Onko kellään kokemusta sijaisperheenä siitä, että sijoitettu lapsi EI sopinutkaan perheeseen vaikka mitä olisi tehnyt? Aina saa lukea siitä, miten hienoa ja mukavaa sijaisperheiden elämä on ( mitä nyt biot häiritsee??) ja sijoitukset menevät pääosin hyvin... Ovatko sijoitukset purkutauneet sen vuoksi, ettei lapsi/aikuiset/perheen muut lapset koskaan asettuneet olemaan perheessä tai tottuneet uuteen tulokkaaseen? Miltä se tuntui ja minne lapsi seuraavaksi meni? Miten viranomaiset ja biovanhemmat reagoivat?
Pelottaa ajatus lähteä sijaisperheeksi jos tällainen tilanne tulisi eteen! Lapsen lähteminen esim. omien vanhempiensa luokse "luonnollista" tietä on eri asia kuin se, että joutuu myöntämään ettei pysty sijaisperheeksi ja tuntee että on itse omasta mielestään "epäonnistunut" vaikkakin kaikkensa yrittänyt.
Pelottaa ajatus lähteä sijaisperheeksi jos tällainen tilanne tulisi eteen! Lapsen lähteminen esim. omien vanhempiensa luokse "luonnollista" tietä on eri asia kuin se, että joutuu myöntämään ettei pysty sijaisperheeksi ja tuntee että on itse omasta mielestään "epäonnistunut" vaikkakin kaikkensa yrittänyt.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oma kokemukseni on yli kymmenen vuoden takaa. Minulla oli useampia tukilapsia ja kaikki sujui hyvin, sitten joukkoon sijoitettiin pieni tyttö, joka ei sopeutunut ollenkaan joukkoon. Kahden kesken aikuisen kanssa tämä lapsi oli valloittava, mutta muita lapsia kohtaan raivoisan mustasukkainen, pyrki vahingoittamaan muita. Kaikki teräaseet, vasarat sun muut piti kätkeä. Kokeilu ei kestänyt kauaa, kerroin sosiaalityöntekijöille vaikeuksistamme ja suosittelin, että tytölle etsittäisiin uusi tukiperhe, jossa olisi mielellään hieman vanhemmat tukiperhevanhemmat eikä lainkaan muita lapsia. Uskoin toimivani tässä aivan oikein, tyttö luultavasti hyötyi siitä, että saa olla ainoana lapsena. Sosiaalitoimi ei mitenkään pitänyt ratkaisua kummallisena, kaikki me ajattelimme kaikkien lasten etua, myös sen pienen tytön.
Muistakin olen kuullut, myös todellisessa sijaishuollossa. Aina eivät kemiat toimi ja silloin on perheen ja lapsen kannalta parasta yrittää uudelleen mahdollisimman pian. Olenkin toivonut, että voisin nykyään tavata kokeeksi tulevia tukilapsia, jotta näkisimme, miten lapsen ja perheemme kemiat sujuvat. Tähän ei ole suostuttu, koska sen on katsottu olevan lapsen edun vastaista. Meillä kuitenkin käynyt hyvä onni ja tuon kymmenen vuoden takaisen tapahtuman jälkeen ei sopimuksia ole tarvinnut henkilökemia syistä purkaa.
ollut ainakin käytäntö, että sijaislapsi tavataan aina ennen sijoitusta, herranjumala otatko perheeseesi jonkun ihan näkemättä? Itse en suostuisi tuollaiseen "yhteistyöhön" sosiaalityön kanssa...
lapsi vaan laitetaan jonnekin. Kun läheiseni oli ollut 2 kuukautta sijoitettuna, oli sossu soittanut (entinen Jyväskylän maalaiskunta) . "Täällä ois kolme, pannaan se yksi muualle". Kun sijaisfrouva on NIIN HYVÄ ihminen, hän päätti pitää kaikki neljä - mitä nyt yhden 12 vuotiaan sijoitetun tytön siitä pullautti yli. Eli tällaisen yhtälön vuoksi läheiseni sai "kaksosveljen" puoleksitoistavuodeksi, kunnes tämä siirtyi muihin ulottuvuuksiin.
Tuossa talossa oli lisäksi 4 omaa lasta, useita tukinuoria ja se toimi liäksi kriisiperheenä.
kaikki kelpasi ihan katsomatta tuolle perheelle. Ja kaikki ongelmat ja vaikeudet, joita lapsilla on ollut (todella vakavia), ovat johtuneet lähinnä lapsen alkuperäisestä perheestä, koulusta tms.
En tiedä, löytyykö Suomesta Jyväskylän maalaiskunnan voittanutta.
lapsen sukulaisena ei ole voinut kun ihmetellä, kun millään valituksilla ja huolen ilmauksilla ei ole ollut mitään merkitystä. Viranomaiset ovat aika välinpitämättömiä lapsista, jos sijaisvanhemmat itse eivät tunnista RAJOJA (omiaan ja lasten rajoja).
juhlapuheissa ja paperilla, kuin käytännössä. Todellisuudessa ainakin täällä Jyvässeudulla traumautetaan lapset lastensuojelun suunnittelemattomien toimenpiteiden vuoksi. lapsen sukulaisena olen vahvasti sijaistraumatisoitunut ihan seuratessani läheiseni vaihtelevaa tilannetta. Tuon talon läpi on kulkenut hänen sijoituksensa aikana 30-40 lasta, mutta men muutamat sukulaiset olemme olleet lapselle haitaksi, sillä lapsi ei kuulemma meidän takia kiinny sijaisvanhempaan (joka on todella vähänb kotona). Tuossa talossa säännöllisesti vierailevaa henkilöä on kielletty puhumasta lapsille sanaakaan, sillä se ehkäisee lasten kiintymistä sijaisvanhempaan. Kuulostaako terveeltä?
Täällä Jyvässeudulla kukaan viranomainen ei ole kiinnostunut tällaisista seikoista, pääasia, että lapset saadaan viskattu jonnekin.
vähäisistä vastauksista voisi päätellä, että useimmiten sijoitukset ovat kuitenkin menneet hyvin vai sinnitteleekö sijaisvanhemmat väksisin sijoitettujen kanssa, jopa oman perheen kustannuksella?
"lapsi vaan laitetaan jonnekin. Kun läheiseni oli ollut 2 kuukautta sijoitettuna, oli sossu soittanut (entinen Jyväskylän maalaiskunta) . "Täällä ois kolme, pannaan se yksi muualle". Kun sijaisfrouva on NIIN HYVÄ ihminen, hän päätti pitää kaikki neljä - mitä nyt yhden 12 vuotiaan sijoitetun tytön siitä pullautti yli. Eli tällaisen yhtälön vuoksi läheiseni sai "kaksosveljen" puoleksitoistavuodeksi, kunnes tämä siirtyi muihin ulottuvuuksiin."
Kyllä sinä varmaan tässä yritit kertoa jotakin jostakin tapauksesta, mutta eihän tuosta saa mitään tolkkua!
Hoh hoi!
Suurin osa tietämistäni sijoituksista on epäonnistuneita ja pieleen menneitä, sorry. Yritin kertoa, että arvon sijaisrouva tuossa perheessä on niin rahanahne, ja julkisuudenkipeä, että lapsista viis. Suurin osa sinne sijoitetuista lapsista ja suvuista joutuu kärsimään.
jossa ei todellakaan ole mitään tolkkua. Lapsi kuolee ja toinen yrittää suisidea, lapsia tulee ja menee, tulee ja menee. Lapsi pelkää pimeää ja helikoptereja: Eihän siitä todellakaan saa mitään tolkkua. Ja kun kaikki tämä luetaan lehdistä - sillä talon tapahtumat salataan visusti sukulaisilta. Mutta talon akka sen kuin porskuttaa ehtoisena emäntänä.
Tuliko tolkkua?
kunnon tutkimus?
Onko se sosiaalinen paine mikä pakottaa yrittämään vääränkin lapsen kanssa vaikka väkisin?
niin saahaan hyvät tutkimukset kaikista väärinkäytöksistä. Jotta silleen.
romanilapsi ja aivan mahdoton. Oli kuin riivattu ja hänen suku painoi päälle ja sai lapsen sekaiseksi tapaamisten jälkeen ja puhelujen jälkeen.
Suvun olisi pitänyt aina päästä joukolla tapaamaan ja ajat eivät pitäneet ollenkaan.
Meillä kävi aikanaan niin, että olimme vuosia harkinneet sijaisvanhemmuutta, saimmekin pienen ihmisenalun, erittäin moninaisine ongelmineen ja oireiluineen, emme olleet vain hokasseet, että muoto oli väärä. Heti pitkäaikaissijoitetun ottaminen oli väärä liike, kun omat lapsemme olivat kuitenkin pieniä myös. Jouduimme luopumaan hänestä asiantuntijoiden ja oman perheemme yhteisellä päätöksellä, koska omille lapsillemme oli jo tullut myös vaikeaa oirehdintaa, tämä yksi lapsi vei aivan kaiken huomion ja ei sietänyt lähellään eikä meidän vanhempien lähellä omia lapsiamme. Sellainen ei pidemmän päälle toimi, kun omat lapsemme liian pieniä itseään puolustamaankaan. Ja kun sijaisvanhemmuutta ei voi myöskään pelkästä rahanahneudesta toteuttaa, luovuimme kaikkien meidän parhaaksi ja lapsi pääsi myös paikkaan, jossa ei niin paljon huomionjakajia. Päätös oli lopulta helppo, saman rahankin sain paljon helpommasta työstä ja vähemmällä henkisellä ja fyysisellä panostuksella. Suurin palkinto kuitenkin oli omien lasten palautuminen ennalleen. Nykyään toimimme lastemme kasvettua kuitenkin kriisiperheenä ja tämä sopii loistavasti meille nyt.
Moi!
Ihan ekana pitää ihmetellä, et onko tässä kaikki viestit, mitä täällä nykyään on? Onpa mennyt hiljaiseksi.
No, tähän kait sitten tällä uudistuksella pyrittiinkin, että keskustelijat kaikkoaa lopullisesti.
Olen sitä mieltä, että pitää hyvin tarkkaan harkita, mikä kyllä kuuluis sossujen tehdä, että minkä ikäinen lapsi mihinkin perheeseen sopii. Mielestäni ei pienten lasten perheeseen sovi ottaakaan yhtä paljon huomiota vaativaa saman ikäistä lasta. Aina on niin, että sijoitettu vaatii aluksi ja joskus koko sijoituksen ajan kaiken mahd. huomion itselleen ja ottaa sen keinolla millä hyvänsä. Ei tietenkään kaikki, mutta jokainen tarvitsee erityistä huomiota alussa, kunnes asettuu kunnolla taloksi.
Vaikeita lapsia on mullakin ollut, mutta onneksi omat oli jo niin isoja, että voin täysillä keskittyä lapsiin ja heidän ongelmiinsa. Ennemmin tai myöhemmin niitä ongelmia alkaa ilmaantua muodossa tai toisessa joka tapauksessa. Ei lapsia yleensä ihan turhaan oteta huostaan ja usein vielä aivan liian myöhään, jolloin ovat kokeneet jo aivan liikaa. Pelkästään lastenkotiin joutuminen ja siellä vietetty aika on ollut ainakin "meidän" lasten kohdalla traumatisoivaa, muusta puhumattakaan. Sijoitettuja lapsia ei tosiaankaan voi hoitaa vain siinä sivussa omien ohella. Hoitolapset on eri asia, mutta sijoitettu tulee perheeseen elämään täysivaltaiseksi perheenjäseneksi, joten vaatimukset ja tarpeet on aivan eri luokkaa.
Mottoni onkin kaikessa:"parempi katsoa, kuin katua". Silti sanoisin, että yllätyksiä voi tulla, vaikka kuinka olisi yrittänyt varautua kaikkeen ja niitä taatusti myös tulee. Helppoa lasta ei olekaan, tai sitten on perheessä vika, ettei lapsi uskalla olla oma itsensä ja näyttää tunteitaan, tai huost.otto on todella ollut turha.
Pitää lisätä vielä edelliseen, että joku on näköjään "varastanut" mun nimimerkin "amalia", millä joitakin vuosia sitten kirjoittelin kiivaaseen tahtiin, eli olen nyt sitte alima, jos soku viel "vanhan" amalian muistaa.
En ole sijaisvanhempi, mutta olen nähnyt miten lapsesta voidaan luopua kun ongelmat kasaantuvat eteen tai lapsi ei ollutkaan sellainen mitä aluksi oli toivonut. Jos lapsi ei syystä tai toisesta voi palata vanhemmilleen, lapselle etsitään uusi koti. Uusi sijaisperhe, laitos tai perhekoti. Vaihtoehtoja löytyy. Sijoitus voi purkautua lapsen "oireilun" vuoksi, mutta myös sijaisvanhempien henkilökohtaisista syistä. Eräs pariskunta kertoi väsyneensä työhön. Heillä oli jo omia aikuiseksi kasvaneita lapsia, mutta halusivat vielä ryhtyä sijaisvanhemmiksi ja saivatkin muutaman lapsen perheeseen. Joitakin vuosia he jaksoivat ja kaikki meni hyvin kunnes tuli pysähdys. Lapset siirrettiin toiseen paikkaan kasvatettavaksi.
Tunnen myös nuoren joka ollut monessakin sijoituspaikassa. Minulle hän on kertonyt syyksi ettei hoitajilla ollut vaan resursseja / ymmärtämystä hoitaa ja jaksaa häntä silloinkin kun hän oli "vaikea."
Viranomaiset tekevät työtään ja pyrkivät löytämään lapselle, nuorelle uuden kodin mahdollisimman pian joka vastaisi lapsen tarpeita ja tukisi hänen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa aina ole, koska joskus päätöksiä pitää tehdä nopeasti ja osa paikoista voi olla jo täynnä tai sopivan perheen löytäminen vaikeaa. Perheet voivat esittää esim. toiveita lapsen lukumäärästä. Jos sijaisperheen toiveena on vain yksi lapsi, pitää ottaa huomioon myös lapsen mahdolliset sisarukset jos heitä ei haluta erottaa toisistaan.
Biologisille vanhemmille on yleensä äärimmäisen raskasta jo luopuminen omasta lapsestaan. Jokainen voi miettiä miltä tuntuu jos lapsen paha olo jatkuu myös huostaanoton jälkeen. Miltä se tuntuu lapsesta, kun sinulla ei ole mahdollisuutta kiintyä kenenkään pysyvästi tai kun asuinpaikka muuttuu ja kaverit jää usean kilmometrien taakse? Lapselta menee luottamus aikuisiin. Hän voi olla puhumaton, turvaton, ahdistunut, surullinen jopa vihamielinen ja kokea alemmuuden ja masennuksen oireita. Myös aikuisissa ja lapsen läheisissä herää monenlaisia kysymyksiä. Miksi näin pääsi käymään? Miten lapsi selviää kaikesta kokemastaan ja jatkaa elämää eteenpäin? Oikeastaan kaikkien osapuolten on katsottava silloin totuutta silmiin.
On hyvä että pohditte tarkkaan asioita eri näkökulmista kuin että suinpäin "hyppäisitte johonkin tuntemattomaan."
Eri yhteyksissä on tullut juteltua sijaisvanhempien kanssa, jotka joko ovat harkinneet sijoitetusta lapsesta luopumista tai joutuneet sen tekemään. Asiasta saa tietoa googlettamalla katkenneet sijoitukset, jokunen selvitys on niiden syistä ja lasten/nuorten omista tuntemuksista tehty - monet kyllä liittyvät laitossijoituksiin, mutta löytyy niistä hyviä poitteja koskien perhesijoitustakin. Itslle on jäänyt pari asiaa päällimmäiseksi : erityistä hoitoa vaativa lapsi on sijoitettu perheeseen ja jätetty kertomatta, että lapsi vaatii erityistä hoitoa, tukea ei ole sijaisperheelle lupauksista huolimatta annettu, vaan on jopa jätetty lapsi ja perhe selviytymään täysin itsekseen, jos perhe on ilmaissut huolensa jaksamisestaan ja lapse voinnista, on sosiaalityöntekijä sanonut, että "ai, teistä ei sitten olekaan tähän hommaan", sen sijaan, että olisi selvittänyt mistä on kysymys ja minkälaisilla tukitoimilla asia voitaisiin korjata.
5v. sossu pitivät lastani epäpätevän sijarin luona.Kymmeniä sossuja vaihtyi sinä aikana,kukaan ei edes ollut lukenut papereita.Savon sijari valehteli ins,syytöksistä.Meni 2v, siinä että huomasivat virks siskot.Olin heille koko ajan raportoinut mitä siellä tapahtuu,eivät uskoneet vaan sanoivat että jatketaan näin,Hain lapsen Helsinkiin joka toisen viikon lopuksi matkaa tuli 700 km.Lähdin aamujunaklla klo7 perillä olimme pe iltana klo22 eli siinä meni yksi loma päivä,ja takaisin täytyi lähteä klo 1040 junalla savoon ja tulla sieltä takaisinYhtäkkiä lapsi vietiin toiseen perheeseen,Siltä ämmälta oli eriperheistä viety jo 4 lasta pois.Opin vjhaamaan sossujen kieroutta ja niin myös lapseni.