Kielikiintiöt valitettava tosiasia Suomessa

Kun otetaan huomioon, että ylivoimaisesti suurin osa ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä nuorista on kaksikielisiä, jopa siinä määrin, että suurella osalla heistä on suomenkieli vahvempi kieli, asettuu kielikiintiöiden olemassaolo vielä omituisempaan valoon.

Ruotsinkieliset kielikiintiöt ovat voimakkaasti syrjiviä suomalaista väestönosaa kohtaan. Kielikiintiöt ovat kolme (3) kertaa suurempia kuin suomenruotsalaisen väestön osa edellyttää, jolloin niihin on helpompi päästä. Lisäksi, jos etninen suomalainen haluaa opiskella kiintiössä, hänen on suoritettava vaikea ruotsin kielikoe. Suomenruotsalaiselta ei vastaavaa vaadita, kun tämä pyrkii suomenkieliseen koulutukseen. Salliessaan tämän valtiovalta myöntää, että kansalliskielten hallinta on erilaista Suomen kansallisuuksien välillä – eli ruotsinkielisiä suositaan rajusti.

Suomessa ruotsinkielisistä menee yliopistoon 52-53% ja suomenkielisistä pääsee yliopistoon vain 26-27%, vaikka PISA-tutkimusten mukaan suomenkieliset ovat 10% parempioppisia kuin ruotsinkieliset.

Miksi opiskelupaikkoja ei jaeta todellisen pätevyyden mukaan, eli saman pääsykokeen saisi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ja sitten hakijoista alalle parhaiten sopivat eli eniten pääsykokeissa pisteitä saaneet pääsisivät sisään.

Nykyään esimerkiksi Helsingin yliopistoon biologian koulutusohjelmaan ruotsinkielisen kokeen tehneelle riittää sisäänpääsyyn vaivaiset kolme neljännestä suomenkielisen kokeen suorittaneen pistemäärästä vastaava tilanne on lääketieteen osalta, missä ruotsinkieliselle riittää 9/10 suomenkielisen kokeen suorittaneen pistemäärästä .
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa täytyy ruotsinkielisyyden säilyä ja ainoa mahdollisuus ruotsinkielisille on se, että he pystyvät johtamaan koko suomalaista yhteiskuntaa - muuten kulissit kaatuisivat näyttävästi.

Jotta ruotsinkieliset pystyvät johtamaan suomalaista yhteiskuntaa, on heidän päästävä johtaviin asemiin. Siihen pääsemiseen ainoa mahdollisuus ruotsinkielisille on se, että he pääsevät ohittamaan pätevämmät suomalaiset ns. kielikiintiöiden avulla.

Äänestä
  • Ei tossa touhussa ole mitään järkeä. Pakkoruotsi.com

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasa-arvoa kiitos kirjoitti:

Kun otetaan huomioon, että ylivoimaisesti suurin osa ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä nuorista on kaksikielisiä, jopa siinä määrin, että suurella osalla heistä on suomenkieli vahvempi kieli, asettuu kielikiintiöiden olemassaolo vielä omituisempaan valoon.

Ruotsinkieliset kielikiintiöt ovat voimakkaasti syrjiviä suomalaista väestönosaa kohtaan. Kielikiintiöt ovat kolme (3) kertaa suurempia kuin suomenruotsalaisen väestön osa edellyttää, jolloin niihin on helpompi päästä. Lisäksi, jos etninen suomalainen haluaa opiskella kiintiössä, hänen on suoritettava vaikea ruotsin kielikoe. Suomenruotsalaiselta ei vastaavaa vaadita, kun tämä pyrkii suomenkieliseen koulutukseen. Salliessaan tämän valtiovalta myöntää, että kansalliskielten hallinta on erilaista Suomen kansallisuuksien välillä – eli ruotsinkielisiä suositaan rajusti.

Suomessa ruotsinkielisistä menee yliopistoon 52-53% ja suomenkielisistä pääsee yliopistoon vain 26-27%, vaikka PISA-tutkimusten mukaan suomenkieliset ovat 10% parempioppisia kuin ruotsinkieliset.

Miksi opiskelupaikkoja ei jaeta todellisen pätevyyden mukaan, eli saman pääsykokeen saisi tehdä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ja sitten hakijoista alalle parhaiten sopivat eli eniten pääsykokeissa pisteitä saaneet pääsisivät sisään.

Nykyään esimerkiksi Helsingin yliopistoon biologian koulutusohjelmaan ruotsinkielisen kokeen tehneelle riittää sisäänpääsyyn vaivaiset kolme neljännestä suomenkielisen kokeen suorittaneen pistemäärästä vastaava tilanne on lääketieteen osalta, missä ruotsinkieliselle riittää 9/10 suomenkielisen kokeen suorittaneen pistemäärästä .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu