Voivatko tunteet olla ns. liian suuret jos ei ole pitkään aikaan ihastunut keneenkään. Niin suuret että ne pelottavat ja hämmentävät. Mitä ellei niihin uskalla tarttua? Jääkö ne kaivelemaan lopuksi ikää, ja voiko niin paljon enää keneenkään toiseen ihastua? Vai onko vain se yksi joka vei jalat alta?
Suuret tunteet
tunnekuohuja
21617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
On jopa todennäköistä. Jos olet mies, niillä liian suurilla tunteilla on lisäksi liian suuri vaikutus sinuun ja se näkyy ikävällä tavalla naiselle. Kylmää faktaa. Ai jääkö käyttämätön tilaisuus kaivelemaan pitkäksi aikaa? Vain jos ei kehittele uusia tilanteita käytettäväksi.
naisiakin, mä oon joskus ollu nopeasti niin sata lasissa että se on varmasti ahdistanut toista osapuolta. Nyt vasta oon tajunnu ett sellasia nopeita äärimmäisyysfiiliksiä on pakko vähän himmata, jotta toinen ei ahdistu ja oma pää pysyy kasassa.
Noinkin varmaan on, miehestä kiinni miten sen ottaa. Monet miehet ovat imarreltuja huomiosta ja sitten taas se lyö puolestaan yli. Mut jos nainen on liian täysillä mukana ja samalla ei ole ihan just miehen tyyppiä, niin kyllä se vähän jarruttaa ja ahdistaa miehen mielessä.
Siis miten? Miten miehellä voi olla liikaa tunteita? Vaikea edes kuvitella.
Jos ei ole ihastunut kehenkään piiitkään aikaan, niin ei kai silloin mitään tunteita ole? Hä? Uskaltaminen ja toisen ihmisen Kohtaaminen on taas sitten eri juttu.
sitä, että olet ihastunut ja tunteet ovat niin suuret, että ajattelet sen johtuvan juuri siitä ettet ole pitkään aikaan ollut ihastunut? VAI pelkäätkö suurien tunteiden olevan rakkautta, ei pelkkää ihastusta?
Veikkaan että ne tunteet jäävät kaivelemaan sinua joka tapauksessa, teet tai et tee mitään niiden eteen, kun kyseessä kerta on suuret tunteet. Ne jättää aina jälkensä sydämeen.
Jotkut ihmiset ihastuvat herkästi, vaikka päivittäin. Jotkut taas eivät, -> jälkimmäiset kun ihastuvat ... se on todellista ihastumista, syvästi, sitä tapahtuu harvoin eli voi olla ettei enää kukaan vie sulta jalkoja alta. Tai voi olla että vie. Ei sitä osaa kukaan ennustaa.
voi olla vaikkamitä patoumia ihmisellä, ellei niitä voi tai kykene käsittelemään. Mut jalat voi mennä alta kahdesti. En kyllä itekään sitä aiemmi uskonu.
kahdesti joku mediaani vai sun kokemus? Mä uskon että se riippuu yksilöistä ett kuinka monta kertaa ne menee.
se.Olin vaan ainaluullut, että siltävoi tuntua vaan kerran elämässä,ja sit olin ihan tyhmänä kun tuntu toisenkin kerran siltä, että aivot läks.
jos tilanne sallii aivojen lähtemisen. Sillon on optimaalista että myös toiselta lähtee järki (oletan, että näin on käynytkin), koska muuten se on vähän epäsopiva yhtälö...puhun nyt vain omasta kokemuksestani.
kyllä siinä niin taisi käydä,molemmat on yhä kuvioissa mukana tavalla tai toisella.
Kun yleisimminhän siin käy niin että se ihmisten innostus ei oo ihan balanssissa. Toinen on ihan lämässä, mut toinen surffaa eri aallolla.
minäkin luulin. Kun se sitten kävi toisen kerran, hämmentyneempää olotilaa saa hakea..kun vielä se iski siihen toiseenkin yhtä kovasti ja samoin...niin onhan tässä aika tunnekuohussa, myllerryksessä kun toinen vastaa samoin tunteisiin muttei toista kuitenkaan omaksi saa..
Just niinkun miulla aiemmi. Onneks men ohi.
tuo tos alla :(
mä käytän liukuesteitä kesät talvet... ;)
mutta joskus voi olla kyseessä ihan vaan muutoksenpelko. Etenkin jos harvoin tai pitkästä aikaa tai ekaa kertaa sattuu (taas Juhaa leukaan). Sehän se saa ihmiset jumimaan entiseen, kun pelätään sitä, mitä tulevasta voi kehkeytyä ja mitä se voi tarjota. Veikkaan että tuollainen voi herkästi tuoda esiin kaikkia niitä negatiivisiakin piirteitä, mitkä sitten saa entistä enemmän epäröimään.
Tuttu ja turvallinen, vaikka olisi epätyydyttäväkin, on silti aina tuttu ja näin ollen tavallaan myös turvallinen. Siihen kun pääseekin iskemään mahdollisuus jostain uudesta, niin taitaapa aika montaa alkaa pelottamaan ja epäilyttämään. Rohkeus onkin kai sitä, että noissa tilanteissa jatkaa eteenpäin eikä palaa koloonsa (kun ei mistään ääritilanteista puhuta). On ainakin yrittänyt. Käyttämättömät tilaisuudet varmaan jäävät aina vähintään jollain tapaa kaihertamaan.
mutta jos tällainen muutoksenpelko-kohtaus kuitenkin tulee, niin tarkoittaako se sitä että kys. henkilö on kuitenkin mielessään miettinyt tätä mahdollisuutta tosissaan? Ja tuo negatiivisten piirteiden esiintyminen? voisiko se johtua vanhoista kokemuksista ja pelosta että käy taas samoin?
Vai onko niin ettei tunteet kuitenkaan ole tarpeeksi suuret? Luulisi että jos ne vahvat niin pelkoja ei olisi... vai onko juuri toisinpäin suuret tunteet - suuret pelot.
jokainen palavasti ihastuessaan miettii tahtomattaan sitä, muuttaako ihastuminen/ihastus elämäni ja miten se muuttaa. Mitkä ovat mahdollisuudet?
Yksinkertaisin olisi vastata sekä että.
Sitä ei kai voi määritellä että miten tosissaan miettinyt, tapauskohtaista kai, mutta onpahan hyvin luultavasti tiedostanut ja ottanut huomioon muutosten tuulen havinan. Pakostakin tuo kai tulee mieleen. Kys. henkilön luonteesta ja etenkin aiemmista kokemuksista sitten varmaan määräytyy sen havinan voimakkuus. Ja omien tunteiden määrästä.
Luulen, että mitä "vakavammalta" juttu potentiaalisuutensa osalta vaikuttaa ja ehkä myöskin ne omat tunteet, ja mitä harvinaisempia tuollaiset asiat omalla kohdalla on, ja mitä enemmän vähemmän hyviä kokemuksia aiemmassa historiassa on, niin ehkä sen todennäköisemmin ihminen/osa meistä alkaakin hangoitella vastaan. Ja tuosta ei voi enää olla pitkä matka siihen, että ne negatiiviset piirteet alkavat korostumaan niin ihmisessä itsessään kuin myös melko todennäköisesti siinä vastapuolessa. Kaipa tuo on jonkinlainen ihmisen oma suojakeino, tökitään vähän josko toinen älyäisi lähteä tai paljastaa todelliset karvansa, ja sitten ollaan iloisia (vaikka luulenkin oikeasti "iloisia") kun ei tarvitsekaan muuttaa mitään koskien entistä, sitä mitä nyt on.
"Luulisi että jos ne vahvat niin pelkoja ei olisi... vai onko juuri toisinpäin suuret tunteet - suuret pelot."
Vaiko vähän tunteita - paljon epäröintiä (vaikka aidompaa kiinnostusta olisikin)?
Tunteiden suuruus, niin kyllä varmaan tuokin vaikuttaa, mutta onhan meitä sellaisiakin, joilla kiinnostus kyllä voi herätä, mutta ne suuremmat tunteet tulevat, jos tulevat, vasta sen tutustumisen ja tuntemisen kautta. Minä itse oletan hyvin pitkälle kuuluvani näihin tapauksiin, että toinen pitää tuntea ja kokea "oikeaksi" hänen kanssaan olemalla ja tekemällä, eli nähdä millainen hän on.
Viime kesänä ihastuin voimakkaammin kuin ikinä ennen.
No ilmeisesti voi ihastua vielä senkin jälkeen... Ku vois edes päättää ne kohteet. No nopee menee tää ohi, ei onneksi samanlaista tyrmäystä kuin viime kesänä. Tämmönen pikkunen vaan, puree hammasta...
Ei se varmaan jää lopun iäksi kaivelemaan, toisaalta enpä ole siihen ihmiseen sen jälkeen törmännytkään. Toki mä lähetin sille yhden viestin, en siis pitänyt sitä silloin sisälläni kun tuntui että hajoaa muuten. En mä tiedä saiko se ikinä sitä viestiä, kun oppilaitoksen sähköposti oli ainoa yhteystieto jonka keksin.
Mut joo, no minä ainakin näemmä kykenen yhä saamaan jonkun uuden ihmisen ajatuksiini, vaikka en haluaisikaan.