Aluehallintoviraston Hallintoylijohtaja Sami Kouki

Ei näe Köyliön sosiaaliviranomaisten, perusturvajohtajan ja sosiaalityöntekijä / lastenvalvojan toimineen virheellisesti, lakeja rikkoen poikani huostaanottoasiassa.

Olen toimittanut hallintoylijohtaja Sami Koukille todisteet siitä että Köyliön perusturvajohtaja on kirjoitellut virallisia lausuntoja poikani äidin kertoman perusteella, jotka ovat nyt todistajanlausunnoin, rikostutkinnalla todettu perätöntä tietoa sisältäneiksi. Paitsi että Köyliön perusturvajohtaja on rikkonut lakia kunnallisesta viranhaltijasta 4 luvun 17 § :ää, jossa tuodaan esiin että viranhaltijan on toimittava virassaan tasapuolisesti sekä että lausuntojensa on perustuttava totuuteen, on kyseinen viranhaltija ollut myös esteellinen suorittamaan huostaanottoa koska on kirjoittanut perätöntä tietoa sisältävän asiakirjan jo ennen poikani huostaanottoa.

Olen toimittanut myös hallintoylijohtaja Koukille tiedon siitä, että Köyliön kunnan sosiaalityöntekijä on syyllistynyt perättömän lausuman antamiseen oikeudenistunnossa häntä todistajaksi kuultuna.

Hallintoylijohtaja Sami Kouki ei kuitenkaan ole nähnyt kyseisten viranhaltijoiden toiminnassa mitään moitittavaa.

3

1981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimi!

      Huostaanottoasiat ovat vaikeita. Kukin asianosainen sen tietää. Niin myös kuntien a.o. viranomaiset ja heidä päällikkönsä.

      Olen ollut huomaavinani viranomaisten kätkeytyvän kerta toisensa jälkeen salassapitovelvollisuuden pimennysverhon taa. Useimmiten mikään laki ei kuitenkaan määrää asioita salassapitoon, vaikka ihan kivasti niin halutaan väittääkin. Päinvastoin useimmat viranomaisasiakirjat - ehken sairauksia koskevia lausuntoja lukuunotamatta - ovat julkisia.

      Myös itse johtava virkaoneisto näyttää käsittäneensä tehtävänsä väärin, sanoessaan, etteivät voi puuttua tai ottaa vastuuta alaistensa tekemistä päätöksistä. Eikös johtajille juuri johtamisesta ja vastuunkannosta makseta alaisiinsa verraten moninkertaista palkkaa? Kuinka helpoksi hoitaa he ovat saaneet tulkittua virkasääntönsä?

    • jhhhhhh

      .....

    • Anonyymi00003

      Ottamatta kantaa Koukin menettelyyyn ko. asiassa, toteaisin juristina sen, että hallinto-oikeuksiin "ei päästä töihin", vaan sinne "joudutaan"....Koukikin ollut harjoittelina suuressa asianajotoimistossa...miksei jatkanut ? Vaan päätyi hallinto-oikeuteen....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      170
      4651
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      7
      3550
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      156
      2209
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1368
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1214
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1121
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1033
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      963
    Aihe