Olin menossa leikkaukseen. Olin valmistautunut siihen henkisesti ja muutoinkin. Jännitti kyllä aika tavalla kaikki siihen liittyvä; varsinkin ensimmäinen nukutus. En ole ollut potilaana juuri koskaan muutenkaan. Sairaala on minulle tuttu vain synnytysten ajalta.
Odotin vuoroani sairaalan käytävällä. Lääkäri käveli luokseni huolestuneen näköisenä, pyysi minut keskustelemaan kanssaan. "Vakavaa asiaa",
hän sanoi.
En voinut mitenkään kuvitella mitä se olisi.
Kalpeana istuin penkille kuulemaan, että minua ei voisikaan leikata. Syy siihen oli liian korkeat sokeriarvot veressä.
Seuraavat tunnit sairaalassa olin kuin unessa, kuin nukutuksessa, ja olen näin parin päivän jälkeen vähän vieläkin.
Diabetes, diabetes, diabetes, aivoni huutavat.
On todella hämmentävää. En tiedä, miten suhtautua uuteen sairauteen ja miten oppia elämään sen kanssa. Tunteet heittää häränpyllyä; välillä itken kuin pieni lapsi. Kaipaan syliä, isää, äitiä. Vaikka olen jo neljänkymmenen.
Toisinaan käyttäydyn riehakkaasti, heitän vitsiä, nauran niin että talo raikuu. Luen diabetes-tietoutta, olen motivoitunut ja koitan ymmärtää. Opettelen pistämään, mittaamaan veren sokeria. Sitten taas hermostun, kun en ymmärrä kaikkea, olen epävarma pistämisestä, välineistä, kaikesta uudesta.
Paljoa ei ehditty sairaalassa opettaa minulle, kiireistä, enkä pystynyt omaksumaan kaikkea kerralla, mitä kuulin. Enkä päässyt osastolle, koska se oli täynnä. Menen pyhien jälkeen sinne uudestaan ja tapaan mm. ravitsemusterapeutin. Sitten saan myös kuulla, minkä lajin sokeritauti tämä on. Tämän aamun sokeriarvo oli 13 ennen aamupalaa, eilen lähempänä 20. Kohta mittaan uudestaan. Pistin illalla pitkäkestoisen insuliinin. Miten tähän oppii???
Väsyn ja suututtaa. Tunnen olevani yksin. Siksi tulin koneelle ja etsin nämä diabetes-keskustelut. Kohtalotovereita varmaan on, kun maassamme on parisensataatuhatta diapeetikkoa... Miten pääsitte alkuun sairauden kanssa?
Odotin vuoroani sairaalan käytävällä. Lääkäri käveli luokseni huolestuneen näköisenä, pyysi minut keskustelemaan kanssaan. "Vakavaa asiaa",
hän sanoi.
En voinut mitenkään kuvitella mitä se olisi.
Kalpeana istuin penkille kuulemaan, että minua ei voisikaan leikata. Syy siihen oli liian korkeat sokeriarvot veressä.
Seuraavat tunnit sairaalassa olin kuin unessa, kuin nukutuksessa, ja olen näin parin päivän jälkeen vähän vieläkin.
Diabetes, diabetes, diabetes, aivoni huutavat.
On todella hämmentävää. En tiedä, miten suhtautua uuteen sairauteen ja miten oppia elämään sen kanssa. Tunteet heittää häränpyllyä; välillä itken kuin pieni lapsi. Kaipaan syliä, isää, äitiä. Vaikka olen jo neljänkymmenen.
Toisinaan käyttäydyn riehakkaasti, heitän vitsiä, nauran niin että talo raikuu. Luen diabetes-tietoutta, olen motivoitunut ja koitan ymmärtää. Opettelen pistämään, mittaamaan veren sokeria. Sitten taas hermostun, kun en ymmärrä kaikkea, olen epävarma pistämisestä, välineistä, kaikesta uudesta.
Paljoa ei ehditty sairaalassa opettaa minulle, kiireistä, enkä pystynyt omaksumaan kaikkea kerralla, mitä kuulin. Enkä päässyt osastolle, koska se oli täynnä. Menen pyhien jälkeen sinne uudestaan ja tapaan mm. ravitsemusterapeutin. Sitten saan myös kuulla, minkä lajin sokeritauti tämä on. Tämän aamun sokeriarvo oli 13 ennen aamupalaa, eilen lähempänä 20. Kohta mittaan uudestaan. Pistin illalla pitkäkestoisen insuliinin. Miten tähän oppii???
Väsyn ja suututtaa. Tunnen olevani yksin. Siksi tulin koneelle ja etsin nämä diabetes-keskustelut. Kohtalotovereita varmaan on, kun maassamme on parisensataatuhatta diapeetikkoa... Miten pääsitte alkuun sairauden kanssa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tietysti aluksi kaikki tuntuu kaatuvan päälle,mutta kyllä se siitä lähtee rullaamaan.Aluksi sitä on katkera terveyden "menetyksestä",mutta hyvin hoidettuna diabetes ei ole mikään kuolemantuomio.Oma suruaika on käytävä läpi näin suuressa elämänmuutoksessa ja käyttäytymisesi on normaalia.Temppiä!
Parhaat neuvot olen saanut Diabetesliiton Kohtauspaikalta. Jos insuliinilla olet, niin siitä ainakin tuolla on kirjoitettu palstakilometreittäin. Kannattaa rohkeasti kysyä kaikkea, mikä mieltä askarruttaa. Vastaukset ovat yleensä hyvin asiallisia.
http://www.diabetes.fi/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi
Eikä tämäkään ryhmä huono ole.
Ei hätää,laita minulle e-mail otan yhteyttä!Meillä on ollu suvussa koko elämäni ajan sokeritauti kaverina joten..jos haluut kuulla mitä apua ja mistä me olemme me saaneet mielelläni kerron,koska erittäin tärkeää tietoa on ravinnon puolelta jota jopa lääkäri ei kertonut isälleni..ois laittanut hänet piikille mut ei tarttenut kun neuvoin isääni mitä syö ja mitä ei eikä tänäkään päivänä oo piikillä eli hänen haima toimii!!!Mut iske e-mail ni kirjotellaan!!
Ennenkuin mailaat, lue kuitenkin mitä verkostomarkkinoinnista kirjoitetaan.
http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/linkit.html
Kyllähän tää tässä menee, kiitti vaan vastauksista. Mutta näin pyhinä on kyllä aika lailla YKSIN näitten asioitten kans!!!
Koitan ahmia joka paikasta tietoa. En kuitenkaan mee mihinkään huuhaa-hommiin mukaan enkä verkostomarkkinointiin todellakaan lankea.
Mutta kysyttävää vielä viisaammilta/kokeneemmilta:
En ymmärrä miks sokeriarvot heittelee niin paljon, välillä ne on 20 ja välillä 3. Oon siis oppinut jo mittaamaan heh.
Onko varma että insuliini menee elimistöön?
En kylläkään tiedä pitääkö tuo mittari täysin paikkaansa. Se annettiin sairaalasta mulle.
Ja kun pistän piikki saattaa vääntyy. En jotenkin oikein hallitse tätä hommaa vielä.
Koitan syödä pieniä annoksia, ei pahemmin sokeria, terveellistä ruokaa ja aika usein. Ja olen käynyt kävelemässä.
Miksei noi arvot laske insuliinilla, hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla? Tai kerran laski, mut liikaa? (3) ???
insuliini menee elimistöön jos painat kynän sylinterin pohjaan.
insuliini etenee elimistössä kuin juna. sitä ei pysäytä mikään.
kestää jonkinaikaa ennenkuin opit pistämään oikeat annokset. siihen asti sokerit sahaavat.
se tasottuu kyl ajallaan. voi olla et ekana määrätty insuliini ei olekkaa se oikee jne..
>En kylläkään tiedä pitääkö tuo mittari täysin paikkaansa.
On totta, etteivät nuo omahoidon mittarit ole kovin tarkkoja. Heitto saattaa pahimmillaan olla jopa 20%. Ohjekirjasta pitäisi löytyä, minkä suuruisen virheen valmistaja ilmoittaa. Virhe riippuu myös mitattavasta alueesta. Ääripäissä heitot ovat suurempia kuin siinä 5,5 mmol/l:n paikkeilla. Useimmiten tuo virhe on ns. systemaattinen virhe eli mittari näyttää säännöllisesti joko liian paljon tai liian vähän. Pakkauksessa on yleensä kalibrointiliuos, jolla virheen voi tarkistaa.
Sitten pitää muistaa, että vaikka mittari mittaisi oikein, näytteenotossa voi olla ongelmia. Jos joudut puristamaan veritippaa, mukaan tulee kudosnesteitä. Myös ensimmäinen tippa pitäisi oikeaoppisesti mitattaessa pyyhkäistä pois ja käyttää vasta seuraavaa. Joskus tosin voi olla vaikeaa saada tulemaan verta tarpeeksi. Jos verta ei tule liuskaan koko imualueelle, niin mittauslukema on epäluotettava, ts. liian pieni. Lämpötila, jossa mittaus tehdään, vaikuttaa myös. Ulkona pakkasessa tulee vääriä arvoja, kertovat urheilevat diabeetikot.
3 ja 20 mmol/l kuulostavat täysin mahdollisilta arvoilta. Jos oletamme, että virhe on 20 % (todellisuudessa se on paljon vähemmän), niin arvot olisivat 3,0 +/- 0,6 ja 20 +/- 4 eli käytännössä vaihtelu ei johdu mittarista, vaan kyllä se on aivan todellista. Nämä tiedot olen lukenut Kohtauspaikan 'Hoitovälineet'-osiosta.
Palaan muihin kysymyksiin myöhemmin, jos ei joku muu ehdi ensin.
