Asun avovaimoni kanssa kimpassa, meillä on aina toiminut seksi, mutta nytten kun hän on tullut raskaaksi ja pahoinvoinnit ovat vähentyneet ja kaikki pitäisi olla ihan ok, niin häntä ei siltikään kiinnosta enään seksi laisinkaan. Seksiä tippuu, ehkä säkällä kerran viikossa, kun taas ennen raskautta seksiä oli lähes joka päivä.
Mikä ikävintä naiseni kyllä jaksaa kiusoitella minua päivästä toiseen niin että olen jatkuvasti kamalassa paineessa, ja kun ilta saapuu ja toivoo että jotakin mahdollisesti tapahtuisi (vasta illalla koska hänellä on 5 vuotias poika) niin mitäpä vielä hän vain kertoo menevänsä nukkumaan. Menen toki mukaan ja hyväilen häntä mutta hän vain työntää käteni pois ja sanoo että meneppäs nyt siitä, en jaksa olen väsynyt.
Tänäänkin oli taas yksi näitä "ihania" päiviä kun minua on koko päivä kiusoiteltu tietysti niin että poika ei ole sitä nähnyt. Koitin illan aikana häntä lämmitellä että josko olisimme menneet viettämään pientä laatuaikaa, mutta hän vain tuijotti elokuvaa ja ofc nukkumaan heti sen jälkeen, eikä toivoakaan mistään.
Antakaa vain olla mikä huuto siitäkin sitte syntyy jos minä haluan sitte purkaa paineita yksin oman käteni kanssa, se menee yli desipelimittarien, olen kerran jäänyt kiinni pornon katselusta, kun oli taas näitä mainioita pitkiä taukoja seksissä, jollasesta ei ollut tietoa ennen, jos 3 kertaa päivässä riitti jos satuimme olemaan kaksin niin ihme.
Tokihan on muitakin asioita jotka pistävät hämäämään. Mainitsin avovaimolleni että ystäväni (ex-tyttöystäväni) saattaa piipahtaa kylään joku päivä, tästähän riemu syttyi oli ehdoton ei, hän ei kuulemma meille tule enkä minä mene häntä tervehtimään. Ihan kuin en saisi ystäviäni tavata kyllä minä sen ymmärtäisin että jos tämä ystäväni jäisi yöksi ja nukkuisi vieressäni, mutta kun tarkoitus onkin että hän ehkä jää yöks, mutta meidän sohvalle ei viereeni mihinkään sänkyyn. Eikä se ole ainut keneltä on kielletty meillä käynti. Sama koskee monia muita ystäviäni ihan kuin en saisi tavata ketään, kun en saisi edes lähteä kavereilleni välillä.
Oikeesti kuinka pitäisi toimia, tämä menee yli minun ymmärrykseni?!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä pitäisi tehdä? No lopettaa turha valittaminen, viedä mamma kunniallisesti vihille, ja alkaa makselemaan omakotitalon lyhennyksiä. Tietty. Että voitkin noin tyhmiä kysellä. Mutta ei. Ei sinusta ole siihen. Eihän sinusta ole mihinkään. Eroatte. Jo muutaman vuoden päästä olet vieraantunut omista lapsistasi, ja emännälläsi on jo uusi hoito putkessa. Niin se menee.
Onnee vaan tulevalle tuoreelle isälle.
Raskaus muuttaa ihmistä, joskus väliaikaisesti, joskus pysyvästi. Tiedän äitejä joidenka seksielämä on hiipunut ihan kokonaan raskauden myötä koskaan palaamatta ennalleen. Sitten meitä, joihin itse siis mukaanlukeudun, joilla seksiä ei ole tehnyt mieli raskaus aikana juurikaan ollenkaan. Joillakin raskaus taas sytyttää hirmuiset himot päälle ja seksiä tekee mieli jatkuvasti. Meitä on siis moneen lähtöön. Ainut asia mitä voit tehdä on kannustaa, kunnioittaa ja rakastaa avovaimoasi. Ei paranna tilannetta mikäli alat ns.vinkumaan seksiä. Jos vain mahdollista niin odota jotain sopivaa hetkeä, jolloin voisit keskustella seksistä puolisosi kanssa. Ja mielestäni puolisollesi ei sinun itsetyydytys kuulu ollenkaan, vedä kätöseen niin paljon kuin itsestäsi parhaalle tuntuu.
