Mistä voin saada apua?
Viimeisen vuoden aikana mennyt oma elämä päin helvettiä. En ala täällä avoimesti kertomaan, mutta mitään pikkujuttuja ei ole kyseessä. Olen nyt "rauhoittuessani" huomannut että minulla on ollut jo pidemmän aikaa, useita kuukausia ihan selvät maaniset ja depressiiviset kaudet.. Tämä on vaikuttanut koko elämääni. Nyt alkaa tuntua, että alamäki alkaa... Ahdistus nousee pintaan voimakkaampana kuin aiemmin. En voi mennä terveyskeskukseen koska siellä on tuttava töissä enkä luota että asia jäisi kokonaan vaiti häneltä. Sama juttu yksityisellä.. Olen koittanut etsiä jotain numeroa johon soittaa, en ole löytänyt. Tietääkö kukaan? Toisaalta en uskalla mennä heti lääkäriin, koska jos kerron kaikki oireeni joudun pakkohoitoon.. Apua!
Viimeisen vuoden aikana mennyt oma elämä päin helvettiä. En ala täällä avoimesti kertomaan, mutta mitään pikkujuttuja ei ole kyseessä. Olen nyt "rauhoittuessani" huomannut että minulla on ollut jo pidemmän aikaa, useita kuukausia ihan selvät maaniset ja depressiiviset kaudet.. Tämä on vaikuttanut koko elämääni. Nyt alkaa tuntua, että alamäki alkaa... Ahdistus nousee pintaan voimakkaampana kuin aiemmin. En voi mennä terveyskeskukseen koska siellä on tuttava töissä enkä luota että asia jäisi kokonaan vaiti häneltä. Sama juttu yksityisellä.. Olen koittanut etsiä jotain numeroa johon soittaa, en ole löytänyt. Tietääkö kukaan? Toisaalta en uskalla mennä heti lääkäriin, koska jos kerron kaikki oireeni joudun pakkohoitoon.. Apua!
Vastaukset 6
Vanhimmat
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
tos on auttavia puhelimia.
Ei sitä pakkohoitoon tosta vaan viedä, itsellä myös kakssuuntanen enkä oo joutunu pakkohoitoon kun lääkäriin ensimmäisiä kertoja menin.
Jospa soittaisit suoraan mielenterveystoimistoon ( toisilla paikkakunnilla nimellä psykiatrian poliklinikka)
Älä pelkää vaan hae apua. Kerro ihan rehellisesti, missä mennään. Itse en ole koskaan joutunut väkisin sairaalaan. Itse asiassa on ollut vaikea saada oikeanlaista apua. Avunhuutoja on tarvittu tuhottoman paljon ja olen todella onnellinen kun vihdoinkin sain oikean diagnoosin. Minut oli luokiteltu masentuneeksi ja ahdistuneeksi eikä kukaan ymmärtänyt kysyä mitä teen silloin kun en ole masentunut... Itse hyödyin paljon kolmen kuukauden (vapaaehtoisesta) sairaalajaksosta. Eihän se mikään ihannetila ollut mutta sain vihdoinkin lääkkeet ja tuon diagnoosin.
http://www.youtube.com/watch?v=8MjIqmHecTs
tuossa myös lisää.
Ensimmäinen asia on hyväksyä, että psyykkinen hyvinvointi ei ole parhaassa jamassa. Jos näin on todettu niin kuin sinä olet kai tehnyt, pitää määrätietoiseti ja itse aktiivisesti hakea parasta mahdollista apua. Sitten onkin se vaikein paikka...haluanko, että muut tietävät mahdollisesta sairaudesta/hoidoistani/lääkityksestä. 27 vuoden kokemuksella voin kertoa, että kannattaa hyväksyä itsensä ja oma sairautensa. Priorisointi on siis:sairauden hoito ensin(uittavasi joko ymmärtävät tai eivät, so what!). Jos pienellä paikkakunnalla apuun hakeutuminen on vaikeaa, vaihda kotipaikkaa.
Tässä sairaudessa ei voi valita, meneekö hoitoon. Se kun on kuitenkin välttämätöntä, koska aivokemia prakaa. Mielialoilleen ei voi mitään. Pitää olla sopivat napit.
Toivon, että kaikki kohtalotoverini hakisivat ja vaatisivat apua, hyväksyisivät sairautensa ja silti eläisivät niin hyvin kuin tässä sairaudessa on mahdollista.
Itse olen taistelujen kautta tällä hetkellä sairaudessani niskan päällä.
Sinulle toivon voimia taistoon.
Valtakunnallinen rukouspuhelin 040 172 7000 klo.19-23
Itse havahduin hakemaan apua, kun poikaystäväni tolkutti minulle, että hän ei kestä enää mielialan vaihtelujani. Sitä ennen olin kärsinyt muutamista paniikkikohtauksista. Varasin ajan työterveydestä, jossa kerroin paniikkikohtauksistani. En meinannut kehdata puhua mahdollisista mielialojen vaihteluistani, mutta uskalsin viime hetkellä ja lääkäri laittoi minulle heti lähetteen psykiatrille kolmelle arviointikäynnille. Kolmen kerran jälkeen aloitettiin lamotrigin lääkitys, jota nostettiin pikkuhiljaa ja hyvin on toiminut, tähän asti... Nyt on alkanut esiintymään päivittäistä mielialojen vaihteluja. Käyn muutaman kerran vuodessa samalla psykiatrilla ja tarkastellaan kuulumisiani ja uusitaan reseptit.
Suosittelisin siis vain rohkeasti ottamaan yhteyttä lääkäriin. Tuskin sinua pakkohoitoon laitetaan, kerta olet kykeneväinen täälläkin kirjoittelemaan =). Sairaalahoitoon otetaan vaikeissa psykoositapauksissa ja sitäkään ei voi tehdä noin vain ilman omaisen hyäksyntää. Ja jos omaisen hyväksyntää ei vaadittaisi, on tilanne TODELLA vaikea. Itsestään se muutos useimmiten lähtee, kyllä se kannattaa... Kuten sanottu, kerran täällä vain eletään... U make the most of it!!! =))