"Maamme lastensuojelu on palannut 50 vuotta taaksepäin panostaessaan voimallisesti lasten huostaanottoihin ja lasten eristämiseen muusta yhteiskunnasta ja perheestään usein syrjäseudulla oleviin laitoksiin. Keskustelun kohteeksi tulisi nousta erityisesti päivähoidon ja perusopetuksen laatu, eikä se, onko lapsen paikka lastenkodissa vaiko sijaisperheessä (HS 5.12.). Lapsen paikka on kotona vanhempiensa ja läheistensä luona.
Lastensuojeluviranomaisia, psykiatreja, psykologeja, terapeutteja, erityisopettajia, perhetyöntekijöitä, lasten hyväksi työtä tekeviä järjestöjä ja muita ammattiauttajia on Suomessa nyt enemmän kuin koskaan maamme historiassa. Tästä huolimatta tai tämän ansioista kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä kasvaa jatkuvasti.
Lasten kierrättämisestä sijaishuollossa on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Lapsista maksetaan jopa yli 800 euroa /vrk ilman mitään takeita hoidon laadusta. Yli 16 000 sijoitetun lapsen kasvu aikuisuuteen voi tuoda mukanaan yllättäviä ongelmia, kun eristetyt, lastenkodissa huonosti kohdellut ja vaille jälkihuoltoa jäävät nuoret vapautuvat vankiloistaan."
Katsaus Suomalaiseen rotuhygieniaan. Löydätkö yhtymäkohtia nykylastensuojeluun?
http://www.knuutilaki.net/node/25

Vastaukset 2
Vanhimmat
esim. marjatta hietala: eugeniikan ja rotuhygienian tausta ja seuraukset
raija rautiola: Miten huono kansa parannetaan.
rotu hygeniaa 1900-luvu alkuvuosikymmeninä
Tutun kuuloisia toimintatapoja ja "ennaltaehkäisy" . Koko rotuhygienia idehan estää ylisukupolven vaikutukset. Ei muuta.