Kevät on tullut ja jokavuotinen veneen kunnostaminen on alkanut. Edellinen omistaja oli vetänyt mehiläisvahan kaikkiin puuosiin vaikka sitä ei pitäisi noihin puupintoihin käyttää. Tiikkiöljy on ainut oikea. Kysymys nyt kuuluukin, että millä ihmeellä saan oikein pois tuon vahan puuosien pinnnasta? Tähän asti olen ottanut siten, että ensin hangannut pintaa rätillä johon olen laittanut asetonia ja sitten metallilastalla hinkannut pois. Onko tähän mitään helpompaa tapaa?
Mehiläisvahan poistaminen
4
4735
Vastaukset
- A013
ainakin hyölä ja santapaperi. Oleellista lienee, mitä puu on, missä se sijaitsee, sisällä vai ulkona, ja miten vaha on siihen imeytynyt. Jos puu on tiikkiä ja vaha poistuu itsestään odottomalla ja kulumalla voi hommassa päästä helpollakin.
- Niksnakspirkka
Purjelaivakautena Kuubalaiset sikarit päällystettiin merimatkan takia mehiläisvahalla, se suojasi kosteudelta.Sikarit nuoltiin mehiläisvahan poistamiseksi ja palamisen parantamiseksi. Toisaalta väitetään nuolemisen johtuvan siitä,että Kuuban neidot laittoivat kolme sikarinlehteä kummallekin reidelle,rullasivat sikarin ja vetäisivät sauman kiinni pystyliikkeellä.
Nuoleminen on tapauksessasi huonompi vaihtoehto mutta koetappa tätä. Laita pinnan päälle imupaperi tai imukykyinen paperi, vetele silitysraudalla päältä. Konsti toimii parafiiniin,steariiniin,ruokarasvoihin jne.
Konstin toimivuudesta juuri sinun pulmassasi en tiedä mutta kannattanee sitä koettaa - ensin tietysti jossakin vähän huomaamattomammassa paikassa ja pienellä alueella.
kerran venemessuilta satsin missä oli hiomasieni (ihan tavallinen) johon laitettiin teaköljyä ja hangattiin, kiillotettiin mukana tulleella liinalla ja lopuksi päälle tuo mehiläisvaha. Wau, kyllä oli jälki hienoa.
Myöhempinä vuosina etsin samaa myyjää lisäostoksia varten, öljy oli hyvää, ei sitten löytynyt. Eräs löytämäni myyjä sanoi että, mitä olin jo vähän kuulutkin, että uutta oljyä ei sitten voi vetää ennen kuin ko. vaha on poistettu. Lähtee kuulemma sitten vain mäntytärpätillä.
Neliöitä puulla on sitten sen verran "kauheasti" veneessäni että alkoi työmäärä hirvittämään. Päätin kokeilla vetää päälle vain uutta oljyä ja helpotuksekseni havaitsin että jälki oli hyvää. Näin olen toiminut lähes vuosittain enkä ole havainnut mitään kamalaa vaikka se vaha siellä välissä on. Mitä sen pitäisi aiheuttaa ?- vahakin passaa
Mehivahojakin on joitain merkkejä tai tuotteita. Osa sopii kosteisiinkin tiloihin. Pitäisi löytyä myös meriolosuhteisiin sopiva vaha. Käsitys, ettei mehiläisvaha sovi veneen joihinkin puupintoihin on mielestäni väärä.
Olen joskus poistanut mehiläisvahaa ja muita pintakäsittelyaineita maalinpoistoaineella ja siklillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.913942Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973297Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1232597Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2071908Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201774Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä951638Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m781622- 1101519
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11291- 571182