Onko kukaan muu huomannu sellasta että synnytyspelko alkas pikkuhiljaa karista loppua kohen sitä mukaa kun olo tulee vaikeemmaks raskauden myötä? Itelle kävi just niin ekassa raskaudessa, olo oli niin tukala loppujen lopuksi että odotin vaan innolla että pääsen synnyttämään. Nyt oon oottanu tän toisen kaa jo heti testin teosta saakka että saan vauvan kotiin. Ja nyt varsinkin kun alan olla loppu suoralla ja jokapaikkaa kolottaa ja supistelee jatkuvasti niin ei kyllä yhtään jaksa enää pelottaa synnytys, se on ihana tapahtuma joka tuo helpotuksen tähän 9kuukauden piinaan!!
Eikö pelko karise?
333333333344444444
3201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ole itse viela synnyttanyt, mutta minulla oli ihan alussa pelkoa. Sen jalkeen ei ole ollut, mutta luulisin etta se tulee taas takaisin lahempana ajan kohtaa (nyt rv 30). Kaikkihan sita sanoo etta lopulta on niin tukala olo etta haluaa vaan sen ulos! Minulla ei ole viela ollut minkaanlaisia kipuja tai tukalaa oloa. Milloinkas ne tulee?
ilmene mitään erityisiä kipuja tms. Minulla vauva syntyi 41 4 ja pakko sanoa että ainakin pari viikkoa ennen sitä olo oli todella tukala.. Joka paikkaan särki ja koski, epämukava olo oli.. Turhauduin itsekin kun ei sukkia saanut jalkaan, lonkkia koski jne.. Lenkkeily jöi loppuvaiheessa pakostakin pois, aina rupesi supistelemaan kun käveli muttei mitään tapahtunut.
Mutta tosiaan ei kaikilla ole edes tukala olo.. Eikä synnytyksessä ole mitään pelättävää, minulla se tosin ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, lopulta päädyttiin sectioon. Ja vaikka supistukset todella koskevat, niin myöhemmin se kaikki varmastikin unohtuu.. Ja oikeastaan turhahana se on pelätä kun ei tiedä mitä edes pelkää..
oon käyny pitkän tien synnytyksen mega-pelkääjästä (siis vuosia sitten) nykyiseen olotilaan, missä odotan vaan että pääsen mahasta eroon: synnytykseen JEEE! Rv 39 menossa...
Olo ei ole ihan mahdottoman tukala ja vaivatkin kohtuullisia, luulin että voisi olla vielä pahempaa, mutta silti lonkkien särkeminen öisin, kömpelyys ja liikunnan rajoitteet alkaa todella syömään naista. Haaveilen niin paljon siitä, että voin taas tehdä vauhdikkaita lenkkejä (niin...tulevaisuudessa vaunujen kera) ja aion aloittaa kahvakuulatreenin. Oonkin miettinyt, että miten ne naiset, jotka on todella tottuneet treenaamaan säännöllisesti ja kovaa, kestävät tämän vaiheen, jolloin täytyy ottaa rauhallisesti. Kun en itekään ole mikään himokuntoilija ja silti tekee tiukkaa.
Painonnousukin on ollut ihan suht kohtuullinen (13kg), mutta sekin tuntuu tukalalta. Aattelenkin välillä milllaista on niiden odottajien loppuvaiheet, joilla paino nousee 20-30kg. (No, osa varmaan pärjää ihan hyvin, osaa ahdistaa loppuvaihe, niinkuin kaikilla, nousi paino sitten minkä verran hyvänsä). Katselen mammahousuja joka päivä tyytyväisempänä, kohta saan pukea muutakin päälleni kuin viime kuukausien "univormuni": a-linjaisen talvitakin (ei-mieluinen hätäostos kun olemassaoleva takki kävi liian ahtaaksi meille kahdelle vuodenvaihteessa) ja edellä mainitut mammahousut.
Niin että tästä valituksen määrästä vois sanoa ettei synnytys pelota enää. Tottakai jännittää ja pelkojakin häilyy välillä ilmassa, muttei niin pahasti ettenkö odottaisi sitä hetkeä. Ja kai sitä yrittää just psyykata itseään näillä vaivoilla ja toisaalta vauvalla ym. positiivisella ettei sortuisi panikoimaan pahemmin. Synnytyskivusta en voi sanoa mitä se on kun en ole synnyttänyt, mutta kivusta yleisesti ottaen aattelen, että olipa synnytyskipu kuinka pahaa tahansa, sen lopputulos on lähes aina positiivinen ja kesto hyvin rajallinen. Meillä lähipiirissä on erilaisia pitkäaikaisia sairauksia, joten nähty on sitäkin että helvetilliset kivut kestää kuukausia ja vuosia. Ehkä sitä sitten yhdestä synnytyksestä selviää.