Sitten tämä entisen tyttöystävän kotiin tuominen....Ei Ei Ei ja vielä kerran Ei. Jokainen tietenkin tehkööt parisuhteessa omat päätöksensä entisten suhteen, mutta sinun puolisosi ei selvästikään ole samaa mieltä kanssasi exien tapaamisen suhteen, joten anna senkin asian vain olla. Varsinkin kun tilanne ei sinulla ja puolisollasi ole muutenkaan täydellinen. Ihan turhaan provosoit tilannetta entisestään kaveraamalla entisen kanssa. En ihmettele jos seksiä ei tipu kun exät pörrää nurkissa, HEI HALOO!
Sain käsityksen, että tämä lapsi olisi sinulle ensimmäinen, joten varmasti raskaudessa kaikki on sinulle uutta ja hämmentävää, mutta uskalla silti olla raskaudessa mukana. Kysy jos et jotain tiedä tai jokin asia sinua muuten vain vaivaa. Raskaus ei ole pelkästään äidin asia. Kyllä se vauva on jo ihan yhtälailla isän, kuin äidinkin, vaikka hän sattuukin äidin masussa matkustamaankin. Isä voi huomioida lapsensa äidin kautta. Kun äidillä on hyvä olo niin vauvallakin on hyvä olo.
nyt pikkasen nopeesti nakkaat sen exän pois elämästäs. miksi ihmeessä et sitä oo jo tehnyt? ei ex-puolisot perhe-elämään kuulu! tyhmäkö oot?
ja mitä tuohon seksiin kuuluu, meillä on seksi jäänyt kokonaan pois viimeisimpinä kuukausina. ja se oli yhteinen sopimus koska seksi sattuu minuun ja verta alkoi aina vuotaa. pyydä emännältäsi ettei kiusoittele sinua jos ei oo tarkoitus antaa. kyllä te kerkeätte hässiä sitten kun muksu on pihalla.
voisit antaa enemmän ymmärrystä ja hellyyttä vaimokkeellesi kuin jatkuvaa seksin vinkumista
tuli "ystäväni alias ex-tyttöystävä" ihan vaan sohvalle nukkumaan, aloin miettiä onko tämä viesti provosointimielessä tänne heitetty. Ei hyvää päivää, parisuhde muutostilanteessa ja mies majoittaa eksän saman katon alle. Joo, olkoonkin vaikka kuinka ystävä, mutta tähän tilanteeseen, ei.
Olen samaa mieltä kuin joku aiempi kirjoittaja: pyydä naistasi lopettamaan häiritsevä kiusoittelu, jos seksiä ei kerran ole tiedossa. Ehkä ko. käytös on jäänyt hänelle "päälle" aiemmasta seksuaalisesti aktiivisesta vaiheesta. Jos seksiä ei ole syystä tai toisesta saatavilla kumppanilta, on minusta ihan luonnollista että tarpeitaan voi ja saa purkaa yksin. Nuorempana kun olin epävarmempi, loukkaannuin toisen tehdessä niin, mutta nykyisin ajattelen että hyvä kun on purkuväylä sillekin tarpeelle. Aina parisuhteessakaan tarpeet ei käy yksiin ja meillä kumpikin harrastaa joskus tätäkin lajia, vaikka yhteinenkin seksielämä on olemassa. Jospa naisesi ymmärtäisi tämän jotenkin...? Ehkä hän itsekin joskus, vaikkei myönnäkään?
eikä sen työstämiseltä välttämättä jää resursseja seksiin. Jos oikeasti haluaisit tehdä jotain seksin eteen, olisit vaimosi tukena etkä vain painostaisi häntä. Vertauskuvana voisit kuvitella, että sun pitäisi vetää käteen, kun koko suku painostaa siihen ympärilläsi.
Meillä homma oli todella villiä vielä 2 päivää ennen synnytystä: vaimo herätteli aamuyölläkin, että "nyt on pakko saada". :D Sitten vaan hirveät sessiot keskellä yötä. Onneksi asutaan omakotitalossa.
Jos seksi on sulle henki ja elämä, niin miksi ihmeessä edes puuhaat lapsia? Muista, että seksi voi loppua kokonaan synnytykseen (lapsentekoa lukuunottamatta).
Ensinnakin pyyda ystavallisesti ja asiallisesti naista lopettamaan kiusoittelu. Itse teen sellaista ihan hyvalla tarkoituksella eli haluan viestittaa miehelle etta 'tykkaan susta ja oot seksikas vaikka en nyt haluakkaan seksia'. Eli ehka naisesi ei ymmarra etta moinen kaytos pahentaa asiaa.
Toisekseen ei kannata yrittaa joka ilta yrittaa lammitella seksiin. Siita tulee paineita jos ei tee mieli ja seuraavana iltana tekee viela vahemman mieli. Eli jata muutama ilta valiin ennen kun yritat uudestaan.
Kolmanneksi, jos pystytte siihen niin puhukaa asiasta. Onko syyna halujen lopahtaminen vai esim. etta seksi tuntuu erilaiselta, sattuu yms. Minulla raskaus on tuonut enemman haluja ja ollaankin aktiivisia. Joskus tuntuu paremmalta kuin yleensa, mutta joskus tuntuu etta limakalvot ei oo ihan samanlaiset. Siitakin voi tulla semmonen olo ettei halua kun vuotokin on erilaista raskausaikana.
Neljanneksi - tietenkin saat tyydyttaa itseasi ilman etta eukko vetaa herneen nenaan. Mika siinakin mahtaa olla taustalla, auttaisko puhua? Eiko han itse koskaan? Siina on uusi avara maailma hanelle!!
Päätin sitten yrittää "pehmittää" emännän hyvin keskustelulle avoimeksi ja järjestin kaiken illaksi valmiiksi pojan illaksi ja yöksi mummulaan, hyvää ruokaa ja sauna siihen päälle vielä ja lempeää jalka hierontaa saunassa.
Ajattelin ettei jos tää auta saamaan keskustelua aiheesta auki niin ei sitten mikään. Niin, loppu tulos oli se että suurimmaksi osaksi pelkää sitä ettei ole enää viehättävä minun silmissäni kun painoa on lisääntynyt reilusti . Siitä myöskin johtui huuto käteen vedosta kun katsoin apuja netistä.
Yritin vakuuttaa hänelle että häntä kauniinpaa naista ei ole maan päällä minun mielestäni ja vaikka näkisin eksäni niin mikään ei saisi mua jättämään häntä, koska rakastan häntä yli kaiken.
Tuntuu vain siltä ettei hän oikein uskonut minua. Voiko raskaana olevat tuntea ja ajatella näin??? En tiedä, millä saisin hänet uskomaan minua???
hitto että oot säälittävä tapaus ku ei muu mielessä pyöri ku porno,pillu ja eksä.
tiedän juuri miltä vaimostasi tuntuu.oikein ärsyttää tuollaiset aivottomat miehet.
voisit heivata sen eksäsi elämästäsi, jättää sen seksin toisarvoiseksi ja valmistautua isäksi tuloa varten. ehkäpä tällä saisit hänet vakuutettua ja uskomaan sinua. ja jos pelaat korttisi oikein, saat vielä sitä niin hinkumaasi seksiä.
> Niin, loppu tulos oli se että suurimmaksi osaksi pelkää sitä ettei ole enää viehättävä minun silmissäni kun painoa on lisääntynyt reilusti .
Tekosyy. Typerä, jos ei edes sinun aloittaman keskustelun jälkeen usko, että asia on toisin. Sinähän olet halunnut häntä koko ajan, ja hän pihtaa.
Oletko kysynyt, miksi kiusoittelee?
Muista, että hän on jo ex. Jotkut naiset todella lopettavat seksin lapsen syntymään.
Vastaaja on nainen...