Olen naimisissa peliriippuvaisen kanssa. On käynyt terapiassa ja ryhmissä. On kai ollut pelaamatta jo useamman vuoden. (Koskaan ei voi olla 100 % varma mistään) RAY:n kolikkopelit olleet kaikista pahimpia riippuvuuden aiheuttajia. Kolikkopeleihin on menneet palkat ja perinnöt aikaisemmin. Nyt ollut monta vuotta hyvää aikaa. Ollaan sovittu että mitään pelejä ei pelata, arpoja ei osteta, edes lottoa ei laiteta, eli millään tavalla ei aktivoida sitä aivojen osaa joka haluaisi pelata.
No nyt on ongelmaksi muodostunut tällainen i Pod Touchilla pelattava jonkinmoinen sotapeli. Ajattelin että menisi ohi tämä kiinnostus, mutta oli ukko jaksanut vääntää oikein jonkinmoisen taulukon strategiastaan pelissä. Kun löysin paperit niin ei heti suostunut kertomaan mitä ne on, luulin aluksi että ovat jotain levyjen nimiä tms. Kun sanoin että tämänkaltainen pelaaminen loppuu nyt niin pillastui ihan kokonaan. Uhkasin sillä että otan koko i Podin pois, hermostui niin että lähti kokonaan ovet paukkuen. Vaikuttaa jälleen siltä että riippuvuus on palannut jos se on koskaan ihan pois ollutkaan.
Onko jollakin muulla tällaista kokemusta että siirrytään rahapeleistä johonkin muuhun riippuvuuteen. Mitä tässä pitäisi tehdä. Reaktio oli kyllä aika raju kun on kyseessä yli 30 mies. Jotain siinä pelissä on mikä kiinnostaa niin paljon että pitää lähteä pois kotoa ettei vaimo saa i Podia otettua pois. Tai sitten se sika pettää mua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
helvettiä, jos peli ilmainen niin mitä urputat, eikö saisi enään mitään hauskaa tehdä, on todellakin parempi, että pelaa ilmaista podia kuin rahalla netissä, mieti
ihan naurettava toi ipodin peli, kaikenlisäks siinä ei voi voittaa mitään. Hanki elämä.
Töissä yksi työkaveri mättää sitä ipod peliä kaien maailman lappujensa kanssa. Pomo on monesti huomauttanut siitä muttei näytä huomautukset tepsivän. Kertoi kuinka salaa käy töiden jälkeen pelaamassa täyspotissa ja sanoo vaimolle että on vähän "ylitöitä". En tiedä onko kyseinen mieshenkilö miehesi mutta ei hyvältä näytä hänen toimintansa.