Suomalais-Venäläisen pojan huostaanotto

Kylläpä oli ilo havaita miten suomalaisviranomaisilta meni " paskat housuihin", ja oli pakko ylempien viranomaisten puuttua Turussa sattuneeseen huostaanottoon. Kävipä huostaanoton purku nopeaan tahtiin,hehhhee.. Mitenkäs saisi Köyliön perusturvajohtajan huostaanottamaan venäläislapsen, hmm..
Väitettiin olevan vihamielistä käytöstä venäläisiä kohtaan. No sitähän se on suomalaisiakin kohtaan. Vaikuttanee hyvinkin vihamieliseltä suhtautumiselta sekin, ettei millään saa viranomaisia noudattamaan viranomaisten itsensä säätämiä lakeja. Jonkun tahon pitäisi asioihin tosiaan jo puuttua. Muidenkin huostaanottoihin kuin venäläisten. Viranomaismielivalta tulisi saada loppumaan. Kuudetta vuotta jo "taistelen " viranomaisten virkarikosten selvittämiseksi. Enkä lopeta ennen kuin Köyliön sosiaaliviranomaiset ovat rikoksistaan saaneet rangaistuksen.

Alla tuodaan esiin ettei tunnu mukavalta kun
venäläiset puuttuvat viranomaistoimintaan. Jaa miksi ei. Korkea aika jonkun olisi puuttua.

SK:n uutisointia:
"Vanhemmat eivät ole sijoitusta hyväksyneet ja viestittivät kantansa venäläisille tiedotusvälineille. Naapurissa syntyi iso kohu. Suomalaisia viranomaisia syytettiin vihamielisyydestä venäläisiä kohtaan.

Suomessa viranomaiset vetoavat vaitiolovelvollisuuteen, joten heiltä asiaan ei ole saatu selvyyttä.

Venäjän johto ilmoitti pari vuotta sitten, että se huolehtii ulkomailla asuvien venäläisten turvallisuudesta, vaikka asein.

Suurvalloille tämmöinen kansainvälisten sopimusten vastainen menettely ei ole mitenkään uutta. Yhdysvallatkin reagoi kansalaistensa ahdinkoon.

Kovin rauhoittavalta ei silti tunnu venäläisten puuttuminen suomalaiseen viranomaistoimintaan. Lastensuojelu perustuu meillä muutama vuosi sitten uudistettuun lastensuojelulakiin, joka pyrkii turvaamaan ennen muuta lapsen edun.

Astahov ilmoittautui käynnillään jopa perheen takuumieheksi. Hän vakuutti olevansa valmis itse noutamaan lapsen vanhemmilta, jos näyttää siltä, että he eivät pysty huolehtimaan tästä.

Ei kuulosta hyvältä. Onko turkulainen lastensuojelu saanut nyt uuden venäläisen vahtijan, joka tulee tänne hätiin omien tulkintojensa pohjalta.

Mitä sitten tapahtuu, jos käsitykset täällä Suomessa menevät täysin ristiin Venäjän presidentin edustajan kantojen kanssa."
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on aina vähän paskaa housuissa mutta sulla se kelluu päässä olevan kusen joukossa.

Äänestä
  • Oikein päivystää solvatakseen minua. Minä en ole yhtään totuudenvastaista kirjoitusta tehnyt. Kaikki mitä väitän on toteennäytettävissä.

    Äänestä

  • von Lagerbom kirjoitti:

    Oikein päivystää solvatakseen minua. Minä en ole yhtään totuudenvastaista kirjoitusta tehnyt. Kaikki mitä väitän on toteennäytettävissä.

    vainoharhoissasi että joku päivystää juuri sinua. Oletko muuten tarkastanut kartanoittesi sähkötaulut ja pistorasiat. Ettei vaan olisi mikrofoneja pitkin ja poikin. Ja sun päähäs on humanoidit panneet korvan kautta linkit ulkoavaruuteen asti. Nyt äkkiä ostamaan foliohattu seuraavilta markkinoilta.

    Äänestä

  • Pili peloton kirjoitti:

    mankuksen kannattaisi muuttaa Venäjälle ja porata siellä, kun lapsi on huostaanotettu ja ihan syyttä,hahhaaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kartanomagister kirjoitti:

Kylläpä oli ilo havaita miten suomalaisviranomaisilta meni " paskat housuihin", ja oli pakko ylempien viranomaisten puuttua Turussa sattuneeseen huostaanottoon. Kävipä huostaanoton purku nopeaan tahtiin,hehhhee.. Mitenkäs saisi Köyliön perusturvajohtajan huostaanottamaan venäläislapsen, hmm..
Väitettiin olevan vihamielistä käytöstä venäläisiä kohtaan. No sitähän se on suomalaisiakin kohtaan. Vaikuttanee hyvinkin vihamieliseltä suhtautumiselta sekin, ettei millään saa viranomaisia noudattamaan viranomaisten itsensä säätämiä lakeja. Jonkun tahon pitäisi asioihin tosiaan jo puuttua. Muidenkin huostaanottoihin kuin venäläisten. Viranomaismielivalta tulisi saada loppumaan. Kuudetta vuotta jo "taistelen " viranomaisten virkarikosten selvittämiseksi. Enkä lopeta ennen kuin Köyliön sosiaaliviranomaiset ovat rikoksistaan saaneet rangaistuksen.

Alla tuodaan esiin ettei tunnu mukavalta kun
venäläiset puuttuvat viranomaistoimintaan. Jaa miksi ei. Korkea aika jonkun olisi puuttua.

SK:n uutisointia:
"Vanhemmat eivät ole sijoitusta hyväksyneet ja viestittivät kantansa venäläisille tiedotusvälineille. Naapurissa syntyi iso kohu. Suomalaisia viranomaisia syytettiin vihamielisyydestä venäläisiä kohtaan.

Suomessa viranomaiset vetoavat vaitiolovelvollisuuteen, joten heiltä asiaan ei ole saatu selvyyttä.

Venäjän johto ilmoitti pari vuotta sitten, että se huolehtii ulkomailla asuvien venäläisten turvallisuudesta, vaikka asein.

Suurvalloille tämmöinen kansainvälisten sopimusten vastainen menettely ei ole mitenkään uutta. Yhdysvallatkin reagoi kansalaistensa ahdinkoon.

Kovin rauhoittavalta ei silti tunnu venäläisten puuttuminen suomalaiseen viranomaistoimintaan. Lastensuojelu perustuu meillä muutama vuosi sitten uudistettuun lastensuojelulakiin, joka pyrkii turvaamaan ennen muuta lapsen edun.

Astahov ilmoittautui käynnillään jopa perheen takuumieheksi. Hän vakuutti olevansa valmis itse noutamaan lapsen vanhemmilta, jos näyttää siltä, että he eivät pysty huolehtimaan tästä.

Ei kuulosta hyvältä. Onko turkulainen lastensuojelu saanut nyt uuden venäläisen vahtijan, joka tulee tänne hätiin omien tulkintojensa pohjalta.

Mitä sitten tapahtuu, jos käsitykset täällä Suomessa menevät täysin ristiin Venäjän presidentin edustajan kantojen kanssa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu