jokin aika sitten, ja miten kävikään, hän oli varattu, vieläkään en ole saanut pureskeltua tätä, edelleen ajattelen häntä. En kuitenkaan aio tehdä enää mitään, syytä ei tähän tarvitse erikseen enää sanoa.
Jotain maagista meidän välillä kuitenkin oli. Aika kuluttaa kyllä nämä tunteet pois,
kuitenkin, kuitenkin harmittaa aivan h*lvetisti
Jotain maagista meidän välillä kuitenkin oli. Aika kuluttaa kyllä nämä tunteet pois,
kuitenkin, kuitenkin harmittaa aivan h*lvetisti
Vastaukset 12
Vanhimmat
naiselle vai miehelle?
menee?
naista, Etelä-Suomeen
tunnustanut ihan oikeassa elämässä vai vain täällä?
oikeassa elämässä tunnustin...
Pisteet sulle rohkeudesta!
ihailtavan rohkeasti tehty.
ajatuksia tälläkin suunnalla eräästä naisesta. Näitä tunteita ei vaan taida aika kuluttaa pois, on ne niin vahvoja.. koskaan en ole aiemmin näin tuntenut, hän olisi ollut ilmeisesti sitten ns. se yksi ja ainoa, ainutkertainen. Minusta meidän välillä on vieläkin jotain, en oikein tiedä mitä.. omat tuntemukseni ovat varsin selvät, mutta hänen ajatuksistaan en olisi niinkään varma, niistä kyllä kuulisin mielelläni. Tällä hetkellä en oikein osaa muuta kuin kuin haaveilla ja toivoa, ehkä vielä joskus???
minulla miehestä...kuin sinulla Samanmoisia Tuntemuksia ja... Niin on samat ajatukset...on kuin olisin itse kirjoittanut. Ristiriitaista -todellakin! En uskalla mitään tehdä enkä sanoa, kun ei tiedä mitä toinen ajattelee -tunteet on voimakkaat ja todella hämmentävät.
että tule juttelemaan mulle, tiedät kyllä mistä mut yleensä löytää. Asiat meni mun osalta pieleen. En kertonut kuinka kauan oikeasti olin katsellut ja haaveillut. Ja en kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä ja muuttaa elämääni vaikka ehkä halusin, ja saatan haluta vieläkin. Hän taisi luulla tuntevansa vahvemmin kuin minä,koska olen edelleen toisen kanssa, mutta todellisuudessa pakahdun aina kun hänet näen. Sitä kaverillista katsetta minulta ei tule, se on aina se sama syvälle silmiin katsova sama katse..
jo muutama viikko sitten. Hän on varattu, kuten melkeen jo arvelinkin... Ihmettelen vaan suuresti mikisi hän ei ole kertonut minulle aijemmin seurustelevansa, vaikka olemme tunteneet jo melkein puoli vuotta ja juteltu ollaan melkein joka päivä. Siksi toivoin niin kovasti, että mulla olis ollu mahdollisuuksia. Onneksi sentään ystävyytemme säilyi ja ehkä jopa lähennyimme, mutta eipä se ystävyys oikeen riitä mun tunteille. Hän on mielessäni 24/7, enkä voi olla toivomatta, että jokin ihme tapahtuu.
Nyt ollaan pari kuukautta näkemättä toisiamme, mikä on ihan hirveetä. Mulla on kamala ikävä, vaikka viimeksi alle viikko sitten vietettiin aikaa yhdessä ja ollaan oltu muuten yhteydessä. Voisko tää ihastuminen jo mennä ohi? Koko ajan on vaan niin paska fiilis, ku tietää ettei toista saa...
minäkin tein. Laitoin kirjoittaen hänelle s-postia eilen ja tämä päivä on mennyt teputtaen ja vastausta pelonsekaisin tuntein odotellen. Aika veikeää sellainen, että sen kirjeen kun sain lopulta lähetetyksi, tunsin oloni melkoisen helpottuneeksi. No toisaalta, onhan tätä kärvistelyä jatkunut jo vuoden päivät. Mutta nyt jo reilusti vuorokauden vastakaikua odoteltuani, alkaa epäuskon ja toivon kamppailu myllertää mieltä. Tällä hetkellä ei ainakaan rohkeus riitä soittamiseen.
Aika raastavaa on tämäkin.