on vaadittava kaikki mahdolliset kliiniset tutkimukset ja varsinkin laboratoriokokeet ennenkuin menevät rastittamaan ruksi-ruutuun systeemillä Beckin testin, sillä elimellisiä sisätautiopin piiriin kuuluvia sairauksia ym. on olemassa apljon, jotka aiheuttavat masennusta. esim. kilpirauhasen vajaatoiminta, liikatoiminta, sokeritauti, nestetasapainohäiriöt ym. ym. ym. Jos te aloitatte masennuslääkkeen syömisen ennen kokeita eikä masennuksen todellista syytä tiedetä, saattaa olla melkoinen katastrofi, kun tuo somaattinen sairaus pahenee ja masennuslääke pahentaa vielä mm. sokeritasapainoa jo terveilläkin. Ssiis ensin labraan ja sitten vasta psykiatriset lääkkeet päälle, jos niitä tarvitaan.
Masennuspotilaiden
Satu lääkäri
5212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko muuten mahdollista verikokeesta saada selville masennuslääkkeen tarve?
Itseä harmittaa oma tilanne, lääkettä määrättiin ja kun ei tuonut mitään hyvää päinvastoin sitä ei vaihdettu, lisättiin vain mömmöjä, kunnes tajusin lopettaa ja selvisin siitä.
,mutta kun on masennustilassa ruokavalion oikeanlaiseksi muuttaminen on vaikeaa, tulee joko oltua syömättä /närpittyä tai mässättyä niin paljon kun vain mahtuu vääriä ruokia, ja nesteytyskin jää huomioimatta,tai viinaksien puolelle.
Mutta välittäjäaineiden puutteesta masennus loppujenlopuksi johtuu.
kyllähän sitä vaatia voi, mutta kun pitävät vain luulosairaana. Psykiatri laittaa tk.n ja tk.n lääkäri psykiatrille. mutta kumpikaan ei anna lähetettä labraan ja yksityiseen ei ole varaa.TURHAUTTAVAA PALLOTTELUA.
kokemus lääkkeitten suhteen,sairastuin synnytyksen jälkeen n.11v.sitten ja sen jälkeen olen voinut välillä paremmin välillä huonommin,välillä pärjännyt ilman lääkkeitä,viimeksi söin reilun vuoden cipralexia,jonka lopetin viime kesäkuussa.Nyt taas masennus painaa ja kävin terapeutilla ja hän on heti tyrkkäämässä lääkkeitä ja nimenomaan cipralexia,vaikka tästä lääkkeestä minä en saanut apua,mm.jatkuvaa ahdistusta sairastin lääkityksen aikana.Minulle on tullut tunne että minua ei haluta kuunnella,ennenkuin pää on turrutettu lääkkeillä pöpperöiseksi,vahvimmillaan tuo kys.lääke nostettiin 40 mg/pvä,mutta sitä en kestänyt syödä,vaan vähensin annoksen ominpäin koska se teki minut suurinpirtein toimintakyvyttömäksi tuolla annoksella.Kyllä lähtisin itsekkin ehdottomasti tutkituttamaan kaikki mahdolliset veriarvot,jos niistä sais muuta apua kuin mielialalääkityksen ja jos sinne annettais mahdollisuus lähteä!
Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin juosta lääkäriltä toiselle niin kauan että pääsee labrakokeisiin. Ja oman kokemuksen mukaan lääkärinvastaantotolla ei silloin kannata ollenkaan painottaa omaa masennustaan, koska silloin lääkärit tuntuvat panevan kaiken masennuksen piikkiin vaikka fyysistä sairautta ei olisikaan poissuljettu.