Lapsikin ymmärtää elämän....
Aurinkoinen ja iloin
494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
60- ja 70 luvuilla Transaktioanalyysi eli kukoistuskautta yrityksien koulutus ja valmennustehtävissä.
topetettiin 90-luvun laman vuoksi.
Ehkä koulutuksen hiipuminen aikaansai myös sen, että nyt monella on "pallo hukassa".
Lainaus.
Transaktioanalyysi on sekä persoonallisuusteoria, että menetelmä yksilön toiminnan ja ihmissuhteiden parantamiseksi. Transaktioanalyysi tarjoaa keinoja jotka auttavat tiedostamaan ja ymmärtämän ja muuttamaan rakentavasti tunne-, uskomus- ja käyttäytymisjärjestelniä. Persoonallisuus teoria määrittelee, kuinka ihmiset ovat psykologisesti rakentuneet ja kuinka he käyttäytyvät. TA tarjoaa vuorovaikutusmallin, joka mahdollistaa erilaisten systeemien ja organisaatioiden analysoinnin ja ymmärtämisen.
Transaktioanalyyttistä teoriaa käytetään erilaisissa terapia-, koulutus-, ja kasvatuatilanteiss.. TA tarjoaa teorian persoonallisuuden patologioista, sekä terapiametodin, jota voi käyttää yksilö-, ryhmä-, pari ja perheterapiassa.
Ei ole yhdentekevää käyttäydymmekö aikuisina aina oikeassa olevan vanhemman, tai kiukuttelevan lapsen tavoin. Ehkä kultainen keskitie löytyy taspainoisen aikuisen käyttäytymisessä.
Transaktioanalyysin perusteet.
http://www.finta.net/ta-esittely.html
Psykiatri Martti Paloheimon (1915-2002) kirjoissa löytyisi pohdittavaa tämänpäivän ongelmiin?
Oliko Paloheimo aikaansa edellä, - vai jatkammeko "Kotivammaisuuden kierrettä"?
Paloheimo käytti ilmaisua "Suomalainen kansanneuroosi."
Psykiatri Martti Paloheimolta on ilmestynyt useita kirjoja mm. Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat Kirjapaja OY 1999.
Kirjasta jilkaistiin suppeampi painos 1992. Eräs kirjan lukenut naishenkilö kirjoitti Paloheimolle.
"Kiitos kirjastasi luin ja itkin. Tämä kirja pitäisi kuulua ehdottomasti jokaiseen äitiyspakkaukseen, etteivät vanhemmat tuottaisi lisää kotivammaisia lapsia".
Lainaus kirja-arvostelusta. Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat.
Raju kannaotto lasten ja nuorten pahoinvointiin. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään lapsuuteen, mutta luonnollinen välittämisen ja huolenpidon ketju saattaa häiriintyä. Kotien suljettujen ovien takaa voi löytyä hätkähdyttävän paljon välinpitämättömyyttä, jopa henkistä väkivaltaa.
Jokainen äiti ja isä ei rakastakaan lastaan.
Martti Paloheimo Ihmisensuojelu 1972.
Lainaus kirja-arvostelusta.
Keskustelu ihmisten ympäristön saastumisesta on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä. Martti Paloheimo lähestyy kysymystä uudelta, omaperäiseltä taholta. Hän tarkastelee ihmisensuojelua luonnonsuojelun osana.
Samaan aikaan, kun luonto saastuu ympärillämme, vahingoittuu myös ihminen ei vain ruumiillisesti, vaan yhä laajemmassa mitassa myö henkisesti,
Tämä kuvastuu erityisen näkyvästi psykiatrin työkentässä, ja on saanut tri Paloheimon kaavailemaan ihmissuojelun kokonaisohjelmaa.
Hänen kirjansa on haaste yhteisölklemme edessäolevan tuhon estämiseksi, Se on depatti- ja protestikirja, jossa myös lämpimällä tunteella ja avoimella itsetilityksellä on osansa.
Googlen hauilla keskusteluita kirjoista lisää haulla > suomalaisen lapsuuden haavat < lainauksia kotivammaisuus kirjasta. Hakutuloksen Ensimmäisessä otsakkeessa 15 sivuinen lainaus kirjasta.
Ihmisensuojelu kirjasta keskusteluita haulla > ihmisen suojelu martti paloheimo
Äiti tytär suhde.
Psykiatri Martti Paloheimo )julkaisi laajennetun painoksen kirjasta Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat. Kirjassaan hän käsitteli myös vaikeita äiti tytär suhteita , josta hän alkoi käyttämään ilmaisua äitivammaisuus.
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden keski-ikäisten naisten kertomuksiin omasta äiti-tytär suhteesta, jotka saattoivat olla hyvinkin karmeita tarinoita.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit Paloheimo kirjoitti.
"Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta. Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi.
Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi "kotivammaisuus" käsite. Kun kerran olin keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa. Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:
Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. -En ansaitse itselleni mitään hyvää. -Minun ei ole lupa olla onnellinen. -Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin. - Ei kukaan voi minua rakastaa.
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko -Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se onkin: Mitähän äiti sanoo!
Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty".
************
Eräässä keskustelussa joku pohti voisiko äitien ja tyttärien, joskus kireät suhteet johtua siitä, että tyttärellä on meneillään ykkösvaiheen puberteetti ja äidillä kakkosvaiheen puberteetti, eli menopause ( vaihdevuodet)?
***********
Jatkuuko äitivammaisuuden kierre äidiltä omille ltyttärille?
Mutta onko ÄITIVAMMAISUUS kuitenkaan mitään siihen verrattuna, että Suomessa elää suuri määrä lapsia ilman isää? Ja tämä isätön lapsi -ajattelutapa on yhä ihan normatiivista, sallittua. Itse isiltäkään ei vieläkään kovin paljon odoteta, että he itse ryhtyisivät ongelmaa pohtimaan ja ratkaisemaan.
Suomessa erolapsista (kun äiti ja isä ovat eronneet) vain kolmasosa tapaa etävanhempaansa säännöllisesti. Ne kaksi kolmasosaa tapaavat liian harvoin. Ja iso osa itse asiassa noista säännöllisestikin tapaavista. Suomessa on paljon vanhemmuuden puutetta, mutta tämä ei sinänsä ole ensisijaisesti LASTENSUOJELUN asia, vaan vika on ajattelutavoissa, jotka normalisoivat tiettyjä kummallisia perhemalleja, kuten T O T A A L I Y K S I N H U O L T A J U U D E N.
'ps. Tämä sijaishuoltoa ja lastensuojelua käsittelevä Suomi24:n osasto ei ole osuvin paikka tälle aiheelle. En väheksy aihetta, vaan arvelen, ettei kohdeyleisö löydy täältä.