olen

kiinnostunut eräästä kalatmiehestä, mutta mites hyvin kaloille sopisi vaaka kumppaniksi? Kummatkin luultavasti olemme nousevalta rapuja.
3665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kalat ja Vaaka ovat keskenään inkonjunktio-aspektissa ja se voi tietää jonkinasteista hiertämistä parisuhteessa, mutta ei välttämättä tuhoa sitä. Ei huono, mutta ei loistavakaan yhdistelmä. Aika viileää voi tulla; ehkä välinpitämättömyys vaivaa kun molemmat merkit ovat vähän sellaisia "saippuoita", eivät saa oikein otetta toisistaan. Loppupeleissä voivat kokea toisensa vähän kuin kivenä kengässä, jotkut pikkuasiat (ja ehkä isommatkin) ärsyttävät ja/tai yhteenkuuluvuudentunne on hiukan hakusessa. Toisaalta suhteessa voi olla hyvinkin rakentavaa dynamiikkaa, kaikki riippuu syntymäkarttojen muista tekijöistä.

Jos sama elementti - eli tässä tapauksessa vesi - on nousussa, tilanne on parempi. Miten pitkään kaksi nousurapua sitten tulevat keskenään toimeen, se on taas toinen juttu. Sitä kaivattua dynamiikkaa saattaa olla enemmän, mutta on mahdollista, että suhde hukkuu omaan vetisyyteensä ja ilmamerkki Vaaka vielä puhaltaa myrskytuulen päälle. Rapu puolustaa reviiriään ja kaikkea minkä omakseen kokee, joten nuotit pitää olla selvät (=yhteiset) kun tähän suhteeseen lähtee.

Mutta ei tuhoon tuomittu suhde, ei.

Äänestä
  • Mä seurustelin kerran Vaaka-naisen kanssa. Ihan hyvä ja mukava muuten, paitsi, että hän alkoi pitämään asioita liikaa itsestään selvyyksinä ja teki päätöksiä oman mielensä mukaan kysymättä ollenkaan minun mielipidettäni. Se piirre alkoi minua ärsyttämään, kun suhteemme meni suuntaan, johon en olisi halunnut vielä itse mennä. . . Mutta, voi olla, ettei Kala osaa sanoa riittävän selkeästi EI, silloin, kun niin pitäisi sanoa.

    Äänestä

voisinkin kysyä että mistäs sen kalan kiinnostuksen huomaa, vai huomaako/osottaako millään sitä? Tämä kalatherra on aika hiljainen ja ujo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaaka. kirjoitti:

kiinnostunut eräästä kalatmiehestä, mutta mites hyvin kaloille sopisi vaaka kumppaniksi? Kummatkin luultavasti olemme nousevalta rapuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu