Voimalan syöpäkeskustelu

Saddness

Kävipä täällä Pohjois-karjalassa niin että minun ystävälläni diagnosoitiin munasarjasyöpään syksyllä 2009. Hän oli potenut kovia vatsakipuja ja muita vakavia oireita jo yli VUODEN ajan eikä terveyskeskuslääkäri (rahaton kunta, venäläinen lääkäri) kirjoittanut hänelle lähetettä jatkotutkimuksiin. Ystävältäni oli poistettu jo vuosia aikaisemmin kohtu, munasarjat oli jätetty. Kun hän viime syksynä sai lähetteen sisäiseen ultraan niin tulos oli vain et "jotakin siellä on" on ja niin lähete keskussairaalaan saatiin aikaiseksi. KOLMEN kuukauden päästä tuli aika keskussairaalaan jossa oli taas sisäinen ultra ja ja viipalekuvaus. Tulokset kertoivat karua kieltä. Eipähän keskussairaalassa edes ruvenneet leikkaamaan vaan lähete tuli heti KYSiin seuraavalle viikolle. No, sen leikkauksen tulos oli LAAJALLE LEVINNYT MUNASARJASYÖPÄ. Hän on käynyt sytostaattihoidoissa neljä kertaa ja pari viikkoa sitten oli vatsan avoleikkaus josta niitä etäpesäkkeitä poistettiin. KYSin lääkärit olivat tyytyväisiä hoitotuloksiin mutta tällä hetkellä ei tiedetä miten ystävälleni käy. Kysyn nyt vain sitä että miksi piti mennä näin pitkälle? MIKSI???!!!

15

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sh...

      lähetettä aiemmin kirjoitettu.

      Oma yksityinen gynekologini tekee aina vuositarkastuksessa vaginaaliultrauksen. Eli yksityissektorille kannattaa kääntyä, ei jäädä odottelemaan arvauskeskuksen olematonta toimintaa.

      Voimia ystävällesi!

    • ira¤

      ystäväsi puolesta,tuollaista ei saisi tapahtua kenellekkään,Eipä voi muuta kun toivoa jotta sytostaatit purisivat.Ikävä jotta tällaista sattuu,kysy jos ystäväsi haluaisi sinut mukaan lääkärille?Toivoa ei saa menettää.Voimia teille.

      • 15+3

        sietää sinun ollakin pahoillasi, sinähän hyppäät tutkimuksissa yhtämittaa - viet toisilta aikoja, turhaan niin usein käydä. toiset eivät pääse vaikka on tosi kyseessä eikä luulo.

      • ira¤
        15+3 kirjoitti:

        sietää sinun ollakin pahoillasi, sinähän hyppäät tutkimuksissa yhtämittaa - viet toisilta aikoja, turhaan niin usein käydä. toiset eivät pääse vaikka on tosi kyseessä eikä luulo.

        tauti.Suostuin tutkimuspotilaaksi,joilla tutkimukset ovat 3 kuukauden välein.Suostu sinäkin.silloin sinäkin pääset 3 kuukauden välein tutkimuksiin.Hoidot ovat niin kalliita,ettei niitä noin vaan tehdä,kyllä siinä lääkärillä on jokin epäilys.

      • ?????
        ira¤ kirjoitti:

        taas?

      • ira¤
        ????? kirjoitti:

        taas?

        siellä joutuu allekirjoittamaan paperin,jossa suostuu ettei vaadi korvauksia mikäli jotain tulee.

      • syöpäp.-07
        ira¤ kirjoitti:

        siellä joutuu allekirjoittamaan paperin,jossa suostuu ettei vaadi korvauksia mikäli jotain tulee.

        kuuluin FinXX tutkimus ryhmään ja ei ole ollut tarvetta nostaa itseäni sen takia toisien yläpuolelle.Rauhoitu,ira¤.

      • ira¤
        syöpäp.-07 kirjoitti:

        kuuluin FinXX tutkimus ryhmään ja ei ole ollut tarvetta nostaa itseäni sen takia toisien yläpuolelle.Rauhoitu,ira¤.

        itseäni mihinkään.Olin Brexissa ja Finnx-tutkimuksessa,ja seuraavaan valmiina.Ei se ole mitään kehumista,vaan jokainen voi itse kysyä mikäli haluaa.

      • Oletko tosissasi
        ira¤ kirjoitti:

        siellä joutuu allekirjoittamaan paperin,jossa suostuu ettei vaadi korvauksia mikäli jotain tulee.

        Oletko Ira¤ tosissasi, että joutuu tuollaisen kirjoittamaan, minusta asia ei ole noin yksioikoinen.

      • Ei aivan noin
        Oletko tosissasi kirjoitti:

        Oletko Ira¤ tosissasi, että joutuu tuollaisen kirjoittamaan, minusta asia ei ole noin yksioikoinen.

        Vielä, olen opiskeluaikana suorittanut tutkimustyön perusteet opintoja, ja tiedän, ettei juttu mene noin, mitä Ira¤ kertoo.

      • Tiina-56
        Oletko tosissasi kirjoitti:

        Oletko Ira¤ tosissasi, että joutuu tuollaisen kirjoittamaan, minusta asia ei ole noin yksioikoinen.

        "FinXX"- tutkimukseen tulevien potilaitte vointia seurataan tarkoin hoidon kuluessa.
        Teidät on vakuutettu Lääkevahinkovakuutuksen piirissä.
        Tutkimukseen osallistuvilta potilailta voidaa pyytää tutkimuksen aikana ylimääräisiä veronäytteitä muun näytteenoton yhteydessä.
        Näistä verinäytteistä tehdään laboratoriomäärityksiä,joiden tarkoituksena on seurata elimistön reaktiota annetulle hoidolle ja ennustaa hoidon tehokkuutta.
        Tutkimus ei aiheuta teille lisäkustannuksia.Suun kautta otettavat lääkkeet saatte ilmaiseksi,ja mahdolliset tutkimushoitoon kuuluvat lisätutkimukset tehdään muiden tavanomaisten laboratorio - ja turöntgentutkimusten yhteydessä.

        Onko jollakin teistä nämä" FinXX"-tutkimuksen tulokset, muistelen että saatiin positiivisia tuloksia:))

      • Hyvin oikaistu
        Tiina-56 kirjoitti:

        Nyt tuli totuudenmukaisesti oikaistua asia. Lääketieteellisiä tutkimuksia valvotaan tarkasti ja asiasta on säädetty lailla. Lisäksi ennen tutkimuspotilaaksi suostumista, potilas saa kaiken tarpeellisen tiedon, jonka pohjalta kykenee antamaan suostumuksensa, tai ei.

      • ex-vakkari.
        ira¤ kirjoitti:

        siellä joutuu allekirjoittamaan paperin,jossa suostuu ettei vaadi korvauksia mikäli jotain tulee.

        ei kirjoittaisi alle tuollaista paperia:-))

      • voi voi
        15+3 kirjoitti:

        sietää sinun ollakin pahoillasi, sinähän hyppäät tutkimuksissa yhtämittaa - viet toisilta aikoja, turhaan niin usein käydä. toiset eivät pääse vaikka on tosi kyseessä eikä luulo.

        vei tuon ystäväsi hoitoaikaa. miksi heti alat ilkeillä iralle. olet pahasti sairas henkisesti. ira kirjoitti niin kauniisti ja sinä rääpäle alat heti hyökiä.

    • Elämänriemu

      Äidilläni on levinnyt haimasyöpä (arvauskeskus ei puuttunut asiaan vaikka oksenteli jo pitkään ja laihtui 20 kiloa) Nyt ei tehdä muuta kuin annetaan kipulääkitystä. Itseltäni leikattiin rintasyöpä neljä vuotta sitten, Huomenna olimme lähdössä Madeiralle (äidin kanssa sovitttu, hän haluaisi että jaksaisin hoitaa häntä. olen töissä). Miehelleni matka olisi näitten syöpäkokemusten jälkeen ollut tärkeä (hänen isänsä kuoli syöpään). Aina ei voi voittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4683
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4542
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      615
      4141
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3097
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2661
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2193
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      213
      2130
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1755
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1492
    Aihe