Uskovaisille mediamaksu olisi ollut epämiellyttävä maksu, kun ei ole televisiotakaan. Oli yllätys, ettei sitä tullutkaan, vaikka jo varmana pidettiin. Jumala oli omiensa puolella ja vaikutti Suvi Lindenin kautta niin, että päätös mediamaksusta pyörrettiin.
On suuri joukko kansalaisia, joita mediamaksu olisi kohdellut kaltoin ja siksi onkin kiitettävä Lindeniä ja Jumalaa, kun eivät sallineet tämmöisen epäoikeudenmukaisen maksun tuloa.
Suomessa on televisiottomia talouksia paljon, he eivät ole pinnareita, vaan pieni vähemmistö, joka ei tarvitse tällaista palvelua, radio ja tietokone riittää. Tietokoneesta on paljon isompi käyttömaksu kuin televisiosta ja kun tietokoneen kautta näkee ihan riittävästi, ei siihen enää muuta erillistä tietokanavaa tarvitse.
Televisiohan ei ole tietolähde, vaan pelkkä viihteen "sontaluukku".
Minulla ainakaan ei enää riittäisi aikaa television katseluun, kun tämä tietokone jo vie luvattoman paljon aikaa. Siihen koetat lukea vielä päivän sanomalehdet, touhuat lasten kanssa, ym.niin tulee aikapula vastaan.
Aina joudun toteamaan ääneen, ettei tahdo olla aikaa kaikkeen haluamaansa, jatkuvasti on sata ja yksi puuhaa odottamassa. Niin paljon on puuhaa vaimon kanssa, että kun lopulta selvitään päivän askareista ja päästään peiton alle toteamme hyvin usein; ei taida jaksaa alkaa sekstailemaan enää, katotaan joku toinen ilta ja niin sitten saattaa hurahtaa kuukausikin ilman seksiä.
Sänkyyn päästyään sitä vielä lueskellaan myöhään, kello on poikkeuksetta lähempänä keskiyötä, ennenkuin talosta sammuu viimeinenkin lamppu.
Mutta hyvillään oltiin, kun Lindeni esti mediamaksun tulon. Vai onkohan nyt kyse vaalitaktiikasta?
Kun vaalit lähenee, kansanedustajat ymmärtää, ettei vaikeita asioita voida toteuttaa näin lähellä, muuten kansa ei äänestä. Varmasti Linden tajusi tämän. Nähtäväksi jää, miten sitten vaalien jälkeen vuoden päästä.
Mutta jotenkin pitäisi tämä laajakaista- ja televisio yhteys nivouttaa yhteen, eikä maksaa erikseen kahdesta eri mööpelistä.
Televisiohan ei ole

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun televisiotoiminta rahoitetaan nykyisen radiotoiminnan mallin mukaan, niin farisealaiset välttyvät maksamasta kiertämällä veroja. Sitäkö haluat?
Minä olisin mielelläni maksanut mediamaksun kun tuota yleradio ykköstä tulee kuuneltua aamusta iltaan, töissä ja kotona, ihan varmaan käytän enempi radioo kuin telkkaria ehtis katellakaan jos ois
Mahdollinen maksu olisi ollut veroluonteinen. Ei mitään eroa veroihin nähden hämäävää nimeä lukuunottamatta.
Verottaja saa hänelle kuuluvan osansa. Nyt tuo ei kuulunut verottajalle ja Lindenin kumppaneineen täytyi se hyväksyä.
kukaan ei kiellä sinua maksamasta nykyistä lupamaksua joilla rahoitetaan myös radio toiminta!.
Te olette siipeilijöitä kun ette osalllistu kustannuksiin mutta käytätte kuitenkin ylen palveluja!!!!!!!!!
eikö puhoissta omaatuntoa yhtään soimaa?.
porvareille raha kelpaa joten paljonkohan srk.poijjaat mahtoi maksaa suvi ministerille?