Hei kaikille.
Päätin kirjoittaa oman tarinani kuinka diabetes minulla todettiin.
Tapahtumat alkoivat joskus 13.2 aikana. Huomasin suun olevan hieman kuiva. Tästä päivästä eteenpäin joka päivä oli pahempi. Suu alkoi olemaan jo 15. päivä niin kuiva "etten saanu sitä auki" aamulla herätessäni. Jano oli todella kova. Join kokoajan nestettä ja mielellään sokerista, limua, mehua yms. sokerilitkuja. Oli hirveä himo ja pakkomielle saada sokerista juotavaa, lähes tulkoon joku pakotti ostamaan kaupasta niitä. Yöt meni herätessä vessaan. Yksi yö keksin laskea heräämiset ja laskin käyneeni yön aikana 8 kertaa virtsaamassa. Mikä olikin varmaan suuri syy siihen etten juuri tuntenut oloani pirteäksi aamulla. ;D
Suuni oli keltainen ja todella todella kuiva. Join ja välittömästi juomisen jälkeen suuni oli taas kuiva kuin hiekka saharassa. En ajatellut typeryyksissäni diabetestä ollenkaan syyksi. Muutama kaveri mainitsi että onkohan sulla sokeritauti. Ja että näytin laihuneeni paljon.
Varasin ajan hammaslääkäriin josko hän tietäisi miksi suuni on keltaisen "sammaleen" peitossa ja kokoajan kuiva. 16.2 pääsin yksityiselle hammaslääkäriin ja hän totesi välittömästi suussani olevan suusieni.
Hammaslääkäri sanoi ettei suostu määräämään mitään lääkettä siihen koska sieni ei ole sairaus vaan oire jostain muusta ja sanoi että minun täytyy varata välittömästi aika tavalliselle lääkärille ja mainitsi että minulla saattaisi olla diabetes.
Varasin lääkärin terveyskeskuksesta ja pääsinkin sinne jo seuraavana päivänä. Ihan lääkärille ei hoitajalle.
Terveyskeskus lääkäri kyseli oloja, oireita ja muuta. Kerroin hänelle kaiken kuinka suu on niin kuiva etten saa sitä auki melkein aamulla ja juon kokoajan, ravaan vessassa lähemmäs 20 kertaa ja TODELLAKIN 20 kertaa päivässä. Valitin myös pahaa oloa, heikkoutta, väsymystä, päänsärkyä, näköhäiriöitä, yms.
Lääkäri totesi "kuullostavat ihan klassisilta diabeteksen oireilta". Määräsi minut labrakokeisiin. Ei muuta. Ei verensokereita mitannut, ei mitään.
Labraan pääsinkin jättämään 19.2 perjantaina verikokeet ja virtsanäytteen sekä suustani viljelmän. Illalla noin kahdeksan aikoihin oloni muuttui todella huonoksi. Kävin oksentamassa en ollut tehnyt muutakuin aamulla labrasta päästyäni nukkunut kotona. Tyttöystävä soitti ja kyseli mikä olo. Kerroin olon olevan todella huono ja käyneeni oksentamassa sekä haistavani liiman tuoksua nenässä. Tyttöystävä sanoi että oli lukenut sen liiman tuoksun olevan asetoonin hajua mikä tulee jos on vakava myrkytystila eli ketoasidoosi päällä.
Tyttöystävä tuli hakemaan autolla minut välittömästi ja lähdettiin terveyskeskukseen.
Terveyskeskuksen ensiavussa kerroin kaiken mitä tänään oli ollut ja olostani. Hoitaja pyysi minut välittömästi sivuun ja mittasi verensokerin. Se oli 26. Seuraavaksi mittasivat minulta ketoaineet. En muista tulosta mutta olivat todella korkeat, sanoivat. Lääkäri tuli käymään ja kertoi että lähden sairaalaan heti kun ambulanssi tulee.
Seuraavana olinkin ambulanssilla sairaalassa ja minut vietiin tehostetunvalvonnan osastolle. Kasa kokeita, neuloja kiinni ja tiputukseen.
3 päivää sairaalassa ja pääsin kotiin.
Nyt todettu diabetes 1 tyyppi. Kuvittelin aina että jos siihen sairastuu niin sairastuu ennen ikää 20 suurinpiirtein. Itse 27 vuotias ja diabeteshoitaja sanoi että vanhin ketä hän tietää kuka on sairastunut 1 tyypin diabetekseen on 80 vuotias.
No nyt on kaikki hyvin. Rutiinilla hoituu tämäkin ja ei ole todellakaan ole mikään haudanvakava asia.
Neulanpisto ei satu, verensokerin mittaus ja seuraaminen eivät ole sen kummempia tehdä kuin mikään muukaan arkipäivän asia.
Koitin tehdä potilas asiamiehelle valituksen kyseisestä lääkäristä kenen luona aluksi kävin terveyskeskuksessa. Aikamoinen virhe ja myös sanoivat sairaalassa kyseisen lääkärin tehneen todella pahan virheen kun ei jo sielä mitannu edes sokereitani johon kuluu aikaa huimat viisi sekuntia!? 2kk verensokeri arvoni olivat jotain 16.7, mitattu 22.2. Sanoivat että olisi voinut viikonlopun aikana odotellessani labra tuloksia ollut mahdollista jopa hengenlähtö. Lääkäri siis vaaransi potilaan hengen. Hoitovirhe?! No yllättäen potilas asiamiehen puhelimeen ei koskaan vastaa kukaan. Diabeteshoitaja sanoi että on mahdollista tuona aikana kun oireet alkoivat pahoina että aivoni "käskivät" minua hakemaan sokeria koska elimistössäni ei ollut sokeria sillä insuliinihan toimii niin että sen avulla sokeri pääsee verestä soluihin elimistön käytettäväksi. Minulta oli oma insuliinin tuotanto loppu mikä siis on diabetes 1 tyypin aiheuttaja, eli veressä oli sokeria mutta elimistössä ei.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos, opettavainen, asiallinen tarina.
Hyvä aloitus, vaikka on jo muutama vuosi vierähtänyt. Ilmeisen tyypillinen ykksöstyypin puhkeaminen. Lääkärin menettely ei ole kuitenkaan tyypillinen, vaan yleensä osaavat heti määrätä sairaalaan. Liika viivyttely on hengenvaarallista.