Lähtökohta

Onko kukaan kuullut, että migreeni tulisi niin, että ennen päänsärkyä särkisi jotain muuta paikkaa, kuten olkapäätä?
Ja mistähän siinä voisi olla kyse?
6247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ettei migreeniä ole olemassa pelkkänä päänsärkytautina. Migreeni on yleinen kiputila, johon vaikuttaa moni tekijä samanaikaisesti. Jännitys on pahin, johon jännitykseen vaikuttaa stressi muunmuassa.

Äänestä
  • Sivullisena toteaisin, että eihän alkuperäinen väittänytkään, että migreeni olisi "pelkkä päänsärkytauti". Sinulla "gogh" näyttää olevan, luetun hahmottaminen ymmärrettäväksi, hieman ylivoimaista.
    Tietysti stressi voi olla laukaisevana tekijänä, mutta yhtä hyvin stressaavan tilanteen helpottaminen. Tuossa nyt kuitenkin kysyttiin hieman eri asiaa, josta minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

    Äänestä

Itse luulin kauan että niskasärky aiheuttaa migreenin mutta neurologin kerrottua että niskasärky saattaa olla migreenin oire, aloin tarkkailla kipujani enemmän. Kyllä, joskus niskaa alkaa ilman suurempaa syytä yllättäen särkeä ja hetken päästä myös päätä.

Äänestä
  • Kiitos hyvästä vastauksesta, tuo jo helpottikin, kun jollain muullakin on vastaavaa.

    Äänestä

ainakin tulee helpommin migreeniä, jos on niska- ja hartiaseudun sekä selänlihakset jumissa. eli lähes viikottain. Silti sinnnikkäästi olen särkylääkkeiden voimalla töissä....

Äänestä

oksettava olo.... on ainakin yksi merkki.Sitten ne aurat.

Tänään laukesi mikreeni kun tehtiin aika iso kauppa.No toisilla mikreeni voi laueta esim rankan työviikon jälkeen...toisilla taas ennen sitä työviikkoa.
Nämä on niin yksilöllisiä.
Joskus se mikreeni vaan tippuu kun lumi katolta...ilman mitään syytä.
Aurinkokin voi sen laukaista,aurinkolasit siis ihan ehdottomat!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Särkysärky kirjoitti:

Onko kukaan kuullut, että migreeni tulisi niin, että ennen päänsärkyä särkisi jotain muuta paikkaa, kuten olkapäätä?
Ja mistähän siinä voisi olla kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu