Oloni on tällä hetkellä sellainen että hajoan. Puoleen vuoteen en ole viillellyt itseäni ja kamppailen asian kanssa päivittäin, mutta nyt tuntuu siltä että haluan avata ranteet ja antaa itseni lähteä. Oloni tuntuu yhtä pahalta kuin joskus aikoinaan kun olin osastolla. En halua tätä oloa, en kuitenkaan halua satuttaa muita omalla huonolla olollani. Haluan selvitä tästä, mutta miten? Miten pystyn pelastamaan itseni tältä ololta? seinät kaatuu päälle.
Hajoan
let me die
7273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisit ottaa yhteyttä lääkäriisi? Kannataisiko mennä osastolle??
intensiivisempää keskusteluapua. Onko niin, että osastolla jää liiaksi yksin? Sellainen kuva minulle ulkopuolisena on muodostunut. Yritä saada terapiaa vaikka kaksi kertaa viikossa, varmaan kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Odotellessa voisit keskustella muiden samassa tilanteessa olevien ja nettitukihenkilöiden kanssa. Voin katsella vähän puolestasi, mitä netistä löytyy.
Nuorena sitä on vielä vähän hahmoton itselleenkin, eikä vielä ole niin paljon kokemuksia siitä, että paha olo menee ohi siten kuin yötä seuraa päivä ja kevättä kesä.
en ole siis käynyt tsekkaamassa tarkemmin:
http://sininentuki.info/punainen/
se "Sininen tuki", niin sinne pääsee tästä linkistä, ja vaatii taaskin kirjautumisen:
http://sininentuki.info/foorumi/
Sain kamppailtua itseni pahasta olosta pois. Kiitos vastauksista, helpotusta toi jo todella paljon se että sain vain kirjoittaa ja purettua olon. Ja olen ylpeä itsestäni, en koskenut mihinkään terävään ja ihossa ei ole aukileikkauksia. Vaatii paljon päästä siitä olosta yli, mutta pääsin.
Olen ollut lähiaikoina psykoterapia arviossa ja nyt vain odotan että pääsen aloittamaan terapian. :)
jos kirjoittaminen auttaa niin voisit alkaa pitään päiväkirjaa joko paperille tai nettiin esim. http://tukari2.munfoorumi.com/index.php
Tuli "omat ajat" mieleen kun luin tuota. Viiltelin vuosia. Tuo fiilis, jota nyt käyt läpi, on maailman kamalinta koko elämässä. Uskon kokemukseni perusteella että addiktio on aina tietyillä ihmisillä. Se vaan muuttaa muotoaan. Olen itse 40 v, naimisissa, Kävin huisin pitkän terapian ja siitä ei ollut juuri apua. Ja mulla on ongelmia vielä. Ne eivät lähde ikinä. Yritä vaan elää niiden kanssa. Vanhemmiten ne lieventyvät ja olo ei oo niin paha kuin ennen. Mulla oli viiltely-bulimia-anoreksia-seksi-alkoholisimi-erilaiset neuroosit, ja nykyään itseni satuttamiset ym. Tiedän että huumeet olisivat olleet seuraavana, mutta onneksi tuli mies kehiin. Ja oli sitten pitkäpinnainen tyyppi, minua 15 vuotta vanhempi. Kukaan ikäiseni ei olisi minua kesytänyt. :) Koita kestää ja hyväksy itsesi ja ongelmasi.