Elämä parisuhteessani on täyttä helvettiä. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta tunenne, etten enää tiedä mitä teksiin. Viime yönkin jouduin viettämään sohvalla avokkini vuoksi. Ja eilen kun oli töissä hän uhkasi laittavansa kassin tavaroitani oven taakse ja laittavansa oven turvalukkoon. Eli en pääsisi kotiini. Hän uhkailee usein, ettei päästä minua kotiin. Tämä pelottaa minua, koska minulla ei ole ystäviä, eikä kavereita paikkakunnallani, jossa asumme. Kotipaikkakuntani on n. 250km päässä. Ja täällä minulla on opiskeluni ja työpaikkani. Eli minulle on täysin mahdotonta lähteä noin vain. Hän myös monesti sanoo, että minun täytyy lähteä kuukaudeksi pois, että hän voisi muuttaa pois. Hän on myös minua vahvempi, enkä pysty vastustamaan häntä. Muutaman kerran hän on jopa kiskonut minua ovea kohti heittääkseen minut ulos. Hän on myös uhkaillut soittavansa entiselle poikaystävälleen, joka on rikollinen. En uskalla kertoa asioistani kenellekään, koska minua nolottaa. Kaikki ystäväni ovet kaukana ja avokkini on tehnyt yhteydenpidon tapaamisesta puhumattakaan melkein mahdottomaksi. Tiedän myös, että hänessä on paljon narsistisia piirteitä ja siksi en uskalla puhua asioista kenellekään. Tunnen itseni tyhmäksi. Tunnen myös, että voimani ovat aivan loppu. Hän esim. valvottaa minua öisin koska haluaa keskustella. Päivät menenkin läpi 4-5h yöunilla. Tuntuu myös että hajoan, jos hän lähtee. Että en jaksa nousta ylös omin avuin. Ja entä jos hän ei päästä minua kotiin? Mitä teen silloin? Opiskelut menevät menisivät pilalle ja menettäisin työpaikkani, koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin mennä kotipaikkakunnalleni. Työ on myös ainoa paikka, joka saa minut jaksamaan. Koska työssä saan kokea normaaleja ihmiskontakteja. Siellä tuntuu, että saan hengähdystauvon kaikesta helvetistä
helvettiä...
uneksijatar84
14694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
käppäile opiskelupaikkasi infoon ja kysäseppä opiskelijakämppää pikaisesti.
Tietysti myös työpaikalla varovaisesti voi kysäistä jos joku tietäisi vapaista kämpistä.
Ei tarvitse sietää .
Jaksamisia..
Sekun ei niin helposti taas käy. Asun pienelle paikkakunnalla PK alueen lähellä. Koululla ei ole opiskelukämppiä. Lisäksi yksiötkin täällä maksavat siinä 500e/kk. En tiedä mistä saisin rahaa edes takuuvuokraan...
panoksella.
eli sitten nätisti sossuun ja selität juurtamyöten tilanteesi.
ainakaan jäädä tuollaiseen elämään pitkäksi aikaa. Tuo herättäminen/keskustelu on asia johon olen vähän pari kertaa törmännyt ja se vihonviimeinen juttu ainakin itselle. Vaihdan huonetta tai osoitetta hyvin nopeasti jos en saa nukkua silloin kun haluan.
Oletko ottanut selvää opintolainasta, jolla saa kämpän vuokran. Pankkiin neuvottelemaan, Olethan opiskelun ohella töissäkin joten raameja vaikka mihin..
Iän perusteella et ole ihan teinikään vaan aikuinen.
Kuten yllä tuollaista elämää ei tarvi sietää.
;)
Nyt ihan oikeasti ennen kuin seinät kaatuu kokonaan päälle,
niin äkkiä pois hänen luotaan! Pärjäät varmasti ilman häntäkin!
Lähdön hetkellä hän saattaa alkaa käyttäytymään todella ihanasti
ja muistat kaikki hyvät asiat välillänne. Kaikissa suhteissa on kuitenkin
hyvät puolensa, mutta se ei vaan aina riitä. Jos vielä kauan joudut
moista kestämään, niin yllättäen sinulla saattaa tulla täydellinen stoppi
etkä jaksa edes töihinkään mennä. Sitten hän saisi sinusta vielä tiukemman otteen!
Pidä itsestäsi huolta, koska kukaan muu ei siihen niin hyvin pysty! Paljon voimia,
halauksia ja positiivisia & lämpöisiä ajatuksia mieleesi!
Hei
Tilanteesi vaikuttaa aika tukalalta. Itsekin olen tuntenut joskus oloni nurkkaan ahdistetulta ja kyllä sinun täytyy ottaa etäisyyttä asioihin, muuten sekoat vallan. Jos mahdollista, hommaa oma kämppä, sinun täytyy saada rauhassa kelata asioita. Usko pois, se auttaa. Lähden nyt Parsoni-tytön kanssa lenkille, jatkan sitten uudestaan.
Minulla on samanlaista kokemusta takana ja voin sanoa, että tulet voimaan todella pahoin jos et nyt ota jalkojasi alle. Tässä kohtaa ei kannata ajatella positiivisesti ja miettiä että 'kun vielä jaksan.' Siinäpä se. Vielä. Itse koin samaa unetonta helvettiä, uhkailua ja henkistä väkivaltaa niin paljon että tunsin oloni panttivangiksi. Joskus kun olimme ravintolassa ja puolisoni tuntui hirveän pelottavalle ja uhkaavalle niin tuntui jopa vessaan mennessä siltä, että teki mieli sanoa jollekin ymmärtäväisen näköiselle ihmiselle että auta mua. Lopuksi ei enää ruokakaan pysynyt sisällä. Illalla narsistisuus taas nosti päätään ja alkoi sama valvotus ja puhuminen usein jopa niin, että piti päästäni kaksin käsin kiinni ja katsoi pelottavasti silmiin kokoajan puhuessa. Alkoi omakin todellisuus pikkuhiljaa hämärtyä mitä oikeasti on tapahtunut. Lopulta pääsin irtautumaan ja tiet erosi vaikka aluksi ei meinannut päästää irti eikä jättää rauhaan. Voin todella huonosti ja olin niin syvässä sokissa, että tärisin kaksi ensimmäistä päivää, itkin eikä edes suurin osa nesteistä pysynyt pihalla, puhumattakaan ruoasta. Selvisin tukipuhelin-soittojen avulla, en enää muista minkä liiton tai seuran puhelin oli. Jälkeenpäin olen ajatellut että olisi pitänyt mennä suoraan akuuttipsykiatrialle muutamaksi päiväksi. Haluan vaan sanoa, että tänään sinulla on enemmän voimia irtautumiseen kuin huomenna tai ylihuomenna. Älä viivyttele oman hyvinvointisi kustannuksella. Aina saa uusia ystäviä kunhan uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askeleen. Toivottavasti hän ei ole ehtinyt aivopestä sinua asian suhteen. Tietenkin hän haluaa saada sinut voimattomaksi hänen edessään ja käyttää vaikka mitä keinoja.
Tästä nyt tuli vähän romaani mutta toivotan sinulle paljon voimia ja olisi kiva kuulla miten asiat myöhemmin edistyy.
Myötätunnot on todella suuret! Niin samanlaista oon kokenu... Nyt oon omillani ja on kuin ois kivi pudonnu sydämeltä!! Todella paljon voimia sulle :) Ja lähde pois niin pian kuin mahdollista! Ja koeta puhua jollekkin tilanteestas, se helpottaa ja saat tukea! Ei tarvii tuntea itteään tyhmäksi, usko pois et oo ainoa joka elää tommoses suhtees.
Kiitos kaikille ihanistaa viesteistä... Taas on yö vietetty sohvalla. Syynä siihen se, että en halunnut harrastaa hänen kanssaan seksiä. Joten hän käski/pakotti minut sohvalle nukkumaan. Ja pakko sinne oli mennä, koska hän olisi alkanut tökkimisen tai raahannut minut väkisin sohvalle. Niin tai eihän sitä tiedä vaikka olisi heittänyt ulos. Koska hän on minua vahvempi, en edes pysty panemaan vastaan... Aamulla kyyneleet vaan nousivat silmiini, kun tajusin että on vasta aamu ja koko päivä edessä: ja koko tän päivän saan kantaa mukanani huonoa oloa ja ajatuksiani. Tänään vielä täytyy melkein suoraan tryöharjoittelupaikalta lähteä töihin. Ja työt loppuvat siinä klo 10 aikaan illalla... Kaiken lisäksi olen ns. sosiaalialan hommassa, jossa täytyy olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa... Eli pitkä päivä on tulossa. Kyllähän mä tiedän, että pois on päästävä. Yritän tässä tehdä suunnitelmia sen toteutumiseksi...
Sinun kannattaisi hakea apua itsellesi esimerkiksi kriisikeskuksesta. Olosi helpottuisi varmasti ja saisit paikan, jossa miettiä mitä tulisi tehdä. Itsekseen ajattelemalla kun on vaikea päästä asioista selvyyteen. Jospa saisit sitten rohkeutta jättää tukala parisuhtees. Ja vielä, vaikka oletkin sosiaalialan hommissa, kaikesta ei tartte selvitä yksin, vaikka tietää jutut teoriassa :)
et pyydä apua vanhemmiltasi, sanot että erositte ja sinun täytyy löytää uusi asunto ja ehkä he voivat auttaa takuuvuokrissa yms?
Hei, kuulostaa siltä, että kyse on sairaasta vallankäytöstä. Tässä linkki vanhaan listalla olleeseen narsisti-keskusteluun, joka kuvaili todellakin lievää narsismia
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5478440
pikaohje: palauta vanhat kontaktiverkostosi (meilaile vanhoille ystävillesi, tulet tarvitsemaan heitä piankin erossa). vuokraa oma asunto, lähde ja varmista, ettet joudu hänen kanssaan kahden kesken tekemisiin lähtemisen jälkeen. Kuulostaa siltä, että suhteenne on hyvin symbioottinen ja hän manipuloi sinua uskomaan, ettet pärjäisi ilman häntä.
voimia
Kuten muutkin ovat jo tässä sua neuvoneet, niin mahdollisimman äkkiä pois! Mietin että, asut ilmeisesti sen verran pienellä paikkakunnalla, ettei siellä ole turvakotia? Tai olisiko sinulla mahdollisuus kulkea kouluun/ töihin hetken aikaa esim.Hesan tms. turvakodista? Ajattelin vaan, että siellä sulla olis alkuun rauha kerätä itteäsi kokoon ja nukkua RAUHASSA, siellä autettais sua myös tilanteessa eteenpäin. Turvakotiin voi mennä vaikkei sua olisi fyysisesti hakattu,,toisaalta puhut tökkimisestä, mikä sekin on jo fyysistä kajoamista toiseen ja väkivaltaa sinänsä. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa.
Jos turvakoti ei ole vaihtoehto, yritä keksiä jotain muuta, pian! Pidennetty viikonloppu kotona, josta käsin voit rauhassa hoitaa asioita eteenpäin.. opintolaina on varmaan se todennäköisin vaihtoehto, jollet sitä ole opiskeluihin ottanut, niin toimeentulotukea et saa. Toimi pian, sillä mielestäni huhtikuu on viimeinen kuukausi ennen kesää, kun opintotukea voi nostaa!
Itsekin olen ollut vastaavassa suhteessa, jossa kaikki normaalit keskustekuyritykset minun puolelta hukkui toisen epavakaaseen ja alistavaan jnejne. mielivaltaiseen sekoiluun. Siitä ei tule todennäköisesti yhtään mitään, jos yrität päästä yhteisymmärryksessä lähtemään.. sinun on hyväksyttävä se että joudut kantamaan vastuun erosta tavallaan yksin. Ole vahva järjestellessäsi mahdollisuus poistua suhteesta, äläkä pidä minkäänlaista yhteyttä lähdettyäsi ja anna itsellesi aikaa kun parantua traumoista, kun olet suhteesta päässyt. Hakeudu juttelemaan kriisikeskukseen tai vastaavaan, se on varmasti sulle tarpeen, jollei ystäviäkään ole paljon. VOIMIA! paljon,paljon voimia!
Keskity hetkeen ja ota päämääräksesi lähteä... älä mieti liikaa tulevaa..se järjestyy kyllä omalla painollaan!