele, eivätkä puhu asista, sillä lapsi jää odottamaan, “mitä tuleman pitää”.
Toisekseen lapset ja nuoret ovat “solidaarisia," eivätkä asetu jomman kumman vanhemman puolelle.
Lisäksi hänen kaveripiirissä useiden vanhemmat olivat eronneet, jotenka hänellä oli “kosketuspintaa” erotapahtumiin ja niiden siheuttamiin muutoksiin lasten ja nuorten elämässä.

Lapsen isä kysyi tyttäreltään, “mitä sinä haluat tulevalta elämältäsi?
Isä kirjasi lapsen toivomukset, josta isä teki yhteenvedon sosiaalitoimelle.

"Toivoisin, että huotajuuspäätöksessä otettaiin huomioon seuraavat toivomukseni.
Kaikki parhaat ystäväni asuvat kotikaupungissani. Muutto toiselle paikkakunnalle ja toiseen kouluun tuntuisi vaikealta.
Asumisjärjestelyt: Toivoisin, että veljeni asuiivsat kanssani. Toivoisin, että uusi asunto löytyisi läheltä kouluani, tai muuten hyvien kulkuyhteyksien päässä koulustani.
Toivoisin, että saisin asua veljieni ja isäni kanssa.”.
Tytär allekirjoitti toivomuslistan.

Isä varasi ajan sosiaalitoimesta, jossa lapsi kävi yksin keskustelemassa sosiaalityöntekijän kanssa.
Lisäksi isä varasi ajan koulun terveydenhoitajalle, jossa lapsi sai keskustella tulevasta elämänmuutoksesta. -Terveydenhoita kysi lapselta saako hän kertoa asiasta opettajalle ja luokanvalvojalla, johonka lapsi suhtautui myönteisesti.
Nämä tapaamiset viestittivät lapselle, että hänellä on opettajan ja luokanvalvojan tuki, mikäli hänen terveydentilassaan ja koulumenestyksessä on vavaittavissa jotain sellaista, jossa he voivat olla lapselle tukena.

Sosiaalitoimen päätös asumisesta ja koulusta toteutuivat lapsen toivomalla tavalla.
Tapaamisoikeuksisille ei asetettu minkäänlaisia rajoja, vaan lapset saivat tavata etävanhempaansa aina kun se sopi heidän aikatauluun, sekä pitkään välimatkaan 300 km etävanhemman luokse.

Tänä päivänä kaikilla kolmella lapsella on ammatti ja vakituinen työpaikka.

Uudessa lastensuojelulaissa korostetaan lapsen oikeuksia tulla kuulluksi ja huomioiduksi eropäätöksissä. Aivan smoin tulisi toimia huostaanotoissa. Valitettavasti lakia ei noudateta kaikilta osin.

Eräs pitkään sosiaalalalla työskennellyt henkilö, joka on kouluttanut vuodesta 2002 lähtien sosiaalityöntekijöitä uudenlastensuojelulain lain vuoksi totesi eräässä luennossaan:
Minä en mahda mitään sille, jos sosiaalityöntekijät eivät noudata uutta lastensuojelulakia.- Viranomaisten tehtävänä on valvoa, että uutta lakia noudatetaan.
Todettakkon, että kysinen 52 min. videoluento on poistettu.

Herää kysymys, toteutuvat lapsen oikeudet, siten kuin uusi laki määrää, vai ovatko jotkut päättäjätahot “aseennevammaisia” ja toimivat lastensuojelussa PRIDE. HUOLI. VARPU ideologien mukaisella tavalla?
Onko päämäärä ja tavoite mieluimmin huostata, kuin huolehtia?
Pride keskustelussa tästä ideologiasta laajemmin.

Toivottavasti tapus Anton saa nämä hihhulit miettimään ja pohtimaan täyttävätkö heidän käyttämät menetelmät menetelmät ihmis- ja lasten oikudet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapset näkyviksi! kirjoitti:

Huostaanotoissa ja lasten sijoituksissa on unohdettu tyystin, mitenkä lapset ja nuoret kokevat huostaanoton. Mitenkä huostaanotto vaikuttaa heidän elämäänsä. Minkälaisia isejä, äitejä, vanhempia heistä tulee.
Aamu TV:ssä keskustelunaiheena oli vähäosaiset lapset. Haasteltavana Katri Helena ja Piispa Eero Huovinen, sekä keskustelua kirkon Diakoniatyöstä, joka avustaa taloudelliseen ahdinkoon joutuneita perheitä.
Piispa Huovinen totesi, että tämän päivän lapset ovat tulevan sukupolven vanhempia. Heidän tämänhetkinen elämäntilanne vaikuttaa suuresti tulevien perheiden elämään ja koko yhteiskuntaan.
Opettaja TV ohjelmassa tarkastellaan avioerolasten selviytymistä. Entä ne kymmenet tuhannet huostaanotetut ja sijoitetut lapset. Eikö ketään kiinnosta heidän tulevaisuutensa?
Muuttuvatko lapset näkymättömiksi?
*******************************
Opettja TV.
Suomalaisista avioliitoista suuri osa päätyy eroon. Avioliiton raunioille jäävät sinnittelemään lapset, joille ero voi tulla täysin yllätyksenä ja varoittamatta. Hämmennystä saattaa lisätä eron jälkeenkin jatkuva vanhempien riitely, jossa lapsi jää helposti välikäteen tai jopa riidan pelinappulaksi. Tunnemyllerryksen lisäksi tulevat käytännön ongelmat, muutot, matkustelu ja tavaroiden kuljetus kahden kodin välillä.

Miten avioero vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin? Voiko koulu tukea lasta ja perhettä vaikeassa elämäntilanteessa? Vai onko se edes koulun tehtävä? Millä käytännön ratkaisuilla erolasten ja vanhempien elämää voisi helpottaa? Studiovieraina Bodil Rosengren Yhden vanhemman perheiden liitosta, Heikki Koiso-Kanttila Lastensuojelun keskusliitosta ja koulukuraattori Heli Clarke. Katso Studio Kotro tiistaina 23.3. klo 18.30 YLE Teema.
Studio Kotro kevät 2010

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu