Moi
Eli siis, olen 21-vuotias nuori nainen ja mieheni on 30-vuotias.
Meillä on ollut puhetta jos alkaisimme yrittämään lasta.
Välillä ajatus tuntuu maailman ihannimmalta, kun taas joskus
tulee tunne että ei vielä, tai odotetaan vuosi. En kuitenkaan
kauhean kauaa haluaisi odottaa miehini iän takia, ei hän vielä
ikäloppu ole, mutta vanhenee kokoajan (niinkuin minäkin).
Olisiko nyt hyvä aika? Mitä ajatuksia teillä on ollut enne kuin
olette tehneet päätöksen lapsen "hankkimisesta".
Meillä menee hyvin, ja pärjäämme kyllä taloudellisesti.
Tämä asia muuttaa vain niin paljon elämäämme. Vastuuta
tulee paaljon lisää yms.
Kokemuksia kuulisin mielelläni.
Eli siis, olen 21-vuotias nuori nainen ja mieheni on 30-vuotias.
Meillä on ollut puhetta jos alkaisimme yrittämään lasta.
Välillä ajatus tuntuu maailman ihannimmalta, kun taas joskus
tulee tunne että ei vielä, tai odotetaan vuosi. En kuitenkaan
kauhean kauaa haluaisi odottaa miehini iän takia, ei hän vielä
ikäloppu ole, mutta vanhenee kokoajan (niinkuin minäkin).
Olisiko nyt hyvä aika? Mitä ajatuksia teillä on ollut enne kuin
olette tehneet päätöksen lapsen "hankkimisesta".
Meillä menee hyvin, ja pärjäämme kyllä taloudellisesti.
Tämä asia muuttaa vain niin paljon elämäämme. Vastuuta
tulee paaljon lisää yms.
Kokemuksia kuulisin mielelläni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miehellä tulee rajoite vastaan lapsenteossa vasta, kun kuolema sen tekee. Isäksi voi tulla vaikka sata vuotiaana, joten tässä on nyt kyse vain sinun valmiuksistasi ryhtyä lapsen huoltajaksi. Ei kai miehesi painosta sinua?
kyllä tosi nuori, ehdit hyvin vuoden parin odotella ja henkisesti kypsytellä ja valmistautua asiaan. Toisaalta-äidiksi kasvetaan odotuksen ja lapsen syntymän myötä eli prosessi joka tapauksessa edessä. Onhan parisuhde vakaalla pohjalla ettei tule yllätyksiä eteen???? Älä hätäile tai toimi painostuksen alla.
Teillä voi vaikuttaa asiaan ikäero, miehesi ikätoverit perustaa kilvan perheitä, hankkii perheasuntoja ja -autoja sekä vakiinnuttaa paikkaansa työelämässä/etenee uralla. Monet sinun ikäiset taas (ei tietenkään kaikki!) viettää opiskelijaelämää, pohtii ehkä vielä alavalintaa, etsii "sitä oikeaa". Monet muuttavat vasta omilleen ja villi ja vapaa elämä maistuu...
Ja huom! Edellä kerrotusta on todellakin poikkeuksia suuntaan ja toiseen, joten älkää repikö pelihousuja te, jotka saitte lapsenne alle parikymppisinä tai te, joilla kaikenlainen vakiintuminen tuli kuvaan vasta 35-40v.
Sinulla on aikaa, miehelläsi on aikaa. Ei siis tarvitse hötkyillä jos yhtään epäilyttää. Toisaalta...koska sitä tuntisi olevansa valmis vanhemmuuteen. Minä en tunne olevani vieläkään, vaikka olen yli 35v. ja ensimmäinen lapsi tulossa. Huolen- ja pelonaiheita on ollut monia, suurimpina syntyvän lapsen terveys ja parisuhteen kestäminen. Enemmän kuin mitään haluaisin lapselleni tunnepuolelta tasapainoisen kodin jossa äiti ja isä ovat läsnä. Mites tästä menee takuisiin...ei mitenkään. Niinpä olen lykännyt lapsiasiaa vuosia, ajatellen että sitten joskus...Mutta naisena takaraja tulee vastaan yllättävänkin nopeaan. Ensin tuntui että on kaikki aika maailmassa, sitten tulikin hoppu ja ihmetys minne ne vuodet hävisi.
Eli jos olisin voinut valita, olisin lykännyt tätä päätöstä edelleen, mutta koska aikaa ei ollut enää kovinkaan paljon, on vain ollut pakko uskaltaa. Meni syteen tai saveen.
Tehkaa vasta sitten kun paa ei ole enaa pyoralla. Viela on aikaa odottaa. Tuttava miehilla on iskenyt todellinen vauvakuume vasta kun 4-kympin paalu alkaa haamottaa. Nyt 35v naisena (ensiraskaus) olisin toivonut etta olisin alottanut 25 vuotiaana. Ihan vaan sen takia etta n. 28v ylospain alkoi iskea huoli etta ehtiiko viela yms.