Joo sun on paljon seurattava omaa elämää,laskut ja nousut on otettava huomioon ne tulevat monen tunnin viiveellä-aika opettaa tai sitten ei.Outo juttu piikki vääntyy?
Siis sä kans oot uusi d. no niin oon mäkin sairastuin tammikuussa ja minulla on tuttavia jossa kaikilla perheessä on d. olo on ihan sekava kun muut tietää ja tietää ja minä olen ihan pihalla
Hello,niin mulla on herkkä sokeri eli jos haluun sen niin saan sen koska meillläkin koko suku sairastaa sokeritautia..mut kaikki ei ymmärrä kun tänne kirjottaa miten minä ja isäni on saanu apua he vain luulee et yritän jymäyttä jne..eli jos kiinnostaa niin laitellaan e-mailit!!Esim.
isäni ois joutunu piikille mutta kun otti ohjelman mikä vaikuttaa sokereihin niin hän ei joutunu..ja lääkärit ihmeissään,ohjelma käy myös niille ketkä on jo piikillä!!
Just, se on hankalaan, kun tuttavapiirissä eikä perheessä ole ketään joka tietää ja jolta kysyä neuvoa. Onneksi on tämä netti :)
Jouduin (ja joudun varmaan vastakin) turvautumaan tähän palstaan ja kirjatietouteen, kun ei ole lähipiirissä ketään diabeetikkoa, eikä terveyskeskuskaan ole auki.
Kiitos noista mittaritietouksista ja muista edellisille kirjoittajille. Epävarmuushan tässä kai on hankalinta. Näin saa tukea, kun joku kommentoi ja auttaa kokemuksillaan. Kuulumisiin ja iloa päivään :)
Olet nyt tautisi kanssa paniikissa. Etkö ole saanut omaa diabeteshoitajaa?? Sieltä saa neuvoa ja apua! Oman kuntamme diabeteshoitaja on aina valmis neuvomaan ja opastamaan. Jos et siis ole vielä ollut diabeteshoitajalla niin hankkiudu ihmeessä pian sellaisen luo.
Voimia sinulle!
Kiitos voimien toivotuksista, D:n vaimo!
Sain kyllä pika-apua, välineet ja opaskirjan diabeteshoitajalta heti sairaalassa, kun tauti todettiin. Hänet tavoitan toki puhelimitse, jos on asiaa.
Kaikki eivät asu palvelujen lähellä, olen yksi heistä.
Asun maalla, kaukana monista palveluista. Terveyskeskuskin oli kiinni pääsiäispyhät, johon aikaan sairastumiseni just sattui. Kunnassamme EI ole diabeteshoitajaa.
Ja keskussairaalan osastokin oli tosiaan aivan täynnä, etten mahtunut sinne "opettelemaan" enkä tarkkailtavaksikaan, vaikka kaikki arvoni olivat korkeissa lukemissa.
Jouduin opettelemaan siis itse kuitenkin kaiken. Sitä lääkärikin ihmetteli ja onnitteli urheudesta, kun eilen kävin vastaanotolla.
Omatoimisuutta heti alkutaipaleelta. Kyllä tämä tästä :)
Hienoa,vaikea lähtö ja muista kaikki ruumiillinen toiminta laskee arvoja,jotkut tulee viiveellä,muista toimintaan nähden syödä vastaavasti jotkut vaatii ennakko syöntiä jotkut jälki.Aika ainoa opettaja.
Kannattaa olla suht tarkka ja hoitaa ja mittailla arvoja. Kyllä ne oikeat arvot löytyy. Enimmäkseen kannattaa noudattaa "sääntöjä", eli syödä terveellisesti, säännöllisesti ja muistaa säätää insuliineja alas/-tai ylöspäin jos arvot vaatii. Hyvin se elämä meitä diabeetikkojakin kohtelee.
Terkuin Lissu
Totta kai kannattaa keskittyä tähän ja hoitaa itseänsä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ymmärryksellä, mikä annettu on ja sillä tiedolla, joka on käytettävissä.
Joka aamu on erilainen, eri tunnelmat - ja ne tuntuu tosiaankin vaihtuvan kuin Suomen säät keväisin. Tunteet on pinnassa, mutta en usko että se on huono asia. Siitä tietää, että on vielä elossa.
Niin kauan kuin on elämää, on elämää.
Hyvää tätä päivää sullekin!
Sinä kuvasit juuri sen kaiken oikein.koita jaksaa.
Pitkän kokemuksen kokenut,ihme? Ei--tuuria vaan,paljon joudut selittämään elämäsi aikana,onneksi on tuttu jolla hieman pitempään ollut kuin minulla,hän juttelee mulle ja minä hänelle kun nähdään,se on ehkä paras helpotus.Kotiväessäsikin voi olla joku joka ymmärtää asiat oikein,niin kuin minullakin oli.Puhukaa,se on kaikkein paras apu ja kun lääkärissä käy-ota joku muu mukaan,kaikki puhuttu ei jää mieleen jos yksin.Asiaa riittää.