Tänään

käydessäni tapahtui jotakin melko erikoista. Olin tekemässä viimeistä liikettä, jossa mennään polviasennosta vaakatasoon siten, että koko keskiruumis on jännitettynä. Jo ensimmäisissä toistoissa tunsin kuinka poskia alkoi punottaa ja muutenkin tuntui painetta päässä. Kolmannen liikkeen jälkeen näin tähtiä, ja päätin lopettaa siihen. Näin peilistä, että poskeni punersivat ja jopa silmäni olivat aivan punaiset.

Voiko tämä liittyä jotenkin verenpaineeseen? Sitä en ole mitannut pitkään aikaan. Ikää minulla on 23 vuotta, ja olen mies. Vanhemmillani on ollut sydänsairautta.
0166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


punttisalilla kirjoitti:

käydessäni tapahtui jotakin melko erikoista. Olin tekemässä viimeistä liikettä, jossa mennään polviasennosta vaakatasoon siten, että koko keskiruumis on jännitettynä. Jo ensimmäisissä toistoissa tunsin kuinka poskia alkoi punottaa ja muutenkin tuntui painetta päässä. Kolmannen liikkeen jälkeen näin tähtiä, ja päätin lopettaa siihen. Näin peilistä, että poskeni punersivat ja jopa silmäni olivat aivan punaiset.

Voiko tämä liittyä jotenkin verenpaineeseen? Sitä en ole mitannut pitkään aikaan. Ikää minulla on 23 vuotta, ja olen mies. Vanhemmillani on ollut sydänsairautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu