Kuvitteletteko usein

millaista olisi liikkua tuolla kaupungilla jonkun toisen seurassa, kierrellä kaupoissa ja istua kahviloissa? Eikö tuntuisikin oudolta kun on niin tottunut aina yksin liikkumaan joka paikassa.
4252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ennen kuvittelin sitten se toteutui ja nyt ei tunnu hyvältä, mutta ei oikein osaisi olla ilmankaan

Äänestä

Eipä tule liikuttua enää missään, kun ei huvita yksin lähteä. Pikainen visiitti ruokakaupassa ja siinä päivän liikkumiset ihmisten ilmoilla. Shoppailut tulee hoidettua netin kautta, ja tavarat hakee sitten postista. Siinä se. Kyllä sitä nettikauppojen sivujakin selaillessa usein tulee ajateltua kuinka hienoa olisi jos voisi kierrellä jonkun (ei siis kenen tahansa jonkun, vaan jonkun erityisen jonkun...) kanssa oikeissa kaupoissa.
Ainahan sitä suunnittelee, että kaupungille lähtisi ostoksille, kun jotain tarvitsee, mutta jää vaan sitten lähtemättä.

Äänestä

itseään on tyydyttää omia seksuaalisia tarpeitaan. Tietysti haaveilen seksistä erään kauniin nuoren naisen kanssa. Haave voisi toteutua jos voittaisin lotossa.

Äänestä

En kuvittele usein. En ole varma olenko kyseistä asiaa mielikuvaharjoituksin ikinä läpikäynyt itseasiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tubu. kirjoitti:

millaista olisi liikkua tuolla kaupungilla jonkun toisen seurassa, kierrellä kaupoissa ja istua kahviloissa? Eikö tuntuisikin oudolta kun on niin tottunut aina yksin liikkumaan joka paikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu