En jaksa uskoa, että päätyisimme vielä yhteen. Todellakin yhteen. Voin vain toivoa ja salaa ajatella niin. Ehkä et vielä itsekään täysin tiedä mitä elämältäsi haluat. Enkä toisaalta jaksa uskoa siihenkään, että minut haluaisit. Niin suurella hinnalla. Huono itsetuntoni on myrkky, joka syö minua alati sisältä, ja sinun vuoksesi haluaisin olla kauniimpi. Ei minulla ole antaa sinulle kuin sieluni. Suuri, lepattava, hiukan säröytynyt sieluni. Ei muuta.
Niin puhuu järkeni, ja noiden ajatusten rinnalla minulla on tunteeni. Iso, laaja, syvä tunne, joka kannustaa minua olemaan parempi ihminen. Kirkas kuin kevättalven taivas. Se ei katoa ja minä kirjoitan sen talteen. Vaikka elämä heittäisikin meidät lopullisesti erilleen, tulee tuo tunne vielä sidotuksi kansien väliin ja katsoo sinua takaisin kirjakaupan ikkunasta. Siellä se säilyy. Siinä on sen todistus, eikä se puhu kellekään muulle samalla tavalla kuin sinulle. Ja silloin viimeistään tiedät.
Toivon tämän olevan viimeinen viestini näille sivuille. On paljon muuta kirjoitettavaa. Olet rakas, pysyt niin, eikä kenenkään toisen katse ja läheisyys tule koskaan tuntumaan samalta. Hymyilethän taas, kun kohdataan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tämä meni näköjään L:ltä V:lle :)
sivusto antoikin väärää infoa. Se onkin 01101. Noh, väliäkös tuolla...