Nakkilan vaarallisin tapaus on mopopojat. He ajavat viritetyillä mopoilla jotka huutavat hirveästi mölypaukkupakoputkillaan. He keulivat ja polttavat kumia kaduilla ja saastuttavat näin ilmaa. Mopot eivät edes kestä kyseistä viritystä ja niiden jarrut ei ole tehty näihin nopeuksiin. Eli ehdotan että nakkilaan tulisi jokapäivä 3 poliisi ratsiaa ja lopettaisi nämä laittomuudet.
Mopopojat
Vittuuntunut vanhus
722245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Nykypäivän mopot ovat kyllä tehty kevytmoottoripyörän tasolle ja kestävät kyllä jarrujen ja teknisten asioden puitteessa.
Kyllä niiden mopoilijoiden pitäisi jotain opetusta saada miten sitä mopoa ajetaan. Itse kiroan aina niitä kokoontumisia kun ajetaan sitten jotain 20km/h ja eikä päästetä sitten ohi ei millään ja nämä traktorilla ajavat kusipäät voisivat miettiä kenen puiden yli ajaa ja kenen ei olisihan niitä puita tuolla mettässäkin mutta tarvitsee sitten tulla heittämään sitä perää nakkilan tärkeimmän rakennuksen pihalle ja samalla paskoa kaikki meidän rakkaat omenapuut :'(
Olen asiasta täysin samaa mieltä. Haluaisin myös nostaa esille nämä traktorikuskit. Se helvetin ruma David Brown joka aina kylillä pörräilee on aivan helvetin ärsyttävä ja kyseisen traktorin kuskikaan ei tunnu olevan mikään neropatti.
Jaa se joka ajoi jehovien omenapuiden yli
patti
Sillä kuskilla taitaa olla lepakoita tapulin vintillä ?
se ketä ajelee sill david brownill on vittuileva Leppälä Paavo!!!
haukkukaa vaan te kaupunkilaiset traktoreita mutta ainakin täälläpäin pitäisi jokaisella olla oma sellainen.
KESKITTYISIT VAAN OMIIN ASIOIHIS.. TAI NO ONHAN SITÄ KIVA VALITELLA JOS EI MUUTAKAAN TEKEMISTÄ OLE.
VITTTUKU SE EI OO SUN ASIAS!!!! JA AINAHA SITÄ ON MOPOJA VIRITETTY MUT SIITÄ EI VAA OO TEHTY TÄMMÖSSII VALITUKSII JA LAIT EI OO OLLU NIIN KOVIA.. MUT NYKYÄÄ LÖYTYY NÄITÄ KUSIPÄISIÄ VALITTAJIA
MITKÄ LUULEE OLEVANSA JOKA ASIASSA OIKEASSA.. MOPOJA ON VIRITETTY AINA JA NIITÄ TULLAAN AINA VIRITTÄMÄÄ...
Aivan totta, että mopot pitävät ääntä; eritasoista kylläkin. Mutta mopon anantomiaan et ole varmastikkaan perehtynyt ollenkaan, koska uusimmat ja suosituimmat mopomerkit mm. Derbi, Aprilia, Gilera ovat tehty suoraan kevytmoottoripyörän runkoon MUTTA 50cc koneella. Joten hallintalaitteet jarruista lähtien ovat kevytmoottoripyörää. Mutta tuskin mopoilijat keulivat ja polttavat kumia talvella lumen ja jään päällä, sellaisen mopobomberin haluaisin nähdä... Että taitaakin kyseessä olla kesänmuistot ? Ja vaikka nimimerkki onkin "vittuuntunut vanhus" niin jos palattaisiin muistoissa oman mopokesäsi aikoihin niin varmasti ajelit mopolla ympäri kyliä nuoruuden hullutuksilla paitsi jos olit sen verran onnekas etkä omistanut olleenkaan mopoa...
Tästä kyllä ihan samaa mieltä. Itsellä uudempi mopo ja tämä kyllä kestää millaista kenkää tahansa. Että turha valittaa noista mopoista sen takia ettei kestäisi. Jos se värisuora Kake saa jonkun näkösen orgasmin siitä että huutaa mopopojille niin antaa mennä vaan ei se haittaa, mutta jos tähän ei sentään poliiseja sotketa niin kaikki on ok. Nyky ajan vanhustenkin pitäisi antaa joku kunniotus nuoremmille, kun nämä vitun vatiaivot luulevat voivansa ohittaa onnarin kassallakin kaikki. Siinä oikeen Nakkilan pelikone mummot/papat loistavat.
Täytyy myöntää, että ainakin Nakkilassa joillakin vanhuksista on noussut ns. kusi päähän. He odottavat nuorilta täydellistä kunnioitusta eli, että vanhukset pääsevät jonojen eteen ja sitten tietysti on olemassa muutamia Värisuora-Kakeja jotka potkivat nilkoille vaikka et hänelle mitään ole tehnyt tai puhunut...
mahtais esim. Hesassa pärjätä? Sielläkin mun tietääkseni asuu vanhuksia. Olkaa ny nakkilan vanhat, vaan ei viisaat onnellisia, ettei teitin tartte kärsii jumalattomasta liikenteen melusta, ratikan ja metron äänistä, täällä nakkilassa kun ei tarvi kärsii kun muutaman hassun mopon pärinästä. Vittu mitä kitinää, toivotaan porukalla, että eläkeläisten näkö, kuulo jne. heikkenee nopeesti, se on kaikille helpompaa.
täällä ois yks talvibomberi joka ajelee piikkirenkailla mutta meinaa se bomberointi olla sittenkin hankalaa.
pedarit v*ttuun tästä kylästä, sen jälkeen voi alkaa vainoomaan jotain mopopoikaa.
Pitää alkaa pätkimään plexeihin se on perillemenevää koulutusta,olen sitä tarjoillut ansiokkaasti.
vellit housuun, oot sää nii matso ;D
Ei helvetti... Rocky 42v o jo nimene niin huono, että sun kanssa vois jopa matsata :D
Rocky42 on vanha paskahousu, jolla ei seisois kuin järki, mutta paha, paha - sekin puuttuu tältä aivoinvalidilta. Itse olen viisikymppinen mies (huom!) ja olen ajanut autolla noin 2,5 milj. km. Minulla on ollut kaksi kertaa lähellä piti tilanne mopoilijan kanssa ja kummallakin kertaa vika olisi ollut minussa.
Mopopojista ei minulle ole ollut mitään harmia. Sitäpaitsi elämään kuuluu myös ääniä, jopa moponkin ääniä.
Olen asunut Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja matkustellut työni puolesta varmaan yhteensä pari vuotta matkapäivinä. Ehkä elämän kokemus antaa vähän ymmärrystä nuortenkin toimiin.
Tulehan paskahousu-Rocky Onnarille niin päädyt teholle.
vanhukset niin me näytetään. loppuu nää valitukset
Elä sinä Nakkilan maalaispitäjässä vain asunut nöösipoju itke hanki itelles oikeesti elämä!
Valitetaanko välillä koiranpaskasta, onnarin palvelunlaadusta, baareista, muuten vaan?
Valittajat on niitä, joilla itsetunto on kontio saapaissa, aivot tyhjässä Hankkijalippiksessä, ja ainoa, mistä ne erottaa naisesta on epäsiisti parta, mikä sekin on vaan peittämässä muuten niin olematonta pärstää ja vajaata hammasrivistöä. Munattomina raukat joutuvat istumaan paikallisen tiskillä kaikki pyhät, elättelen sitä ainoaa toivetta pesästä, kämmenten kasvaessa jo karvaa ja känsiä ainaisen tumputtamisen johdosta. Sääli urputtajia, vaan sääli onkin sairautta...
tosimiehet polttaa kumia torilla ja näyttää mummuille miten meillä on munaa. Ja ne joilla ei siihen rahaa ole ne valittaa täällä. Menkää vaik kirkkoon rukoilemaan. Tää on meidän elämä ja maailma. nössöt kontatkoon.
siinä se on!
ja jos ei ääntä kestä nin sit vois muuttaa metsämökkiin jonneki . Keskustassa pitää ollaki vauhtia.
Noudattakaa liikennesääntöjä ne on kaikkia varten.Kyllä Nakilan maalaiskunnassa riittää lääniä kaikille ajelkaa yleisillä teillä sitä varten ne on aikoinaan tehty.
Antakaa mopopojat rallata se on kivaa ja ainahan ne on rallannu ja tulee rallaamaan:)
Nii ja mun nuoruureski ne kulki 80-100km /h .
Painu helvettiin jauhamasta paskaa saatanan ääkiö.SInäkä raukka toimittaisit ,jonkun teholle älä kuule velliperse enempää naurata!
juu ja kasvata siihen "munaan" ensi ykski munakarva ni ulise sen jälkee.. :D ja pappa betalar
eikö nakkilan tiet olekaan yleisiä? keille ne on sitten tarkoitettu. oletan, että nakkilan kunnanvaltuustolle, joka on valittu Antinkartanon potilaista ja virkamiehille, jotka on palkattu Merstolasta (=hullujenhuone)
Samaa mieltä. Sillo ko poka oltii nuorii ni kyl meki tuol mentii pää kolomantena jalakana.
Voivoi, on teillä vanhuksilla kyllä pokkaa tulla valittamaan mopopojista kun itte raivootte ellette pääse kassajonossa eteen.....
Olin tässä joskus nakkilassa ihan vaan ohikulkumatkalla.
Menin sitte pelaamaan pelikoneella, missä oli aikas monta mopopoikaa.
Ihan fiksuilta kyllä vaikuttivat mitä niitten kanssa muutaman sanan vaihto !
No, siinä sitte pelailin ja pojat lähti kiertää kylää.
SItte eräs vanhenpi herra tuli siihen, katto mua vähänaikaa ja kysyin asiallisesti et voinko auttaa jotenki.
No siithä se sit sätkyn sai, huusi kurkku suorana mikä meitä nuoria vaivaa ku ei kunnioiteta vanhuksia.
''Onse ny kumma ku aletaan heti kettuilemaan jumalauta voisit sinäki hävetä ku et vanhenpaa päästä pelaamaan ! Vankilaan tollaset sais laittaa kärsitmään.''
No eihän siinä pokka pitänyt...
Kyseinen kiljyvalta pikkukakaralta kuulostanut pappa sitten otti kävelysauvansa ja sanoi ettei tohon käytökseen tule loppua, nii alkaa sitte keppi heilumaan.
Noo lähin siitä sitte nauraen, ja tokaisin et ei ihme ettei vanhuksia kunnioiteta täällä, samalla mitalla takasin !
Seuraavaks onnariin ostamaa kaljaa, tietenkin iäkäs nainen kiilaa eteen ja sanoo että tällä oli kiire ruokkimaan kissaa.
Sanoin että oon odottanut tässä ennen häntä, ja että kissa ny ei vissiin kuole josse 2min kauemmin siellä odottaa.
...siitäpä se mekkala syntyi kun minttukissa oli jo niin vanha ja plaaplaa.
Huvittavia vanhuksia kyllä nakkkilassa.
ELIKKÄS...JOLLETTE VANHUKSET KUNNIOITA NUORENPIANNE, NI NUOREMMILLA ON MYÖSKI OIKEUS OLLA KUNNIOITTAMATTA TEITÄ.
Ja mopopojille, ANTAA MENNÄ VAAN !
Kerran me vaan nuoria ollaan saatana.
Toises keskustelus just haukuttii mopoautoilla ajavat tytöt pystyyn ja täällä mopoilevat pojat. On se hienoo et maamme tulevaisuuden päättäjiä ja työntekijöitä ja niitte veroeurojen maksajia arvostetaan näinki paljo.
Kuka niitä veroi maksaa ja sunki koulutukses maksaa ,jos et ite maksa nii oo edes valittamatta nulikka.
Olet sitten onnistunut tapaamaan värisuora-Kaken? Onnea!
Värisuora sul on perseessäs
Eipä noista mopopojista mitää haittaa ole mopopoikia ollaan oltu joskus itsekin.Häirikkö kylällä on tuommoinen mönkijällä koheltava nahkatakki tyyppi joka tulee kyllä saamaan opetuksen siitä voitte olla varmoja.25
Äskeisen tarkastuksen jälkeen täytyy kyllä mainita ettei värisuoraa perseestäni löytynyt :( Olen surullinen kohtalostani...
vitu viilee tarina
OLEN MATTI 7V JA MITÄ TÄMÄ ON?
Sais kieltää tollasen paska, ei kiinnosta vittuakaan katsella kun jotn jonne 15 veet kokoontuu Onnipekan eteen lelumopoillansa. Sit ollaan niin vitu kovii jätkii ja gängstoja ku keulitaa jonossa meen vitu kovaa mun zsusuki pv derpillä Nakkila kauppatie ykköses...
Ps. Sais kans kieltää ne teinien ihqmobiilit eli mopoautot. Halutaan hei kattokaas esittää aikuisikäistä kun "hei tää on vähä niinku oikeeki auto jee oon aikune", mallilla. Joten turha selittää, että "Se on hyödyllinen vehje kun siitä on esim. hyötä talvella". Kun verrataan siihen määrään mitä tehdään verrantaen turhiin ilta-ajeluihin ynnä muuhun turhaan paskaan toimintaan niiden teitätukkievien muovipaskojen kanssa. Tästä huomaa selvästi, että vanhemmilla on rahaa lelliä piloille kakaroitansa.
Mutta eipähän ole enään mun ongelma. Olen opiskeluni opiskellut tässä kunnassa, ja muuttanut rauhallisempaan ja sivistyneemmän nuorison omaavaan kaupunkiin. Ja kirjoitin nyt omasta ja tuttujeni kokemuksista näihin mopoteineihin liittyen Nakkilassa joten älkää saako mitään hepulia.
olet kateellinen packa... nakkilan äidinmaidosta kateutesi imenyt surqee
sivistyneemmässä kaupungissa ole ollenkaan nuoria ja mopoautoja? Missä vitussa mahdat asua? ;D
Nakkilalaisii köyhie vanhempii spurku teinei leikkii koviksii onnari edes romuillans sit ko tulee tosi paikka niil on paska housuis se on fakta. Nakkilas asuu pelkkii maalais junttei eikä niist muuta ikänä tulekaa.
Elämäni murtui kun sain tietää ettei minusta tule muuta kuin maalaisjuntti :(
olen ihan samaa mieltä siinä että nykyään on lelumopja eikä vanhoja kunnon raisuja ja tuntureita ja solifereita
maalaisjunttina eläminen onkin paljon mukavempaa kun että olis joku stadipelle
... vituttaa mopoautot!!! Antaa teinien ajaa mopoillansa, kaikkihan niillä ollaan joskus ajeltu, mut nää mopoautot on kyl saatanasta.
Mikä sua niissä niin veetuttaa?
kun liikkuu nakkikylän keskustas. on farkkutakkii missä on iron maiden selkälippuu ja kaike huippu nuorimies onnipekan pihas mersul, pilottirotsi päällä ja toyotan lippis:D
Niit tarvii opettaa ja otta vähä niskavilloist kiinni ja näyttää kuis kuuluu käyttäytyy
mut ku näät nakkilan alkuasukkaan, siin sul nauramist o. Tuntomerkkeihin kuuluu lantasaappaat, hankkijalippis, epäsiisti parta, john lennon silmäklaasit ja tietty punane ruosteeraiskaama hiace.
On se merkillinen juttu kun täällä täytyy jokaisen repiä jostakin jokin ongelma. Kaikki puuttuvat kaikkien asioihin ja mikään ei ole koskaan hyvin. Aikuiset ihmiset jaksavat valittaa siitä kuinka monta teiniä roikkuu minkäkin keskuksen nurkalla ja kuka ajaa ja millä ajaa. Eikö se nyt ole saatanan sama vaikka nakkilan nuoret vetelisivät polkuautoilla onnipekkaa ympäri. Luulisi ihmisillä olevan suurempiakin ongelmia. Välillä tuppaa miettimään, onko niillä kylän räkänokilla kuitenkin enemmän järkeä päässä kuin näillä sankareilla jotka täällä vinkuvat asiasta kuin asiasta.
Aivan naulankantaan sanottu!
Käyn itse nukkumassa hormiston punapakan suunnalla ja töissä toisella paikkakunnalla.
En ole pitkään aikaan keksinyt mitään tarvetta käydä pikatien pohjoispuolella Nakkilaa.
Minunkin puolestani siellä saa onnipekan nurkissa räjähtää vaikka suihkulähde...
siellä ei ole yhtään mitään tarjottavaa autolla liikkuvalle ihmiselle.
Ainoa hyvä puoli Nakkialssa on maaseudun rauha. Kaukana onnipekasta ja torin pulsuista, jotka ovat verrannollisia tosiinsa. Keksusta on nuorisolle sopiva ja hyvä paikka!
Miten voi Nakkilassa olla niin saatanan tyhmiä maalaisjuntteja etteivät ymmärrä ,että yksityisten omistamille alueille ja pihoille/nurmikoille ei ole mitään asiaa ilman lupaa mennä ?
tarkotatko ny läskipään parkkipaikkaa vai
se o julkine paikka niinko kaik muukki karu
Pihat ja niiden läpi ajaminen eivät ole luvallisia ajoväyliä onnarin parkkipaikka sitä vastoin on yleinen alue!
Täytyykö olla maalisjuntti jos tekee jotain tollasta tyhmää??
AUKUISTUKAA Y HYVÄT IHMISET!
Tulkaa päinn naamaa sanomaa älkääkä täällä vinkuko.
"Mopot eivät edes kestä kyseistä viritystä ja niiden jarrut ei ole tehty näihin nopeuksiin."
nyt meni ihan väärin koska ne mopot on tehtaalla tehty kestämään näitä nopeiksia mutta ne on vaan suomeen tuodessa kuristettu suomen naurettavaan 45km/h vauhtiin mutta kyllä kuka vaan pystyy hallitsemaan vähintään 120km/vauhdin. ainakin itse pystyn jopa huonommassakin maastossa hallitsemaan kyseisen vauhdin enkä ole mitään ajo-opetuksia saanut. ja jos jotakin uusavutonta ahdasmielistä homoa joku mopoilussa häiritsee painukoon hän perseeseensä.
Mopoil ajelijat vois katsoa vähä missä ajelu on sallittu ja missä ei kyl noita ajelu paanoja siltiki riittää tarpeeks ettei tarvii nurmikoita eikä liikuntareittei ajella ajella paskaks.
ei kukaan jaksa ajella jollain 10 km pitkillä baanoilla. täytyy olla niitä mettäpolkuja ja muutenkin vähän haastavempaa maastoa ja nykyään ihmiset on ihan liian tarkkoja kaikesta.
arvoisa paskapää viritetyt mopot ovat hyväksi yhteiskunnalle koska näin liikenne pysyy sujuvana ja liukasliikkeisenä ja se kumin polttokin on on vain hyväksi meidän maallemme koska asfalttiin tulee kauniitä jälkiä. 2-tahtisten äänikin on musiikkia korvillemme joten ei tarvitse kuunnella mp3 soitinta.ja varsinkin 2-tahti savun ja palaneen kumin tuoksu on taivaallinen. ja loppuun kirjoitan vielä kaverin mielipiteen valittajista.
"on se perseestä kun kerran vuodessa pääsee ajamaan kuukauden ajan sänkipellolle ja heti ensimmäisen päivän jälkeen lehdessä on jonkun mummon valitus äänihitasta."
Joopa joo. Toi mopopoikien päristely on niin tuttu täältä Varkaudestakin, poliisi ei voi tehdä/ei "viitsi" mitään. Kesällä kävivät tunteet kuumina ja yksittäiset ihmiset jo kyttäsivät lenkkipiolkujen varressa yöllä pesismailojen kanssa että sais vetää päristelijää vastapalloon!
Rupee vissiin muutenkin olee täällä mitta täysi porukoilla.
No jos talvi viilentäs vehkeet...
On tainnut ne poliisitkin jo kyllästyä inkkaritalosta tuleviin puheluihin. Ainakin kerran poliisit vain totesivat nuorille että siirtyy torille ettei porvariston tarvitse enempää soitella. Voisin veikata että ainakin 100% on/on ollut nuoria ja tuossa iässä olisitte ihan hyvin hyväksyneet nämä mopopojat ja tytöt.
Vanhuksienkaan käytös ei ole mitään mahtavaa ja on tässä kylässä muutakin valittamista kuin nuo mopopojat!
te valittajat ootte nii vittumaisii !!!!! mustaki tarvi vittu pistää satakunna sivustol ko hiuka ajoin josai tiel mopolla ko oon alaikäne voi vittu mitä elämää nakkilas !
Mopoilijat ja mopoautoilijat voisivat opetelle liikennesäännöt, edes etuajo- ja väistämismerkit. Kerran meinasin ajaa autolla yhden mopoilijan päälle, kun tuli kolmion takaa eteen. Lisäksi niillä mopoilla ja mopoautoilla ajetaan keskellä kaistaa, vaikka niiden paikka olisi siellä reunassa niin että autot pääsevät helpommin ohi. Jos tällaiset pikkuseikat voisitte opetella niin kaikki on hyvin!
Sen jälkeen voitte ajella niin paljon kun tykkäätte! Mopoilu oli aikoinaan oikeesti kivaa! :) Mutta ihan vaan oman turvallisuutenne ja kaikkien muidenkin vuoksi olisi hyvä opetella noita liikennesääntöjä ja myös noudattaa niitä!
Turrrrrpa kiinni ei voi vituttaa noi paljoo ihmisii jotku vitun mopoautot!
Vittu turpa kii mopo!
tämän tästä saa ikkunaa veivata auki ja huutaa teinille RYHMITY HUORA kun ei osata sääntöjä miten sitä toukannopeudella kulkevaa ruostepussimopoa pitää ohjata.
alkeellisimmatkin liikennesäännöt ovat ilmeisesti liian vaikeita teineille.
ruostepussukoilla pitää ajaa siellä oikeassa reunassa tietä että pääsee ohitse eikä tarvi jyrätä ruostepussia autolla, tämä selvä?
Aivan liian tuttu tunne tuo mopoilijoiden ryhmittyminen
Itekki ootte ollu mopoilijoita joskus ?