Miksihän?

Niin, naiset kertokaa milulle se, että kun ihastutte vain "jalat alta" vieviin miehiin niin miksihän eroprosentti on yli 50% ???? Jopa kerran eronneet naiset lähtevät toisen miehen matkaan kun ei enään tunneta sitä suurta mielihyvää kuin alkuaikoina. Onko tosiaan unohtunut se, mitä vihkikaavassakin kysytään... Niin myötä kuin vastoinkäymisissä? Vai onko nainen tehnyt itsestään naurettavan "pimpankantotelineen" jota miehet naruttavat mennen tullen?
61025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kerrohan sinä minulle yks juttu jota olen aina kauhiasti ihmetellyt just noista papin jorinoista johtuen. Olen mukana työkuvioissa illanvietoissa, joissa miehiä yli parisataa ja naisia alle 50, ihmisiä joiden kanssa päivällä palaveerataan ja asiallisesti maailman asioita pohditaan ja parannetaan. Annas olla kun päästään parketille, niin johan lässytys alkaa, perseen nipistely, selän sively ja litistely. Naimisissa olevia ukkoja. Säästäisivät intonsa muijaansa, niin ei senkään tarvi kantaa pimppaansa rengin aittaan!!!!

Jostakin syystä miehet haluavat ajatella naruttavansa...kerropa siitäkin. Seisooko paremmin?

Äänestä

varmaan aika yksilöllistä. Henkilökohtaisesti kuulun siihen kategoriaan, joka rakastaa ylä- ja alamäissä jos tuntee kuuluvansa jollekin. Ja henkilökohtaisesti en haluaisi seksiä missään tapauksessa kenenkään muun kanssa, jos seurustelisin. Suhteeseen en edes ryhtyisi tai antaisi mitään ymmärtää jos en ajattelisi toisesta aika korkealle ja suhteessa ollessa ei tulisi mieleenikään pettää toista.

Äänestä
  • enpä tiedä, saattaa olla tietenkin että kun tuota maailmanmenoa sivusta seuraa vaikka jossain kapakoissa niin perinteisiä yhden miehen naisia ei kovin monia enää tunnu olevan arvoiltaan.

    Äänestä

  • yks typy kirjoitti:

    enpä tiedä, saattaa olla tietenkin että kun tuota maailmanmenoa sivusta seuraa vaikka jossain kapakoissa niin perinteisiä yhden miehen naisia ei kovin monia enää tunnu olevan arvoiltaan.

    sitten kun näitä juttuja täältä tai muualta kuuntelee niin kyllä sellaisiakin taitaa tietenkin olla useampiakin joukossa.

    Äänestä

  • yks typy kirjoitti:

    sitten kun näitä juttuja täältä tai muualta kuuntelee niin kyllä sellaisiakin taitaa tietenkin olla useampiakin joukossa.

    tuttavapiirissäni sellaisia on nimittäin useampiakin ja heidän kanssaan keskusteltu paljon suhteista aina kun tavataan.

    Äänestä

niin, monet ihastuvat jalat alta vieviin tyyppiin. Itse olen enemmänkin kiinnostunut jalat maassa tyypeistä. Eli ei voi yleistää...

Tässä aiheessa voivat myös miehet katsoa peiliin. Monet miehet ovat kiinnostuneita naisista, jotka ovat helppoja (=saa helposti), kovia bilettää ja ehkäpä tästä syystä hauskaa seuraa. Mutta kolikon toisena puolena sanottakoon, että pintaliitäjät harvoin ovat uskollisia, rehellisiä ja epäitsekkäitä.

Mun sydämen on vienyt järki-mies, joka on luotettava ja vastuuntuntoinen. Eikä tunnepuoli jää yhtään vähemmälle kuin liihottajilla. Ajan kanssa rakkaus ja intohimo ovat vain kasvaneet ja nykyään ne jalatkin menevät alta. Toisinaan... ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuumiskileva mies kirjoitti:

Niin, naiset kertokaa milulle se, että kun ihastutte vain "jalat alta" vieviin miehiin niin miksihän eroprosentti on yli 50% ???? Jopa kerran eronneet naiset lähtevät toisen miehen matkaan kun ei enään tunneta sitä suurta mielihyvää kuin alkuaikoina. Onko tosiaan unohtunut se, mitä vihkikaavassakin kysytään... Niin myötä kuin vastoinkäymisissä? Vai onko nainen tehnyt itsestään naurettavan "pimpankantotelineen" jota miehet naruttavat mennen tullen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu