Joku ilmoittaa Suomi24:n ylläpidolle kaikista viesteistä, jotka koskevat laittomia siirtolaisia, Bulgarian ja Romanian romaneja. Viestit poistetaan. Jos Suomi24:n ylläpito poistaa tämän asiallinen ja tosiasioihin perustuvan viestin, Vasikkanappula poliisin sivuilla heiluu. Kas näin:
* * * * * * * * *
Varsinais-Suomessa poliisi saa jatkuvasti ilmoituksia ulkomaalaisista kaupustelijoista, jotka ovat muun muassa yrittäneet pysäyttää autoja Turun ohitustiellä.
Kaupustelijat ovat poliisin mukaan yleensä liikkeellä ulkomailla rekisteröidyillä autoilla.
Kaupustelua on tapahtunut myös Salossa, Paimiossa, Raisiossa ja Kaarinassa, ja se on ollut ajoittain häiritsevää ja jopa aggressiivista.
Toiminta on vilkastunut selvästi aikaisemmasta, ja poliisi kehottaakin yleisöä välttämään epäilyttävää kaupankäyntiä.
Esimerkiksi kaupattavien korujen tai muun tavaran alkuperästä ei voi varmistua, ja ostajan riskinä on menettää ostamansa esineet, mikäli myyjä on saanut ne haltuunsa laittomasti.
Poliisin tutkinnassa on myös romanialaisryhmän tekemä rikossarja, jossa tavarataloista on anastettu usean tuhannen euron arvosta vaatetavaraa.
Mitäpä kansalaiset luulette?
Mistä nämä romanit mahtavat Turun ohitustielle tulla?
Tulisivatkohan Paimion VOKista.
Tapio Äyräväinen
www.tapioarjo.com
* * * * * * * * *
Varsinais-Suomessa poliisi saa jatkuvasti ilmoituksia ulkomaalaisista kaupustelijoista, jotka ovat muun muassa yrittäneet pysäyttää autoja Turun ohitustiellä.
Kaupustelijat ovat poliisin mukaan yleensä liikkeellä ulkomailla rekisteröidyillä autoilla.
Kaupustelua on tapahtunut myös Salossa, Paimiossa, Raisiossa ja Kaarinassa, ja se on ollut ajoittain häiritsevää ja jopa aggressiivista.
Toiminta on vilkastunut selvästi aikaisemmasta, ja poliisi kehottaakin yleisöä välttämään epäilyttävää kaupankäyntiä.
Esimerkiksi kaupattavien korujen tai muun tavaran alkuperästä ei voi varmistua, ja ostajan riskinä on menettää ostamansa esineet, mikäli myyjä on saanut ne haltuunsa laittomasti.
Poliisin tutkinnassa on myös romanialaisryhmän tekemä rikossarja, jossa tavarataloista on anastettu usean tuhannen euron arvosta vaatetavaraa.
Mitäpä kansalaiset luulette?
Mistä nämä romanit mahtavat Turun ohitustielle tulla?
Tulisivatkohan Paimion VOKista.
Tapio Äyräväinen
www.tapioarjo.com
Vastaukset 16
Vanhimmat
Muuten ihan asiaa, mutta ihmetyttää miksi ne paimiosta asti lähtevät turun ohitustielle eli välille kaarinasta raisioon kaupustelemaan? Miksi juuri sinne?
"Mistä nämä romanit mahtavat Turun ohitustielle tulla?"
Loppukädessä ne tulevat kukkahattutätien, hyysäreiden ja ihmisoikeuspunikkien likaisista aivoista. Jos koijareille annetaan mahdollisuus tulla maahan, he tulevat maahan.
Niin koijareitahan tulee sille ei kai voi muuta kuin voisi yrittää säädellä paljonko niitä tulee. Mutta miksi näille maksetaan ylläpito ja bilerahaa vielä päälle? Ajatteleeko joku ettei ne sitten sen lisäksi koijjaisi? Tukea löytyy, mutta niinhän se on, että "apinaa koijataan, apinaa pumpataan"
Kevättä ilmassa.
Romanikerjäläiset, ja muut roistot saapuvat tänne loisimaan, ja rötöstelemään. Luulisi hiukan vituttavan kun viime keväinen leiripaikka Vuohensaarentien varressa on helvetinmoisten lumikasojen peitossa, mutta ei hätää Paimion VOK majoittaa,ruokkii, ja päivärahat päälle.
Kakarana koulussa sanottiin että ensimmäinen kevään merkki on kun leskenlehdet kukkivat, nykyään kevääntulon tietää kun nämä helvetin loiset ilmestyvät katukuvaan.
Ei aika mennyt koskaan palaa, sanotaan laulussa, mutta jos kuitenkin.
Vuoden päästä on eduskuntavaalit ne ovat näytön paikka mitä ajatellaan tästä reisille menneestä maahanmuutto politiikasta.
Ekaa kertaa oli Katajaisen lausunto yllätys, että kaivataan keskustelua, ja että kaikkia mielipiteitä ei saa leimata rasistisiksi..liekö vain äänikalastelua?
Tänään sain tietää jääväni työttömäksi ja pelkään ikäni veroja maksaneena jääväni somppujen ja sun muiden bulgaarien, romanien ja musujen jalkoihin..
Miksi en voi päästä viisikymppisenä eläkkeelle, kun 'jotkut' etniset ryhmät pääsevät jo parikymppisinä??
"...liekö vain äänikalastelua?"
Nimenomaan sitä. Päivää aiemmin oli Alexander Stubb lytännyt Wille Rydmanin linjan (hieman tavallista tiukempi) ja sanonut että sillä ei ole mitään tekemistä Kokoomuksen linjan kanssa. Kokoomus kannattaa siis Astrid Thorsin tapaa hoitaa hommat, ja miksi ei kannattaisi, he ovat toinen päähallituspuolueista. Kokoomus on siunannut kaikki Thorsin päätökset. Nyt kun vaalit on käsillä, Katainen ja muutama muu kokoomuslainen yrittää estää hyysäyksestä tarpeeksi saaneita ihmisiä lipsumasta persujen puolelle.
Tämän voin sanoa entisenä kokoomuslaisena. Ei (kai) se puolue lopullisesti pilalla ole, mutta ääni Kokoomukselle seuraavissa vaaleissa ei tuo mitään muutosta nykymenoon. Isot kartellipuolueet muuttavat linjaansa vasta pakon edessä, ja se pakko tulee sitten kun persujen äänimäärä on 15-20%:ia.
Toisekseen, Jyrki Katainen on hoitanut maan talouspolitiikan päin v*ttua. Maa velkaantuu holtittomasti. Ei sellaisesta voi palkita.
kaupustelijoita on Salossa ja kautta Varsinais-Suomen (ja yleisesti muuallakin Suomessa), mutta mielestäni ei pidä heti kohdistaa Paimion vastaanottokeskusta näiden majapaikaksi. Kait se on ihan järjestäytynyttä rikollisuutta, joka tätä duunaa. Itsekin olen muutama vuosi sitten saanut kaupustelijat auton ikkunaan koputtelemaan Prisman parkkipaikalla, mutta he hävisivät liukkaasti upouudella luksus mersullaan kun näkivät Poliisien ajelevan 110:ppiä pitkin heitä tervehtimään. Valitettavasti pääsivät pakoon. Ja noihin tavaratalojen vaatevarkauksiin voin sanoa että aika lailla varkauksia voi tehdä kuka tahansa taho, jopa tuiki tavalliset Suomalaiset. En kuitenkaan usko Suomalaisten olevan tähän syyllisiä, mutta kaikki on mahdollista. Todennäköisesti järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta melkeinpä latvialaisten tai virolaisten taholta. En oikein osaisi uskoa vaatevarkauksia romanialaisten taholta, se ei oikein sovi heidän tyyliin. Virolaisille ja latvialaisille voin kuvitella sen oleva mielekkäämpää touhua. Kerran meinaan yhdessä autossa piti joku ajonestolaite tai vastaava ohittaa, koska auto ei käynnistynyt ellei sitä käynnistetty minuutin sisällä ovien avaamisesta. Tuli muutaman kerran juututtua bensa-aseman mittarin eteen, koska ei muistanut aluksi kyseistä pikku häiriötekijää. Salossa merkkikorjaamossa sanottiin, että ei täällä sellaisia korjauksia tehdä, täytyy olla erikoistyökalut ja alan erikois tuntija, näitä ei tehdä kuin Helsingissä sijaitsevassa merkkikorjaamossa. Viron puolella kun auton vei korjaamoon ja kertoi vian, korjaaja käytti ihan tavallisia työkaluja, otti piuhan pari poikki ja yhdisteli johtoja uudelleen eri järjestyksessä. maksoi euroiksi muutettuna suunnilleen 20-25€. Tämän perusteella voi sanoa että tyypillinen autovaras/ murtovaras kansa on kyseessä. Siellä ei keinot lopu kesken, joten vanha tervetulotoivotus Viroon toimii yhä: Tule tänne, autosi on jo täällä.
tulin ohitustietä ja hieno auto oli tien reunassa hätävilkut päällä ja ulkomaalainen kuski yritti pysäytellä autoani. Hitsi etten heti älynnyt soittaa maijaa paikalle. Poikani kertoi, että on ollut siinä useina päivinä.
Tosi kehno auto tyypillä, kun aina hajoaa samaan paikkaan, vai ???????
Vittu kun noita varkaita hyysätään täällä..Sinnemäet ja muut hyysärit vaan puolustavat ja lisäävät heidän sosiaalisia oikeuksiaan..Kunpa joku ajattelisi ja hyysäisi työttömiä ja asunnottomia yhtä paljon kuin somppuja ja varkaita.
Urpilaisen profiili kyllä nousi, kun uskalsi ääneen sanoa, mitä suurin osa ajattelee..
Äläpä usko Urpilaista vaan kysy häneltä, missä ovat teot?
SDP on ajanut ja tulee tulevaisuudessakin ajamaan sitä linjaa, että Suomeen haalitaan maahanmuuttajia sen kuin ehditään.
Joka ainoa puolue "kiristää" eduskuntavaalien alla maahanmuuttopoliittista linjaa. Sillä on vain tarkoitus napsia "hyödyllisten idioottien" äänet pois kentältä. Kun vaalit ovat ohi, mikään ei muutu.
Mietipä mitä KAIKKI puolueet toitottivat viime eduskuntavaalien edellä? Silloin kaikki sanoivat, että nyt pannaan vanhusten asiat kuntoon.
Onko pantu?
Ei ole.
On huononnettu. Ja oikein helvetisti.
Jos äänestät vanhoja puolueita, meno ei muutu koskaan. Ne ovat kusettaneet ja tulevat kusettamaan kansaa aina, jollei meno nyt muutu.
Tapio Äyräväinen
kyllä ne nyt muka om "maahanmuuttovastaisia" ,,,,,kun alkaa vaalit lähestyä.
Itse muutin puoletta siksi ,siksi että ei se oikein sovi että vieraiden MUMMOJEN vanhukset ovat maidän vanhuksiemme edellä sosiaakisesti ja sosialipolitiikasa.
Kylä sieltä venäjältä olisi tulosssa mutama tuhat mummoa ,mutta eiköhän valtion ole velvolisuus hoitaa ensin kotimaan mummot.
olet kyllä oikeassa...
Urpilaisen teot taitavat olla sanahelinää. Itse olen jo ajat sitten todennut että Urpilainen taitaa olla kulissi-johtaja. Kait se Heinäluoma puoluetta kasassa pitää, rivit rakoilisivat varmasti enemmän jos Heinäluoma olisi puheenjohtajuuden myötä jättänyt myös eduskunnan. Kokoomuksesta voin sanoa että se puolue vie Suomea väärään suuntaan, Nato toisi tullessaan kovia paineita, ja entisestään revittäisiin lisää irti kansalaisesta, joka tänä päivänä on entuudestaan kovassa. Perus-suomalaisten nousu selittyy vain Timo Soinin karismalle, mutta hallituspuolueeksi sitä ei tulla kelpuuttamaan. Mikäli seuraavat vaalit voittaa Kokoomus, on mielenkiintoista seurata, tuleeko hallituskumppaniksi Keskusta, mikä on muutosten kourissa, vai heikko SDP, jota Kokoomus saa vedättää mielin määrin, tietysti Suomen tappioksi. Nykyiset ilmastonmuutos keskustelut peittävät monia asioita, joihin median tulisi kiinnittää huomiota. Median valta on kasvanut, huonolla tavalla. Media valikoi mielenkiinnostavia juttuja, jotta heidän tuotteen menekki olisi mahdollisimman suuri. Iltapäivälehdet nosvavat hintojaan, vaikka lukijamääräkin kasvaa samaa tahtia. Suomalainen hankkii sitä mistä se on kiinnostunut: Juorut, skandaalit, muoti, viihde jne. Kulttuuri on muuttunut viihteelliseen suuntaan.
Vanhustenhoidosta...
Resursseja on liian vähän, työntekijöitä on liian vähän, eikä kukaan suomalainen viitsi kuunnella vanhan ihmisen jorinoita päivästä toiseen mitättömällä palkalla. Tosiasia on, että Suomella ei ole varaa hoitaa tulevaa suurta vanhuslaumaa, joten nyt on hyvä aika repiä sekin heistä irti mikä irtoaa. Maahanmuuttajat ovat valmiita vanhustenhoito työhön, koska heillä on alun alkaen ollut erilainen perhekulttuuri mitä Suomessa: Suomessa ennen vanhukset olivat kotona, koko perhe oli kotona, ja heistä pidettiin huolta kotona. Nykyään ollaan siirrytty teollisen tuotannon aikakauteen, ihmiset asuvat kaupungeissa ja ovat ylisuorittajia. Ei ole aikaa perheelle, lisäksi ei ole rahaa, kun pitää maksaa kalliit laskut, mahdolliset velat, perheellisillä on maksettavanaan lasten kustannukset, kaupan tavaroista veloitetaan ylihintaa. Elämäntapa on muuttunut. Onnellinen voi olla vähemmälläkin, tämän maahanmuuttajat tietävät. On joukossa näitä varasteleviakin maahanmuuttajia, mutta heidän ei saa antaa pilata muiden maahanmuuttajien mainetta. Se että asioita olisi huononnettu niin ei pidä paikkaansa. Siihen ollaan ajauduttu, syyt lähtevät ihan opiskelijoista lähtien, sekä YLIKOVASTA VAATIMUSTASOSTA! Kilpailu on kovaa, ja koska kaikki on kilpailutettu, ei mikään enää voi muuttua parempaan suuntaan. Mielestäni suurimmat syyt vanhustenhoidon ja lasten ja nuorten huonovointisuudelle lähtee juuri kovasta kilpailusta. Enää ei voi edetä omaan mielekkääseen tahtiin, sinun on mentävä muiden mukana, muuten putoat kelkasta. Tätä tahtia säätää yritysmaailma. Voittoa täytyy takoa. Lisäksi lapsien ja nuorten kehitystä ruokkii paljon TV. SSS:ssä luki 27.3. että yhä nuoremmat ottavat yhteyttä MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen, nuorimmat jo 8 vuotiaita. Seksi on iso puheenaihe. Tämä on yksi esimerkki siitä, että täytyy näyttää hyvälle, oltava haluttava, oltava kuuluisa, ELI OLTAVA MENESTYVÄ. Ja menestystähän saadaan XFAKTOREISTA, Big Brothereista, Idolseista, Talenteista sekä Biisikärpäsistä. Tosiasia on että työntekijöitä ei arvosteta enää sillä tavalla, miten ennen on arvostettu. Tämän vuoksi kaikki pelaavat omaan napaan, enää ei pelata yhteen hiileen. Tapasin Citymarketissa vanhan heikkonäköisen naisen, joka osti mehua hyllystä. Hän ei saanut selvää teksteistä, ja erittäin huonon näön vuoksi autoin häntä valitsemaan oikeaa mehua. Hän kertoi että hänen on hankalaa, koska näkö on erittäin heikko. Silmälasit hänelle oli tehty ulkomailla, joten niistä oli veloitettu useita satoja euroja. Jäi arveluttamaan, miten tämä heikkonäköinen nainen sai loput tavaransa koottua kasaan. Jäi myös arveluttamaan, saako hän maksettua ostoksensa, ja että häneltä ei veloiteta ylimääräistä. Koska ennen oli tiiviit perheet, tällaisen naisen ei olisi tarvinnut käydä kaupassa, toisin kuin nykypäivänä.
NUO ULKOLAIS-BRBLEEMAT? EN TIEDÄ ETTÄ MEILLÄ OLISI OLLUT MITÄÄN KANSANNÄÄNESTYKSIÄ SIITÄ AIKOINAAN EIKÄ JÄLKEEN,ETTÄ OTAMMEKO TÄNNE ULKOLASIA TAIKKA EI ? KAI MEILLÄ RIITTÄÄ OMIAKIN HUOLIAMME MAASSAMME ITSELLÄMMEKIN ? EMME KAI ÄÄNESTYKSISSÄKÄÄN MITÄÄN YLETTÖMIÄ VALTUUKSIA OLE ANTANEET EDUSTAJILLEMME ? KAI YHTEINEN MAAMME JA KIELEMME SENTÄÄN ON SIKSI ARVOKAS ETTÄ JOKASINEN KUNNIOITTAA SITÄ? MAATTOMANA JA HEIKOLLA SEKAKIELELLÄ EI TULEVAISUUTEMME OLISI KOVINKAAN KADEHDITTAVAA.ELI KETÄKÄ OLIVAT SILLOIN LIIKKEELLÄ,KUN MAATAMME PYRITTIIN JAKAMAAN KOKO MAAILMALLE? MAATAMME JOSTA ESI-ISÄMME MAKSOIVAT KALLIIN HINNAN.
Kallis hinta kahdesta mummosta..vittuun vaan täältä nekin loiset !!
Ei ole kysymys kahdesta mummosta vaan siitä, että korkein hallinto-oikeus määräsi mummot karkotettavaksi. Mikko Paatero kieltäytyi heitä karkottamasta, samoin pääministeri Matti Vanhanen.
Toisin sanoen sekä poliisi että pääministeri rikkovat lakia.
Miettikääpä, kun tästä tapauksesta tulee ennakkotapaus. Meillä on vilauksessa 200 000 babuskaa
rajan takaa tulossa Suomeen käsi ojossa.
Kysymys ei ole humanismista vaan kylmistä numeroista. Rahat loppuvat.
Oletteko valmiita maksamaan heidän elatuksensa ja ylläpitonsa?
Jos olette, äänestäkää demareita, kepua ja keskustaa.
Jos ette, äänestäkää Muutosta.
Tapio Äyräväinen
Totta helvetissä äänestetään Muutosta, sehän on selvää.
Kolmosen uutisissa kerrottiin, että itärajan takana odottaa tuhansia, ellei jopa 20000 laitonta maahanmuttaja ehdokasta. Luulisi tuohon sakkiin jo muutama mummo,ja miksei myös vaari, sopivan. Eipä hyvältä näytä.
Taitaa Astrid olla siellä jo levittelemässä punaista mattoa. Arhinmäki, ja Anni Sinnetännemäki myöskin matkalla samaan hommaan.